Meidän syksy kuvina

Meillä on ollut aikamoinen syksy. HUHHUH! Selailin kännykän kameran rullaa ja palailin vähän ajassa taaksepäin kokoamaan omia ajatuksia tältä syksyltä. Paljoa ei syksyn värejä näy, koska aikaa tuli vietettyä neljän seinän sisällä vauvakuplassa.

Syyskuussa vietettiin viimeisiä hetkiä raskaudesta sekä synnytettiin. Olo oli tukala, hikinen, turvonnut ja väsynyt. Kamera ei paljoa pysynyt loppuraskaudesta kädessä ja kiinnostus kaikkeen tekemiseen oli täysi nolla. Onneksi meillä oli raskausajan kuvaus, joten musta on saatu ikuistettua se hehkuva tuleva äiti. Hiki virtasi näitäkin kuvia ottaessa, mutta se ei onneksi näissä näy. 😅

Valmistauduttiin viimeisiä hetkiä synnytykseen, harjoiteltiin spinning babies -liikkeitä ja joka päivä ihmettelin ja mietin, että joko olisi vatsa laskeutunut. Suurin osa syksystä meni myös kaverin kanssa raskauskuulumisia vaihtaessa ❤ . Onneksi ehdittiin ottaa vielä kuva meidän raskausmasuista yhdessä, nimittäin tämä kuva otettiin vain muutama päivä ennen mun synnytystä.

Synnytys, se elämäni hienoin ja ihmeellisin päivä. Sitä en kyllä ikinä unohda, mutta se on totta, että aika kultaa muistot. En nimittäin enää muista sitä kipua yhtä vahvasti. Se tosin haihtui jo, kun sain lapsen syliin. ❤

Lokakuussa vietettiin aikalailla aikaa pelkästään vauvakuplassa. Baby blues iski ja kovaa. Sukulaiset ja kummit tuli moikkaamaan ekaa kertaa meidän pikkuista ja muista vaan sen ahdistuksen, joka silloin oli. En ollut yhtään valmis jakamaan tätä lasta vielä kenenkään kanssa. Nämä kuvat on otettu ekana ”hyvänä” päivänä, kun ei kaikki enää itkettänyt.

Päästiin myös ekaa kertaa ulkoilemaan vaunulenkeille ja ihastelemaan ruskan värejä. Ensimmäiset vaunulenkit oli super lyhyitä. Kestoltaan n. 10-15 minuuttia. Seuraavana päivänä ja jo iltana alapää oli tulessa. Kipulääkkeitä söin melkein kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, jotta pääsin edes vähän liikkumaan.

Marraskuussa vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja Saagan nimiäisiä. Uskaltauduin myös ekaa kertaa Saagan kanssa käymään kodin seinien ulkpuolella, muuallakin kuin neuvolassa. Tää oli mulle iso juttu. SIlti en vielä mielellään liiku tämän pikkuisen kanssa missään muualla kuin isovanhempien luona ja pakosti neuvolassa. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella asiaa uudelleen. Vaunulenkit alkoi myös sujumaan ja niihin alkoi löytymään jo rutiini ja varmuus.

Pitkin syksyä tuli myös kokkailtua ja leivottua. Varsinkin ennen synnytystä ja nyt vasta on into tähänkin alkanut palaamaan.

Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin lunta! ❄ Tule seuraamaan mitä meidän talveen ja jouluun kuuluu Instagramin puolelle.

❤ Salla

Positiivinen synnytyskokemus

Raskausaikana oli helpottavaa lukea positiivisia synnytyskertomuksia, vaikka synnytys itsessään ei jännittänytkään. Haluan jakaa nyt myös mun oman positiivisen synnytyskokemukseni ja toivon sen tuovan helpotusta, toivoa ja myös tietoa kenties juuri sun tulevaa synnytystä varten. Aloitetaan sillä, että jokaisen synnytys on erilainen, etkä voi tietää etukäteen miten synnytys menee. Synnytys sujui omalla kohdallani onnekkaasti luomuna, niin kuin olin suunnitellutkin. En kuitenkaan saanut synnyttää ammeeseen, niin kuin olin toivonut. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Eli synnytystoiveena mulla oli mahdollisimman luonnonmukainen synnytys ilman lääkkeellistä puuttumista synnytyksen kulkuun. Synnytyskivulla on oma merkityksensä ja tarkoitus sekä olin hyvin tietoinen erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysten riskeistä ja haittavaikutuksista. Toiveena mulla oli myös saada synnyttää ammeeseen. Mukana tukena mun synnytysmatkalla oli mieheni Markus sekä kätilödoula Jenna.

Oli ilta 27.9.2020 ja mulla oli laskettu aika ylittynyt kolmella päivällä. Huomenna olisi taas uusi neuvolakäynti klo 10 ja siellä pitäisi ekaa kertaa ottaa puheeksi synnytyksen käynnistäminen (joka oli mulle ehdoton no no). Klo 17.45 olin iltapalan teossa, kun tunsin, että nyt jotakin valahti housuun. Menin vessaan ja huomasin, että limatulppaa alkoi irtoilla. Olin jo monta kuukautta ennen tätä miettinyt, että onkohan se limatulppa jo irronnut huomaamattani, mutta kun se oikeasti irtosi, niin kyllä sen heti tiesi mitä se oli (hyvin paljon kirkasta limaa, joka oli täynnä veriviiruja, myös kunnon verihyytymiä tuli). No tietysti aloin sitten googlettelemaan, että kuinka kauan limatulpan irtoamisesta menee, ennen kuin synnytys lähtee käyntiin ja ehkä vähän masennuin, kun huomasin, että voi mennä tunneista kahteenkin viikkoon. Laitoin Jennalle (doula) heti viestiä: ”Yritän olla liikaa innostumatta, mutta limatulppa irtosi ❤ ❤ ”.

Ilta meni sohvalla makoillessa ja pikkuhiljaa kellon lähestyessä yhdeksää huomasin, että alavatsassa alkoi tuntumaan menkkamaista jomottelua. En vielä kauheasti tästäkään innostunut, koska aiemminkin muutaman viikon ajan mulla oli ollut samanlaisia kipuiluja ja nekin meni ohitse. Silti ne oli jo silloin klo 21 sellaisia, että päätin heti tässä vaiheessa jo laittaa TENS:in selkään. Sanoin Markukselle, että jos se synnytys nyt jostain syystä lähteekin  käyntiin, niin parasta mennä nyt nukkumaan. Klo 22 olin TENS selässä sängyssä ja yritin nukkua. Huomasin, että kipuilut olivat olleet kokoajan todella aaltomaisia ja tulivat heti säännöllisesti 20 min välein. Koskaan en ollut supistuksia kokenut, joten en tajunnut, että sitähän ne nyt sitten olivat. Laitoin taas viestiä Jennalle sänkyyn mennessäni: ”Supistelee kipeästi n. 20 min välein. Lisää limatulppaa tuli vielä äsken. Laitan TENSi:n ja meen nukkumaan 🙂 ”.

Pari tuntia meni sängyssä pyöriessä, kunnes vuorokausi vaihtui ja klo 00 nousin sängystä ylös. Kivut olivat tässä vaiheessa kokonaan alavatsalla ja muistuttivat voimakkaita menkkakipuja. Paitsi, että ne kivut katosivat ja tulivat kellon tarkasti aina takaisin 10 min välein. Nämä kivut olivat sellaisia, että jos menkat olisivat olleet menossa, niin olisin ottanut jo kipulääkettä kunnolla, jotta kohta helpottaisi. Edelleen pystyin kuitenkin puhumaan ja kävelemään. Aina supistuksen tullessa pysähdyin nojailemaan ja keskityin hengittelemään. Hengittäessä ei tarvinnut vielä käyttää ääntä (synnytyslaulua). Laitoin kynttilöitä olkkariin sohvan ympärille pöydille ja hain makkarista meidän ilmankostuttimen, jossa oli laventelin tuoksua. Yritin olla mahdollisimman rentona ja luoda rauhallista ympäristöä. Laitoin taas klo 1.05 Jennalle viestiä: ”Supistelee n. 8-10 min välein. Tulin jumppapallolle, kun en pysty nukkumaan. En oo vielä herättänyt Markusta.”. Laitoin jumppapallolle pyyhkeen päälle varmuudeksi, jos vaikka sattuisi lapsivedet menemään. Jumppapallolla oli hetken aikaa hyvä olla, mutta yritin vielä mennä sohvalle pitkäkseen, jos saisin edes vähän nukuttua. Torkahdin aina kymmeneksi minuutiksi Preglifen supistuslaskuri kädessä ja heräsin aina kun uusi supistus tuli. Supistukset kesti kokoajan 40-50 sekuntia. Muistan kuinka supistuksen aikana hengittelin kipuja pois ja katsoin vain laskuria ja koin helpotusta, kun 40 sekuntia alkoi lähestymään. Tiesin, että kohta taas helpottaa hetkeksi. Yritin ajatella, että jokainen kipu on ponnistusvaiheesta pois, kipu on vain väliaikaista, lapsi on kohta täällä ja miljoonaa muuta tsemppiä antavaa ajatusta.

Klo 5 huomasin, että mun sisäreidet oli märkänä ja mun alla oleva pyyhe oli vähän märkä. Muistan kun ihmettelin, että onpas jännä imelä tuoksu. Tää on nyt varmaan sitä lapsivettä. Menin  vessaan ja vaaleanpinkkiä/kirkasta nestettä jäi vessapaperiin. Lähdin hakemaan kuivia pikkareita ja paksua sidettä. Markus heräsi, kun kolistelin vaatehuoneessa.  Kerroin, että lapsivedet meni ja haen vaan pikkareita. Jatka vaan unia vielä. Markus kertoi jälkeenpäin ettei ikinä unohda sitä hetkeä 😅. Ei kuulemma enää pystynyt jatkamaan nukkumista. Klo 5.35 soitin Jennalle ekaa kertaa ja sanoin, että Markuskin on nyt hereillä. Markus otti vastuun supistuslaskurista loppuajaksi. Supistukset alkoi olla vähän kovempia, mutta edelleen niitä tuli tasaisesti n. 10 min välein. Tässä vaiheessa piti selvästi jo keskittyä enemmän hengittelyihin ja muistan ekoja kertoja miettineeni, että ehkä nämä kivut ei enää tästä voimistu, kun sattuu jo niin paljon. Puhuminen jotenkuten onnistui vielä, mutta ei tehnyt mieli enää jutella. Jenna ehdotti, että ottaisin TENS:in hetkeksi pois ja menisin lämpimään suihkuun jumppapallon kanssa. Näin tein. Markus toi suihkuun mun sytyttämät kynttilät ja ilmankostuttimen laventelin tuoksuineen. Nojailin jumppapalloon ja Markus piti mua kädestä (toisella kädellä söi muroja vessanpöntön kannen päällä istuen 😅). Itse olin pystynyt syömään yön aikana yhden banaanin ja juomaan yhden smoothien ja protskupirtelön. Suihku sohotti suoraan mun alaselkään lämpimänä ja aina supistusten aikana tuntui, ettei mikään asento ollut hyvä. Etunojassa oleminen oli ainoa asento jossa pystyin olemaan, kun supistuksia tuli. Olin suihkussa noin tunnin ajan, kunnes halusin koittaa taas olisiko TENS:in kanssa yhtään helpompaa olla.

Klo 9.02 soitin mun viimeisin puhelun Jennalle, jossa Jenna kuuli ensimmäiset pienet itkut ja äänen käytöt hengittelyissä. Päätettiin, että Jenna lähtisi nyt tulemaan meille ja yritetään olla vielä kotona niin pitkään kuin pystyisin. Nyt oli mennyt jo 12 tuntia siitä, kun ensimmäiset supistukset tuli illalla enkä pystynyt enää puhumaan supistusten aikana. Supistusten väli oli tässä vaiheessa jo 6-8 min. Odottelin jo kuumeisena Jennan tuloa ja totesin siinä odotellessa Markukselle, että ei taideta olla neuvolaan enää menossa 😅. Jenna oli aiemmin kertonut siitä, kuinka ottaa mukaan synnytykseen erilaisia apuvälineitä lievittämään mun kipuja. Menin odottelun ajaksi taas lämpimään suihkuun. Istuin lattialla ja supistusten aikana nojailin jumppapalloon. Supistukset oli jo tosi kovia ja mukavaa asentoa ei löytynyt enää edes etunojassa olemalla. Klo 10.05 ovi kolahti ja Jenna tuli sisään. Tästä hetkestä eteenpäin meillä on kuviakin synnytyksestä. Mulla ei käynyt pienessä mielessäkään ottaa kuvia. Olin niin keskittynyt alusta loppuun saakka itse synnytykseen. Oon kuitenkin niin onnellinen nyt jälkeenpäin siitä, että voin palata näihin hetkiin. ❤ Jenna tuli mun kanssa suihkun lattialle istumaan ja opasti supistusten yli hengittelemään ja käyttämään ääntä. Markus hoiti muita pakollisia juttuja tällä välin eli vei Tediä ulos, ruokki ja pakkasi viimeisiä juttuja sairaalakassiin.

Klo 10.54 supistuksia tuli jo alle viiden minuutin välein ja soitin mun ensimmäisen puhelun Naistenklinikalle. Jenna ehdotti, että meidän kannattaisi varmaan alkaa pikkuhiljaa lähtemään. Mua stressasi se, että me mennään sairaalaan liian aikaisin, enkä ole vielä paljoakaan auennut. Jenna teki tässä vaiheessa sisätutkimuksen, että AINAKIN ollaan jo 4 cm auki (mua sattui tässä vaiheessa jo tosi paljon ja mukavaa asentoa ei löytynyt, joten sisätutkimusta oli hankalaa tehdä). Mä toivoin jo itsekseni, että olisin ollut paljon pidemmällä ja taisin ääneenkin purkaa mun pettymykseni. Puhelimessa Naistenklinikalta kysyttiin peruskysymyksiä: Monesko raskaus? Onko Normaalisti edennyt/Onko tarvinnut käydä näytillä? Onko tuntunut liikkeitä? Milloin supistukset alkoi? Kuinka tiheästi tulee supistuksia? Onko lapsivedet mennyt? Minkä väristä lapsivettä? Näihin kun vastailin, kerroin myös, että mulla on toiveena synnyttää ammeeseen. Ammetta ei ollut vapaana, joten päätettiin soittaa vielä Espoon sairaalaan. Espoon sairaalaan soittaessa mua supisteli niin paljon, etten pystynyt puhumaan. Jenna ja Markus hoiti puhumisen. Amme oli vapaana ja se varattiin meille. Meidät toivotettiin heti tervetulleeksi ja lähdin hitaasti, mutta varmasti laittamaan vaatetta päälle. Jenna auttoi mulle vaatteet päälle ja Markus haki kaiken tarvittavan autoon. Mua supisteli jo todella tiheästi (3 min välein). Markus auttoi mut auton etupenkin jalkatilaan polvilleen. Asento oli kamala ja mun jalat oli ihan puuduksissa, kun päästiin Espooseen asti. Markus hoiti puheluita matkan aikana, mm. järjesteli Tedin hoitoa. Jenna oli jo aikaisemmin puhunut mulle siitä, kuinka kotona synnytys etenee kaikista nopeiten ja parhaiten, kun ollaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tajusin sen vasta oikeastaan autossa, sillä meidän matka sairaalalle kesti reilu 30 minuuttia ja sain kaksi supistusta koko matkan aikana. Eli synnytys pysähtyi matkan ajaksi. Kun päästiin Espoon sairaalan parkkihalliin supistukset taas tihentyi.

Oltiin sairaalalla klo 12. Matka synnytyssaliin kesti ikuisuuden. Pysähdyin 3 minuutin välein nojailemaan, kun supistuksia vain tuli ja ne oli todella kovia. Saatiin tietysti osaston perimmäinen ja viimeinen huone, jonne oli kyllä kävelemistä. Kun päästiin synnytyssaliin oli se hyvin erilainen mitä olin kuvitellut. Se oli ihan tavallinen potilashuone, jossa oli sänky ja monitori. Vessassa oli liukuovi ja sen takaa paljastui amme, joka oli jo täytetty mulle valmiiksi. Multa pääsi jo itku, kun olisin heti halunnut hypätä ammeeseen ja saada helpotusta niihin kipuihin. Ensin täytyi kuitenkin mennä sängylle, jotta voitiin tehdä sisätutkimus, ottaa GBS-näyte ja kuunnella vauvan sydänäänet. Näin jälkikäteen ajatellen se hetki siinä sängyllä oli yksi kivuliaimmista hetkistä. Piti maata selällään sisätutkimuksen ja näyteenoton ajan, mikä ei tuntunut sitten yhtään hyvältä. Myös tämä oli sellainen hetki, jonka muistan, että käytiin synnytysavalmennuksessa. Jokainen käy synnytyksen aikana negatiivisessa kierteessä, jolloin kipu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olin tässä vaiheessa nyt 6 cm auki. Vasta ammeeseen päästyäni pääsin takaisin siihen positiiviseen kierteeseen ja olo hieman helpottui. Sain keskittyä pelkästään hengittämiseen ja rentouduin, kun päästiin niistä kirkkaista valoista pois. Markus pisti uikkarit jalkaan ja hyppäsi mun kanssa ammeeseen. Missään vaiheessa synnytys ei ollut kivutonta, mutta pystyin ammeessa rentoutumaan ihan eri tavalla, eikä sairaalakaan tuntunut enää niin kolkolta ja laitosmaiselta, kun meillä oli kynttilöitä, musiikkia ja eteerisiä öljyjä tuomassa vähän kodinomaisempaa tunnelmaa. Ammeessa todella nopeasti supistukset taas tihentyi ja voimistui. Synnytyslaulu alkoi muistuttaa jo enemmän karjumista ja Jennan piti aina välillä palauttaa mun ääni, ettei energiaa kulu huutamiseen. Se ei ole vitsi, kun sanotaan, että ne viimeiset sentit avautumisessa on kaikista kivuliaimmat. Tässä vaiheessa muistin taas Jennan opit synnytysvalmennuksesta: ne viimeiset sentit on yleensä se hetki, kun moni alkaa huutamaan kipulääkkeitä, mutta se on jo se loppusuora, jonka jälkeen ei enää ole kuin ponnistaminen. Sairaalalla oli tässä välissä vuoronvaihto ja mun kätilö vaihtui. Puristin Jennan tuomaa pehmoautoa supistusten aikana lopulta niin paljon, että yksi renkaistakin irtosi 😅. Markus suihkutteli lämpimällä vedellä mun alaselkää ja hieroi. Välillä kokeili myös Jennan tuomaa kaulinta. Jenna tarjosi mulle vähän väliä mehua, jota meillä oli mukana sairaalakassissa, teki mulle eteerisistä öljyistä kasteltuja rättejä sekä tukisti aina supistusten aikana (tämä helpotti kyllä valtavasti). Pillimehut oli muuten todella pop! Helpompi juoda pillistä, kun kaataa pullon suusta suuhun. Jos joku tässä kohtaa olisi kysynyt multa, että otanko lääkkeellistä kivunlievitystä, olisin ihan varmasti siihen suostunut. Synnytystoivelistassa mulla luki, ettei lääkkeellistä kivunlievitystä tule tarjota, ellen sitä itse pyydä. Hyvä näin, koska nyt oltiin jo niin loppusuoralla, että jos tähän asti olin selvinnyt, niin selviän ihan varmasti loppuun asti! ❤

Klo 14.50 mua alkoi ponnistuttaa. Kroppa alkoi tekemään pakonomaista kramppaamista. Tuntui siltä, kun mulla olisi ollut ihan kamala kakkahätä. Jenna sanoi heti, että se on se vauva. ❤ Meidän Papunen oli vihdoinkin laskeutunut ja paikat auki. Koin pientä helpotusta siitä, että kohta tää on ohi, mutta edelleen supistukset oli yhtä voimakkaita ja siihen päälle lisättiin nyt se kramppaava tunne. Kenenkään ei tarvinnut sanoa mulle, että nyt alkoi ponnistusvaihe, vaan mun kroppa tiesi mitä tehdä. Mun ponnistusvaihe oli todella pitkä ja ihan ekojen kramppaamistuntemusten jälkeen otin ekaa kertaa ilokaasua avuksi. En yhtään pystynyt keskittymään oikein hengittämiseen, joten ilokaasusta ei juurikaan ollut apua. Halusin kuitenkin ilokaasua jokaisella supistuksella, koska kuvittelin, että se auttaa, vaikka todellisuudessa se oli vain maskiin karjumista. Mulla oli niin tiukat lantionpohjan lihakset, että aina kun vauvan pää vähän vilahti, niin  se vetäytyi heti takaisin. Ammeen pohjalla oli pieni peili, jonka kautta kätilö seurasi vauvan tuloa. En heti edes tajunnut, että mun täytyi auttaa mun kroppaa siinä ponnistamisessa ja itsekin ponnistaa. Koska ponnitusvaihe pitkittyi, yrittivät kätilöt laittaa useaan otteeseen Papuselle päähän scalp-anturia. Anturia laitettiin yhteensä kolme kertaa, mutta tippui joka kerta. Yritin olla välillä kätilöiden ehdotuksesta ammeessa Markusta vasten selällään, mutta tämä asento tuntui todella huonolta. Supistusten aikana huusin, joka oli virhe (en käyttänyt kaikkia voimiani ponnistamiseen, vaan osa kului huutamiseen).

Tässä vaiheessa mulla ei ole kellonajoista enää mitään tietoa. Ponnistusvaihe oli kestänyt pitkään, eikä vauvan sydänääniä saatu kuunneltua, kun anturi oli kokoajan irtoillut. Kätilöt halusivat mut sängylle kyljelleen, jotta saataisiin vauva käyrille. Kokeiltiin vielä muutama ponnistus ammeessa, mutta tuloksetta. Odotin, että supistus oli taas mennyt ohitse ja nousin ammeesta. Seuraava tuli heti, kun olin päässyt sängyn päätyyn nojaamaan. Jenna kertoi jälkikäteen, että oli ihan varma siitä, että vauva olisi syntynyt siihen paikkaan. Jenna kuivasi äkkiä mun selän ja laittoi mulle TENS:in takaisin selkään. Menin kyljelleen sängylle ja ponnistaminen jatkui. Markus tuli sängyn viereen pitämään mua kädestä kiinni. Jenna piti mua toisesta kädestä ja kävi välillä kattomassa miten alhaalla hommat edistyy. En ollut edes huomannut, että huoneessa oli kaksi kätilöä. Kun mulle laitettiin vatsalle anturit ei kätilöt olleet varmoja onko käyrillä mun oma syke vai vauvan syke, joten kutsuivat vielä lääkärinkin paikalle. Lääkäri oli ihana ja rento! Lääkäri käveli suoraan mun luokse ja tarttui mua ranteesta kiinni tunnustellakseen mun sykettä. Lääkäri ihanasti totesi, että täällähän on kaikki todella hyvin, toivotti tsemppiä ja lähti huoneesta. Kätilöt laittoivat mulle puudutetta välilihalle. Tuntui, että vasta siinä sängyllä todella tajusin mitä mun täytyy tehdä, vaikka mun kroppa oli tehnyt hommia jo paljon kauemmin. Parhaiten sain voimaa ponnistukseen, kun joku tuki mun ylempää jalkaa niin, että mun ei itse tarvinnut kannatella sitä. En muista montako kertaa sanoin synnytyksen aikana lauseet: ”en jaksa enää”, ”haluan nämä kivut pois”  ja”loppuuko tämä jo kohta”. Se ensimmäinen lause, jonka Jenna sanoi vauvasta toi muhun uutta puhtia: ”Onpas sillä paljon tukkaa”.  Se muistutti mua siitä miksi tän kaiken kivun kestän ja miksi tätä työtä tässä teen. Se kertoi mulle myös sen, että nyt ollaan jo todella lähellä, vauvahan näkyy jo! Muistan ponnistuksesta näin jälkikäteen kaksi Jennan neuvoa: Kokeile olla huutamatta ja ponnista kipua vastaan ja sen yli. Kun vihdoin tajusin jättää huutamisen pois ja keskittyä kaikilla voimillani ponnistamiseen, alettiin vihdoin päästä hommassa eteenpäin. Vihdoinkin aloin kuulla kommentteja:”nyt päästiin jo hurjasti eteenpäin” ja ”vielä muutama samanlainen ja se on siinä”. Luulin, että olin jo käyttänyt mun kaikki voimat ponnistukseen, mutta se neuvo, että supista siitä kivusta vielä yli, oli se avain, jolla saatiin vihdoin Papunen syntymään. Oudoin ja ihmeellisin tunne ikinä on ollut se, kun tunsin sen, että musta tulee ihminen ulos. ”Nyt syntyy pää, seuraavalla supistuksella tulee hartiat.” Päätä olisi voinut tässä kohtaa tunnustella, mutta en halunnut. Seuraava supistus tuli nopeasti ja tunsin ihan konkreettisesti sen, kun pienen ihmisen hartiat, sitten kädet ja koko loppu kroppa syntyi yhdellä ponnistuksella. Tunsin kaiken Papusen jalkateriä myöten, joka oli ihmeellistä. Raskaana ollessani kävin monta keskustelua siitä, ettei lapsen syntymää tuntisi samalla tavalla lääkkeiden kanssa, joka vähän itseäni pelotti. Siitä en tiedä, mutta tämä oli mulle itselleni iso juttu, että tunsin, kun oma lapseni syntyy. ❤

28.9.2020 klo 16.27 kuulin ensimmäisen rääkäisyn. Se helpotuksen tunne joka valtasi mut oli sanoin kuvaamaton. Joka ikinen kivun pienikin tunne oli kadonnut ja häkellys sekä sokki valtasi mut ihan kokonaan. En osannut enää itkeä tai hymyillä. En ollut se äiti joka itkee ensimmäistä kertaa saadessaan lapsensa syliin. Olin se äiti joka ihmetteli päänsä sisällä, että mä tein sen. Mä todella tein sen! Tuliko tämä lapsi todella musta? Tuntui, että huone pyöri ympärillä, ihmisten puhe oli vähän puuromaista ja tuntui kuin olisin saanut super monta annosta vahvoja kipulääkkeitä. Tämä kaikki johtui hormooneista, joka on aika ihmeellistä. Markus kertoi, että oli itkenyt nähdessään meidän Papusen ekaa kertaa, mutta en muista kyllä tätäkään. Papunen nostettiin heti peiton alle mun rinnalle ihokontaktiin ja alettiin siitä aika nopeasti harjoittelemaan jo tissillä imemistä. Imetys ei todellakaan heti onnistunut ja siinä oli monta vuorokautta vielä hakemista. Sain ekat kakatkin mun päälle, kun luonnollisesti vaippaa ei vielä tässä vaiheessa ollut ja ensimmäiset äitiyden ihanuudet oli koettu 😅.

Seuraavaksi oli vuorossa vielä istukan syntymä ja siinäkin kesti mulla vielä tunti. Tässä välissä syötiin synnytyskassiin pakatut suklaakeksit. Mulla oli ihan kamala nälkä. Kipujen helpottamisesta kertoo myös se, että ekaa kertaa kysyin, jos saisin ruokaa 🙊. Synnytyksen paras osio oli ehdottomasti se hetki, kun sain pidellä kivuttomana mun vastasyntynyttä vauvaa sylissä, kattoa sen tuhinaa ja syödä toisella kädellä suklaakeksejä. ❤ Napanuora oli todella pitkään vielä kiinni niin, että ehti virrata kunnolla tyhjäksi asti. Markus sai katkaista sen ja kertoi, että se tuntui todella joustavalta. Istukka ei meinannut millään syntyä, koska mulla ei ollut juuri ollenkaan jälkisupistuksia. Olo mulla oli hyvä ja kivuton kokoajan. Yritin puskea sitä ulos ilman supistuksia, mutta se oli aika hankalaa. Muistan, kun Jenna antoi mulle jotakin todella pahanmakuista ainetta suuhun tippoina, jonka oli tarkoitus auttaa siinä istukan syntymisessä. Eniten siinä istukan synnytyksessä sattui se, että alapäähän oli tullut repeämiä ja sen jälkeen sieltä vielä piti ponnistaa istukka ulos. Kipua ei voi verrata vauvan syntymään, mutta sattui se silti ja ihan tosissaan sai siinäkin ponnistaa. Kätilö ei ollut tässä vaiheessa varma jäikö istukasta kalvon riekaleita vielä sisään, joten kutsui taas lääkärin paikalle. Lääkäri tuli taas kerran kertomaan, että kaikkihan on hyvin ja istukka oli tullut kokonaisena ulos. Kun istukka oli syntynyt, alkoi kätilöllä parsimishommat. Puudutetta laitettiin vähän lisää ennen ompelua ja otin tähän myös ilokaasua vielä avuksi. Tässä vaiheessa pystyin hengittämään kunnolla ja ilokaasu auttoi oikeasti. Tuntui kun olisin ollut ihan toisessa maailmassa. En kuullut enää puhetta tai tajunnut olevani sairaalassa. Enkä siis tuntenut ompelusta mitään. Muutama henkäisy raitista ilmaa ja olin taas skarppina. Sain nirhaumia sekä välilihalle toisen asteen pinnallisen repeämän (tämä tuli siitä, kun Papunen päätti tulla nyrkki poskella maailmaan). Ei siis paha tilanne, mutta kyllä niitä alapään kipuja kesti muutaman viikon synnytyksen jälkeen.

Papunen syntyi pistein 9/10/10, yksi piste lähti väristä. Mittoja alettiin ottamaan vasta, kun istukka oli syntynyt ja me saatiin vihdoin ruokaa! Painoa oli huimat 3275g ja pituuttakin 49 cm. Stressasin siitä, että jos Papunen olisikin ollut alle 3000g, niin pieni olisi joutunut sokeriseurantaan. Onneksi painoa olikin reilusti yli! Me ei haluttu pesuja pienelle, vaan pyyhittiin vaan isoimmat sotkut pois. Papunen pääsi Markuksen syliin ja minä pääsin ekaa kertaa synnytyksen jälkeen jaloilleni ja vessaan. Pissaaminen oli ihan tuskaa ja onnistuin joten kuten suihkun kanssa. Jälkivuotoa alkoi luonnollisesti tulla heti ja laitoin sairaalan verkkopikkuhousut ja järkyttävän ison siteen housuihin. Vatsa oli kuin pullataikina ja olin yltä päältä vauvan kakassa, kinassa ja omissa tavaroissani. Näky oli siis varmasti varsin hehkeä. Millään tällä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Muistan kattoneeni itteäni peilistä ja vaan edelleen miettiväni, että mä tein sen. Olin niin ylpeä itestäni. ❤

Hetki siinä vielä meni, että päästiin siirtymään synnytyssalista perhehuoneeseen. Klo 19 Jenna auttoi vielä imetystä lisää alkuun ja lähti sitten kotiin. Sovittiin, että hän soittelee heti seuraavana päivänä kuulumisia. ❤ Kätilöillä oli taas vuoronvaihto ja jäätiin Markuksen kanssa odottelemaan siirtymistä perhehuoneeseen, että päästäisiin mekin vihdoin nukkumaan. Klo 20.32 vihdoin ovi avattiin ja kaksi kätilöä tuli pyörätuolin kanssa hakemaan meitä. Mulla heti jotenkin nousi kiukku, kun ajattelin itsekseni, että en ole sairas, en tarvitse pyörätuolia. Kätilöiden lähes pakottamana istuin pyörätuoliin, joka oli todella huono ajatus. Alapää oli juuri ommeltu, joten en pystynyt istumaan. Ponkaisin siitä ylös ja lähdin kävelemään. Kätilö seurasi päättäväisesti pyörätuolin kanssa ja pitkään sain vakuutella, että mulla on ihan hyvä olo ja pystyn kyllä vauvan kanssa kävellä huoneeseen. Pääsin käymään kunnolla suihkussa ja mun olo oli täysin normaali. Ei letkuja, piuhoja, veripaikkoja, siteitä tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Meitä käskettiin soittaa kelloa, kun imetän ja vaihdetaan ensimmäinen vaippa (tässä vaiheessa mainittakoon, että olen lasten sairaanhoitaja ja vauvan hoito kyllä sujui. Imetyksessä oli pitkään hakemista ja siihen sainkin neuvoja kätilöiltä). Markus oli ensimmäisestä vaipanvaihdosta lähtien ihan mestari siinä hommassa. ❤ Me toivottiin heti seuraavana päivänä, että päästäisiin kotiin. Imetys suijui niin, että pärjättiin, vaikka maito ei ollutkaan kunnolla vielä noussut. Vauvan hoito sujui eikä vauvassa ollut mitään seurattavaa. Ei ollut siis mitään syytä olla sairaalassa, koska meissä ei ollut mitään hoidettavaa. Vauvan kanssa elämistä lähdettiin harjoittelemaan kotiin 29.9.2020 klo 17, kun Papunen oli 24h ikäinen. ❤

Synnytys oli elämäni kivuliain, hienoin ja ikimuistoisin kokemus. Jos joku kysyisi tekisinkö kaiken tämän uudestaan, vastaisin ilman pienintäkään epäilystä kyllä, mutta en iki maailmassa ilman kätilödoulaa! ❤ Voisin hyvin jopa harkita kotisynnytystä tämän synnytyskokemuksen jälkeen. Lääkärin turhat paikalle kutsumiset, kätilöiden epävarmuus ja sairaalaympäristö kuitenkin vaikuttivat jonkin verran tähän synnytyskokemukseen. Onneksi me valmistauduttiin kunnolla tähän synnytykseen ja mulla oli oma ammattilainen mukana, joka auttoi välillä kätilöitä, kun heistä tuntui epävarmalta. Annoin synnytyskokemukselleni pisteiksi 9/10.

❤ Salla

Nimiäiset

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

Eilen vietettiin Saagan päivää. ❤ Nimi Saaga keksittiin viime helmikuussa, kun kerrottiin toisille kummivanhemmille vauvan tulosta ja heiteltiin erilaisia nimiä ilmoille. Omalle lapselleen he olivat miettineet vuosi sitten jo nimeä Saaga, mutta eivät sitä sitten käyttäneet. Ihastelin jo silloin sitä nimeä, miten kaunis se on. Itse en tätä tarinaa edes muista ja kuulin sen eilen nimiäisissä 😅. Nimi Sinna oli meillä ajatuksena hetken aikaa, mutta Markus ei sille oikein ikinä lämmennyt. Saaga on pohjoismainen nimi, joka tarkoittaa tarinaa ja skandi­naavisessa myto­logiassa on myös runouden ja historian jumalattaren nimi. Saagaan päädyttiin pysyvästi jo viime toukokuussa ja alettiin sitä vaihtelevasti käyttämään. Nimi Ellen tulee mun edesmenneen mummini mukaan. Mummi oli rohkea, lämmin ja päättäväinen nainen ja toivon, että mummista osa jää elämään Saagassakin. ❤ Papuseksi edelleen aika usein Saagaa kutsutaan. Katsotaan kuinka kauan menee, kunnes opitaan kunnolla vain Saagaa käyttämään. 🙊

Puinen syntymäjuliste saatu eilen kummeilta lahjaksi : HeidiValkola.fi

Nimiäiset olivat todella pienet. Onneksi näin, koska meidän asuntokaan ei ole mikään valtava 😅. Kutsuttiin vain perheet ja kummit, mikä oli siltä osin vähän harmillista, että meidän keväiset häät olivat myös pienet, eikä juhlat jälkikäteenkään ole vielä onnistuneet isommalla porukalla. Ehkä ensi vuonna saadaan jo isommatkin juhlat järkättyä 🤞. Tällä kertaa en jaksanut itse alkaa leipomaan tarjoiluja, joten tilattiin KakkuHelmeltä muutama voileipäkakku, pikkuleipiä Saagan nimellä sekä nimiäiskakku. Itse tehtiin vielä salaattia sekä karjalanpiirakoita ja munavoita. Tarjoilusta kuvia alla.

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor
*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

Meille oli selvää jo raskausaikana, että meidän lapsi ei saa kastetta. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon. Jos jonain päivänä Saaga haluaa kasteen, saa hän sen rippileirillä halutessaan. Kummit ovat siis epävirallisia kummeja, mutta en näe, että tämä millään lailla vaikuttaisi kummien tehtäviin tai tärkeyteen Saagan elämässä. Kummeja tuli yhteensä siis neljä eli kaksi pariskuntaa. Kummit saivat kummitodistusten lisäksi pienet selviytymiskassit, joissa oli kummivanhempien piilopullo (viiniä), suklaata ja teetä/kahvia. ❤

Saagan toiset kummivanhemmat ❤
Koristeet tilattu: Decorahouse.fi

Saaga jaksoi olla ihmeen hyvin hereillä koko eilisen päivän. Välillä kävi ottamassa minitorkkuja rattaissa makkarissa ja sielläkin suurimman osan ajasta vaan tapitti kattoa, niin käytiin hakemassa aina välillä Saaga sylittelykierroksille. ❤ Saaga keräsi paljon ihailuja, niin kuin aina. Onhan hän maailman suloisin tyttö 🥰. Oon kuullut aika paljon kommenttia siitäkin, että Saaga näyttää paljon mun kaksoisveljeltä, enkä yhtään ihmettele sitäkään. Jos Saaga näyttää minulta, niin ei ihme, että hänessä on myös mun veljeni näköä.

Saagan eno (ja siis minun kaksoisveli) ja hänen tyttöystävänsä ❤

Mietin kovasti, että pitäisikö nimiäisissä olla jotakin ohjelmaa esim. ennen nimen paljastusta vieraat olisivat saaneet leikatuista kirjaimista arvata nimeä, mutta päädyttiin kuitenkin vain nostamaan kakkukoriste kakun päälle, jolloin nimi paljastui. Kummivanhemmista toiset lukivat kummitodistuksen ääneen:

Tarvitsen jonkun, joka on hassu ja kiltti

Jonkun, joka voi auttaa minua voittamaan kaikki pelkoni

Jonkun, joka on aina paikalla kuivaamassa kyyneleeni

Jonkun, jonka varaan voin laskea koko pienen elämäni

Tänään sain heidät, kun avuksi elämäni tielle äiti ja isi pyysivät teidät

Saagan kummitodistus 15.11.2020

En tietenkään voinut olla itkemättä, eikä moni muukaan. Jopa Markus itki, mikä on jo aika hyvä saavutus. ❤

Jotenkin harmittaa, että en tajunnut ottaa enemmän kuvia nimiäisistä Saagalle vauvakirjaan muistoksi hänen ensimmäisistä juhlista. Esimerkiksi perhekuva unohtui kokonaan. Onneksi meillä kävi perhekuvaaja viikko sitten ja odotellaan kuumeisesti niitä kuvia. Tästä lisää myöhemmin 😍.


Saaga sai aivan ihania muistamisia perheeltä ja kummeilta. 🥰

  • Beatrix Potterin kirja
  • Muumien Taikatalvi kirja
  • Polarn O. Pyretin yökkäri ja pipo
  • Newbien jouluhaalari
  • Puinen syntymäjuliste
  • Ensimmäiset säästöt Saagan tilille
  • Apuja tuleviin hankintoihin: pinnasänky ja syöttötuoli

Meillä ei ollut mitään toiveita lahjoille. Ei haluttu kummilusikoita tai säästöpossuja. Enemmänkin haluttiin hyödyllisiä juttuja. Kirjat on aina pop ja nyt päästään ihan kunnolla lukemaan iltasatuja näistä. 🙂

Nimikytti saatu: ecodecor.fi

❤ Salla

Ensimmäinen isänpäivä

Eilen oli Markuksen ensimmäinen isänpäivä isänä ja päätin laitella tänne vähän tunnelmakuvia eiliseltä.

Markus sai herätä croissantin ja kahvin tuoksuun aamulla, kun toin tarjottimella aamiaisen sänkyyn. Lisäksi tarjolla oli tuorepuristettua appelsiinimehua sekä mangotuorepuuroa (linkissä resepti). Papunenkin oli hyvällä tuulella heti aamusta ja tuore isä sai monta hymyä ja suloista jokeltelua lahjaksi heti aamusta. ❤ Päätin, etten ala itse tekemään Markukselle isänpäiväkorttia tai ostamaan lahjoja. Me yritetään nyt muutenkin välttää turhan materian ostoa, kun muutto on oven takana. Papunen saa itse sitten tehdä kortit ja lahjat vähän vanhempana tai minun avustamana. Itse ajattelen, että isänpäiväkortin ja lahjojen tarkoitus on nimenomaan tulla lapsilta ja tällöin myös niiden merkitys on paljon suurempi. Aamiainen sänkyyn, hauska body, vapaapäivä ja ihanat perhekuvat kävivät lahjoista tänä vuonna.

Kävin hoitamassa Papusen aamupesut ja laitoin Papuselle päälle isyyspakkaukseen hankkimani bodyn. Me ollaan Markuksen kanssa Marvel-faneja, joten body oli hyvinkin Markuksen mieleen. ❤ Lähdettiin aamupalan jälkeen käymään vaunulenkillä ja pikkuinenhan simahti vaunuihin ilman pienintäkään kitinää. Aurinko paistoi ja päätettiin lähteä rantaan päin kävelylle. Tedikin nautti, kun käytiin vähän pidempi lenkki kuin normaalisti. Lenkin jälkeen meille tuli perhekuvaaja ottamaan kuvia meistä. Mua vähän harmitti, kun me ei otettu newborn-kuvia, mutta onneksi saatiin nyt kuitenkin perhekuvat tämän reilu yksi kuukautisen söpöläisen kanssa. En malta odottaa millaisia kuvia saatiin otettua. 🙂

Body on hankittu Amazonista. Löydät sen tästä linkistä.

Iltapäivällä lähdettiin käymään mun vanhempien luona. Mun omalla isällä oli myös ensimmäinen isänpäivä pappana, joten käytiin syömässä ja kahvittelemassa senkin kunniaksi. Meitä oli vähän osissa koko meidän perhe paikalla, joka on aika harvinaista nykypäivänä, kun kaikilla on omat kiireet. Papunen simahti pitkille unille vielä vanhempienkin luona, joten ehdittiin pelailla vähän lautapelejäkin yhdessä. Oli ihanaa viettää aikaa vähän isommallakin porukalla, kun paljon tulee nyt kotona vietettyä vauvakuplassa aikaa oman kodin seinien sisällä. Illalla otin vielä muutaman pikaräpsyn Markuksesta ja Papusesta yhdessä ja näistä tuli kyllä ihania! Kuvia alla.

Ensi viikonloppuna Papunen ei olekaan enää Papunen, kun me vietetään täällä nimiäisiä. Siitä lisää myöhemmin (saa nähdä milloin sitä Papusen virallista nimeä oppii käyttämään)! 😉 Aurinkoista viikkoa kaikille! ☀

❤ Salla

Bataattisosekeitto

Syksyn kunniaksi päätin tehdä syksyn väreillä valmistetun bataattisosekeiton. Jos totta puhutaan, niin lähdin etsimään kaupasta myskikurpitsaa tehdäkseni kurpitsasosekeittoa, mutta pieni hermoisena ihmisenä bataatit löytyivät nopeammin ja onneksi näin, sillä tästä tuli super hyvää! Tykkään tehdä mahdollisimman helppoja reseptejä, jotka on nopea valmistaa ja joissa on pieni ainesluettelo. Tämä bataattisosekeitto koostuu tasan viidestä raaka-aineesta, joten huonompikin kokki osaa tämän valmistaa. Päätin kokeilla vegeversiota tästä keitosta ja vaihdoin kerman kookosmaitoon. Keitosta tuli tuhtia ja täyttävää, joten leipä on aika must tämän kaveriksi.

BATAATTISOSEKEITTO (vegaaninen)

valmistusaika 1h / annos 4 :lle

Ainekset:

  • n. 1kg bataattia (2 isoa)
  • 2 prk kookosmaitoa
  • 1 sipuli
  • 2 valkosipulin kynttä
  • persiljaa
  • suolaa ja pippuria sekä oliiviöljyä paistamiseen

That´s it! Ei mikään mahdoton lista.

Ohje:

  1. Kuori ja paloittele bataatit, sipuli ja valkosipuli (voit nopeuttaa tätä vaihetta ostamalla myös pakastesipulipussin).
  2. Kuullota sipulia ja valkosipulia kattilassa oliiviöljyssä.
  3. Heitä bataatit, kookosmaidot, suola ja pippuri sekä persiljaa oman maun mukaan sekaan. Anna kiehua 30 minuuttia. Sekoita välillä ja laske lämpöä tarvittaessa, ettei keitto pala pohjaan kiinni.
  4. Kun bataatit pystyy halkomaan kauhalla on aika ottaa pois hellalta. Voit soseuttaa keiton joko sauvasekoittimela tai heittää kaiken blenderiin, niin kuin minä tein. Blenderissä valmistuu hyvin niin smoothiet kuin sosekeitotkin. 😉
  5. Kaada suoraan lautasille ja koristele persiljalla/kaurapalalla/leipäjuustolla.

Toivottavasti kokeilit ja tykkäsit! Reseptistä on helppo tuunata oman näköinen lisäämällä esimerkiksi tulisuutta chilillä tai heittämällä keiton sekaan lisäksi muutama porkkana tai peruna. Halutessaan valmiiseen keittoon voi myös heittää päälle esimerkiksi Fazerin kaurapalaa tai leipäjuustoa sekä koristella persiljalla. 🥬

❤ Salla

Muuton fiilistelyä

En malta odottaa meidän muuttoa! Vähän pelottaa tuo lapsen kanssa muuttaminen, mutta sittenhän se nähdään, miten se menee. Ne jotka on jo pidempään seuraillut mua tuolla Instagramin puolella tietääkin jo, että me odotetaan siis uudiskohteen valmistumista. Meille valmistuu oma koti ensi vuoden maaliskuussa ja meidän Papunen saa sinne oman huoneen.

Uusia lukijoita on niin paljon , että kerron vähän taustaa meidän muuttohässäkästä. Ostettiin tuo meidän uusi asunto (69,5 m²) viime joulukuussa. Myytiin meidän silloinen omistusasunto (48 m²) viime huhtikuussa ja muutettiin vuokralle odottamaan uuden valmistumista. Nyt on ensimmäinen perhejoulu täällä vuokra-asunnossa ja sitten päästäänkin pikkuhiljaa pakkailemaan muuttolaatikoita. Tuntuu kyllä vieläkin siltä, että me just vasta purettiin ne. Onneksi säilytettiin laatikot varastoon ja voidaan käyttää niitä vielä uudelleenkin ensi muutossa. Meillä ei onneksi ole ihan hirveästi pakattavaa, koska muutama iso huonekalukin jää tänne ja tilataan uudet suoraan seuraavaan asuntoon. Osaa tavaroista me ei edes purettu, vaan jätettiin varastoon pakattuna jo odottelemaan muuttoa. Jos haluat käydä lukasemassa aikasemman blogipostauksen vuokralle muutosta, niin löydät sen tästä.

kuva: Bonava. Tältä työmaalla tällä hetkellä näyttää.

Päästään ensimmäistä kertaa astelemaan meidän uuteen kotiin ja vähän mittailemaan seiniä joulukuussa. Sisustusintoa olisi jo nyt, mutta koitan malttaa sinne asti, että päästään mittanauhan kanssa leikkimään. Lastenhuoneen sisustaminen tulee olemaan niin hauskaa! Todennäköisesti alkuun siitä tulee myös Markuksen työhuone ja Papunen nukkuu vielä meidän huoneessa tuolloin (onhan hän vasta kuusi kuukautta vanha ensi maaliskuussa).

Kuva: Bonava. Meidän tulevan asunnon pohjakuva

Tämä asunto oli tarkoitettu ensin neliöksi, mutta olisi ollut kyllä super pieni neliö. Päätettiin ottaa olkkariin lisätilaa ja yksi huone pois. Näin saatiin avoimempi asunto. Rakastan tuota meidän uutta keittiötä. Vihdoinkin saadaan keittiöön saareke, johon saa baarijakkarat toiselle puolelle. Säilytystilaa on myös hyvin tuon saarekkeen takia.


Tämän asunnon plussat:

  • Oma tontti ja maltilliset hoitovastikkeet (uudiskohde kun on)
  • Kävelymatka kauppaan
  • Kävelymatka koirapuistoon
  • Kävelymatka päiväkotiin ja kouluun
  • Metrolle bussilla 5 min
  • Hyvät ulkoilumaastot
  • Perhe lähellä
  • Autolla vartti keskustaan
  • Ihan viereen tulee ratikkapysäkki (vuonna 2026), jolla pääsee suoraan Rautatieasemalle
  • Työmatka lyhentyi
  • Avoin pohjaratkaisu
  • Ulko-ovesta suora pääsy vessaan (kuravaatteet ja märkä koira taloudessa)
  • Koko asunnon lattialämmitys, ei pattereita (ikkunat matalemmalla)
  • Asunnon levyinen lasitettu parveke
  • Pakettiautomaatti talon alakerrassa

Nämä ovat meille isoja juttuja ja ihan innoissaan ollaan tästä uudesta asunnosta! Saa nähdä kuinka kauan tässä halutaan asua ennen kuin haluan muuttaa taas isompaan asuntoon. 😅 Vähän jännittää mitä tuosta lapsen kanssa muuttamisesta tulee, kun toisella kädellä pitäisi laatikoita pakata ja toisella viihdyttää pikkuista. 👌 Jos sulla on hyviä vinkkejä, kuinka muutto pienen lapsen kanssa onnistuu, niin laitahan viestiä! Ihanaa marraskuun alkua. 🍂

❤ Salla