Nimiäiset

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

Eilen vietettiin Saagan päivää. ❤ Nimi Saaga keksittiin viime helmikuussa, kun kerrottiin toisille kummivanhemmille vauvan tulosta ja heiteltiin erilaisia nimiä ilmoille. Omalle lapselleen he olivat miettineet vuosi sitten jo nimeä Saaga, mutta eivät sitä sitten käyttäneet. Ihastelin jo silloin sitä nimeä, miten kaunis se on. Itse en tätä tarinaa edes muista ja kuulin sen eilen nimiäisissä 😅. Nimi Sinna oli meillä ajatuksena hetken aikaa, mutta Markus ei sille oikein ikinä lämmennyt. Saaga on pohjoismainen nimi, joka tarkoittaa tarinaa ja skandi­naavisessa myto­logiassa on myös runouden ja historian jumalattaren nimi. Saagaan päädyttiin pysyvästi jo viime toukokuussa ja alettiin sitä vaihtelevasti käyttämään. Nimi Ellen tulee mun edesmenneen mummini mukaan. Mummi oli rohkea, lämmin ja päättäväinen nainen ja toivon, että mummista osa jää elämään Saagassakin. ❤ Papuseksi edelleen aika usein Saagaa kutsutaan. Katsotaan kuinka kauan menee, kunnes opitaan kunnolla vain Saagaa käyttämään. 🙊

Puinen syntymäjuliste saatu eilen kummeilta lahjaksi : HeidiValkola.fi

Nimiäiset olivat todella pienet. Onneksi näin, koska meidän asuntokaan ei ole mikään valtava 😅. Kutsuttiin vain perheet ja kummit, mikä oli siltä osin vähän harmillista, että meidän keväiset häät olivat myös pienet, eikä juhlat jälkikäteenkään ole vielä onnistuneet isommalla porukalla. Ehkä ensi vuonna saadaan jo isommatkin juhlat järkättyä 🤞. Tällä kertaa en jaksanut itse alkaa leipomaan tarjoiluja, joten tilattiin KakkuHelmeltä muutama voileipäkakku, pikkuleipiä Saagan nimellä sekä nimiäiskakku. Itse tehtiin vielä salaattia sekä karjalanpiirakoita ja munavoita. Tarjoilusta kuvia alla.

*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor
*kakku saatu KakkuHelmi *nimikyltti saatu EcoDecor

Meille oli selvää jo raskausaikana, että meidän lapsi ei saa kastetta. Kumpikaan meistä ei kuulu kirkkoon. Jos jonain päivänä Saaga haluaa kasteen, saa hän sen rippileirillä halutessaan. Kummit ovat siis epävirallisia kummeja, mutta en näe, että tämä millään lailla vaikuttaisi kummien tehtäviin tai tärkeyteen Saagan elämässä. Kummeja tuli yhteensä siis neljä eli kaksi pariskuntaa. Kummit saivat kummitodistusten lisäksi pienet selviytymiskassit, joissa oli kummivanhempien piilopullo (viiniä), suklaata ja teetä/kahvia. ❤

Saagan toiset kummivanhemmat ❤
Koristeet tilattu: Decorahouse.fi

Saaga jaksoi olla ihmeen hyvin hereillä koko eilisen päivän. Välillä kävi ottamassa minitorkkuja rattaissa makkarissa ja sielläkin suurimman osan ajasta vaan tapitti kattoa, niin käytiin hakemassa aina välillä Saaga sylittelykierroksille. ❤ Saaga keräsi paljon ihailuja, niin kuin aina. Onhan hän maailman suloisin tyttö 🥰. Oon kuullut aika paljon kommenttia siitäkin, että Saaga näyttää paljon mun kaksoisveljeltä, enkä yhtään ihmettele sitäkään. Jos Saaga näyttää minulta, niin ei ihme, että hänessä on myös mun veljeni näköä.

Saagan eno (ja siis minun kaksoisveli) ja hänen tyttöystävänsä ❤

Mietin kovasti, että pitäisikö nimiäisissä olla jotakin ohjelmaa esim. ennen nimen paljastusta vieraat olisivat saaneet leikatuista kirjaimista arvata nimeä, mutta päädyttiin kuitenkin vain nostamaan kakkukoriste kakun päälle, jolloin nimi paljastui. Kummivanhemmista toiset lukivat kummitodistuksen ääneen:

Tarvitsen jonkun, joka on hassu ja kiltti

Jonkun, joka voi auttaa minua voittamaan kaikki pelkoni

Jonkun, joka on aina paikalla kuivaamassa kyyneleeni

Jonkun, jonka varaan voin laskea koko pienen elämäni

Tänään sain heidät, kun avuksi elämäni tielle äiti ja isi pyysivät teidät

Saagan kummitodistus 15.11.2020

En tietenkään voinut olla itkemättä, eikä moni muukaan. Jopa Markus itki, mikä on jo aika hyvä saavutus. ❤

Jotenkin harmittaa, että en tajunnut ottaa enemmän kuvia nimiäisistä Saagalle vauvakirjaan muistoksi hänen ensimmäisistä juhlista. Esimerkiksi perhekuva unohtui kokonaan. Onneksi meillä kävi perhekuvaaja viikko sitten ja odotellaan kuumeisesti niitä kuvia. Tästä lisää myöhemmin 😍.


Saaga sai aivan ihania muistamisia perheeltä ja kummeilta. 🥰

  • Beatrix Potterin kirja
  • Muumien Taikatalvi kirja
  • Polarn O. Pyretin yökkäri ja pipo
  • Newbien jouluhaalari
  • Puinen syntymäjuliste
  • Ensimmäiset säästöt Saagan tilille
  • Apuja tuleviin hankintoihin: pinnasänky ja syöttötuoli

Meillä ei ollut mitään toiveita lahjoille. Ei haluttu kummilusikoita tai säästöpossuja. Enemmänkin haluttiin hyödyllisiä juttuja. Kirjat on aina pop ja nyt päästään ihan kunnolla lukemaan iltasatuja näistä. 🙂

Nimikytti saatu: ecodecor.fi

❤ Salla

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s