Muutosten vuosi – 2020

Tämän vuoden tärkein juttu on ollut äidiksi opettelu

Häät, lapsi, uusi työ, uusi asunto, valmistuminen, mitä vielä! Taidetaan olla jo kaikki kyllästyneitä koko korona-sanaan. Tämä kirjoitus ei onneksi tule nyt käsittelemään sitä. Tämä on ollut monelle hankala ja kamala vuosi. En voi sanoa, etteikö mua monesti olisi tänä vuonna korona ärsyttänyt. Sairaanhoitajana korona on ollut töissä enemmänkin tapetilla ja työpäivät alkoivat joka päivä uusien koronaohjeiden palaverilla. Jos olit päivänkin vapaalla, olit jo tippunut kärryiltä siitä miten tulee toimia. Meidän perheelle tämä on kuitenkin ollut ihan uskomattoman ihana vuosi. Oikeastaan paras kaikista. ❤

Alkuvuosi meni omalla kohdallani sumussa. Me ostettiin ihan tammikuun alussa uusi koti, johon ollaan muuttamassa nyt maaliskuussa 2021. Tein positiivisen raskaustestin tammikuun 18. päivä. Se oli elämäni onnellisin ja häkeltynein hetki. Mulle kuitenkin iski alkuraskauden masistelukausi ja vasta toisen kolmanneksen aikana mua alkoi uudelleen kiinnostamaan muutkin kuin pakolliset arkijutut. Selvisin ensimmäisen kolmanneksen ilman oksentelua ja raskauspahoinvointi oli ns. aamupahoinvointia, joka hellitti työmatkan aikana. Mua vähän harmittaa, kun mulla ei tullut otettua yhtään kuvia ensimmäiseltä kolmannekselta. Instagramistakin pidin pitkän tauon ja töissä olin aika pitkälti huonolla tuulella. Helmikuussa me laitettiin meidän silloinen oma asunto myyntiin ja maaliskuussa saatiin se myytyä. Löydettiin myös väliaikainen vuokra-asunto Markuksen sukulaisten kautta.

Meidän piti mennä Santorinilla naimisiin 4.4 ja lähteä sinne jo maaliskuun loppupuolella, mutta kappas vaan korona rantautui tännekin ja rajat lyötiin kiinni. Saatiin onneksi vakuutuksesta kaikki rahat takaisin, mutta häät ulkomailla saatiin unohtaa. Meidän ensimmäinen ultra oli maaliskuun loppupuolella ja koronarajoitukset oli jo keretty asettaa niin, ettei Markus päässyt ultriin mukaan. Se harmituksen määrä oli ihan suunnaton, kun lähdin yksin katsomaan ekaa kertaa meidän tulevaa pientä Bulevardille ultraan.

Päätettiin kuitenkin järjestää meidän häät 4.4, koska päivämäärä oli meille tärkeä (meidän seitsemäs vuosipäivä) ja sormuksetkin oltiin ehditty jo kaiverruttaa. Kiireessä järjestettiin sallittu max 15 henkilön hääjuhla, jossa oli pelkästään meidän perheet. Voit lukea lisää meidän ”epidemiahäistä” tästä. Huhtikuun lopussa Markus myös valmistui tradenomiksi sekä aloitti uudet työt. Kaiken tämän hötäkän keskellä me pakattiin vielä muuttolaatikoita ja perustin tämän blogin! 🥵 Blogin pitäminen on saanut mun omat ajatukset pidettyä kasassa. Tämä on ollut ihan huippua ja uskon, että sisältö tulee olemaan ensi vuonna aika pitkälti samanlaista keskittyen tähän perheen pyörittämiseen ja Saagan kasvuun. ❤

Ettei pöly häistä, valmistumisesta, uusista töistä , raskaudesta ja blogin perustamisesta vaan olisi päässyt laskeutumaan ja tilanne rauhottumaan muutettiin me toukokuussa uuteen väliaikaiseen kotiin. Toukokuun alussa oli myös jännittävä rakenneultra, jossa onneksi oli kaikki hyvin ja selvisi, että me odotetaan tyttöä. ❤ Toukokuu oli viimeinen kuukausi jonka sain viettää ilman raskauden tuomia kivuliaita vaivoja.

Kesäkuu meni täysin töissä. ”Jaksoin” tehdä välillä 72h/vko töitä ja olin ihan kuitti. Heinäkuussa pääsin ansaitulle lomalle töistä! Olin tällöin raskausviikolla 29. Markus oli aloittanut vasta uudessa työpaikassa, joten kesäloman sai unohtaa. Vietin ”yksin” mun koko kesälomani. Lainausmerkit sen takia, että Markus teki koronan takia etätöitä koko ajan. Kesäloman ensimmäinen viikko meni tosi hyvin. Toisella viikolla alkoi liitoskivut, harkkasupistukset, kovat vatsaa vihlovat kipuilut Tedin kanssa lenkkeillessä ja se hikoilun määrä oli ihan järkyttävää. Kesäloman kolmannella viikolla ajattelin ekaa kertaa etten varmaan enää pysty palaamaan mun sairaanhoitajan työhön, jossa työpäivät kestää 12,5h ja jalkojen päällä ollaan koko ajan. Viimeiselle lomaviikolle hain saikkua, josta jäin suoraan äitiyslomille. Sairausloman saaminen oli kovan työn takana. Voit lukea siitä lisää tästä.

Kesään mahtui myös ihana tyttöjen päiväreissu Porvooseen, mökkeilyä, retki Tampereelle ja tehtiin paljon hankintoja vauvalle. Elokuussa alkoi mun virallinen mammaloma. Kesän aikana aloin nauttimaan raskauden aikaisesta pukeutumisesta, blogin kirjoittelusta ihan uudella tavalla sekä vaan rentoutumisesta ja olemisesta, kun ei ollut velvollisuutta enää mennä töihin. Toki edelleen samat kipuilut ja hikoilu jatkuivat, mutta pääsin siitä henkisestä taakasta eroon, kun oli lupa jäädä pois ja keskittyä lapseen.

Syyskuun alussa käytiin ottamassa meidän odotuskuvia ihanan Heidi Väisäsen kanssa ja vauvan saaminen alkoi tuntumaan konkreettisemmalta joka päivä. Olihan se meidän laskettu kuukausi! 😍

Syyskuuun 24. päivä oli mun laskettu aika, mutta Saaga päätti syntyä 28.9 maanantaina. Mun synnytyskertomukseen pääset tästä. Mun elämäni onnellisin päivä, kun sain tuon pienen kirpun syliini. ❤ Niin häkeltynyt olo, enkä vieläkään usko, että tuo pieni on joskus ollut tuolla masussa sisällä kasvamassa koko tämän ajan. Päästiin kotiutumaan sairaalasta jo Saagan ollessa 24h ikäinen ja lähdettiin kotiin harjoittelemaan perheenä ja vanhempina olemista. Baby Blues iski muhun ja kovaa. Ensimmäiset viikot meni sumussa ja itkien. Rakkaus tuota pientä kohtaan oli heti ihan valtavaa, mutta äidin rooli on edelleen hieman hakusessa.

Syksy meni kokonaan vanhemmuuteen opettelussa. Vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja sukulaiset pääsi syksyn aikana tutustumaan uuteen pieneen tulokkaaseen. Vietettiin myös nimiäisiä ja Papusen nimeksi tuli Saaga. Vauva-arki sujui ja sujuu edelleenkin todella hyvin. Saagasta on tullut varsinainen hymytyttö. 🙂

Jouluna vietettiin ensimmäistä perhejoulua lapsiperheenä. Koronan takia ja myös sen takia, etten ole halunnut alle kolme kuukautisen lapsen kanssa liikua mihinkään, ja siksi ei olla poistuttu juurikaan täältä kotoa. Markus on tehnyt viime huhtikuusta asti etätöitä keittiön pöydän ääressä ja me ollaan opeteltu vauvan kanssa elämistä täällä väliaikaisessa kaksiossa, jossa ei ole makuuhuoneen ovea. 😅 Arki on ollut haastavaa, että Markus saisi keskittyä töihin ja mä olen yrittänyt elää Saagan kanssa mahdollisimman hiljaa. Onneksi tämäkin asia muuttuu ensi vuonna, kun päästään muuttamaan ja saadaan meidän asuntoon OVET. Miten sitä voikaan jotakin niin simppeliä alkaa arvostamaan. 😊 Meidän tulevan asunnon fiilistelyä pääset kurkkaamaan täältä.


Mun on edelleen vaikea käsittää, että tämä kaikki on tapahtunut saman vuoden puolella! Vuoden alussa Saaga oli kaksi viivaa tikussa ja nyt se on meidän pieni kolme kuukautinen hymytyttö! Niin onnellinen olo tästä vuodesta koronasta huolimatta. ❤ Ensi vuonna meillä onkin edessä muutto ja meidän pieni vauva kasvaa taaperoksi tuoden mukanaan uudet arjen rutiinit ja tavat tähän perheeseen. ❤ Aivan ihanaa vuotta 2021 sinne ruudun toisellekin puolelle! 🎉

❤ Salla

20 lahjaideaa vauvalle ja perheelle

Mitä voi hankkia vauvalle lahjaksi? Tämä kysymys on ollut meillä mielen päällä nyt joulun alla, kun Saaga on vasta kolmen kuukauden ikäinen. Sehän on totta, ettei tämän ikäinen tarvitse muuta kuin ruokaa, lämpöä, syliä ja rakkautta. Innokkailta ystäviltä, tuoreilta isovanhemmilta ja muilta sukulaisilta kuitenkin aina jotain lahjoja tulee. Kysyin teiltä Instagramin puolella vinkkejä ja niitähän tuli! Ajattelin kasata ideat yhteen ja lisäilin myös omia ideoita joukkoon. Tästä löydät lahjaideoita vauvalle sekä lapsiperheelle. Toivottavasti löydät lahjainspistä tästä! Eiköhän aloiteta.


1. Vaippoja. Kuulostaa tylsälle, mutta niin hyödyllinen lahja! Jos et halua antaa vaippoja suoraan paketista, voit keksiä jotain omalaatuisempaa, kuten esimerkiksi rullaamalla vaippoja ja kiinnittämällä kuminauhoilla. Tehdä rullista lahjapaketin muotoisen käyttämällä tukena pohjalla pientä pahvipalaa. Kiinnitä lahjapaketin muotoon vaipat ja sido silkkinauhalla. TADAA tässä sulla on vapoista tehty lahjapaketti. Helppo lahja johon on kuitenkin nähty vähän vaivaakin. 😉

2. Osteopaatin tai vyöhyketerapeuttisen vauvahieronnan käynti. En voi sanoin kuvata osteopatian merkitystä. Meidän vauvan vatsavaivoihin käynneistä on ollut kyllä suuri apu. Hyvä paikka lasten osteopatialle Helsingissä on Lapsen Tähden, joka me ollaan itse käyty kokeilemassa toimivaksi. Olen kuullut paljon kehuja myös Elonaskeleesta, joka löytyy Helsingistä Malmilta sekä KatajanKerkkä nimisestä paikasta Töölöstä, joista molemmista saa vauvahieronnan lisäksi myös tuoreelle äidille hierontaa.

3. Vaatteita ja varsinkin seuraavaa kokoa. Näin talvella esimerkiksi merinovillainen kerrasto on super hyödyllinen. Myös vuodenajan ja juhlapyhien mukaan voi ostaa erilaisia vaatteita. Kesämekko tai untuvamakuupussi. Joulupuku ja tonttulakki tai vauvan uimahousut.

4. Näin joulun alla nimikoitu joulukuusenkoriste on aivan täydellinen joululahja. Esimerkiksi Eco Decorin sivuilta löytyy aivan ihania nimikoituja vanerisia joulupalloja, jotka voi tilata vaikka koko perheen nimillä. Ihanan persoonallinen joululahja!

5. Valokuvaus. Valokuvat ovat ihana muisto nopeasti ohi kiitävästä vauva-ajasta. Vaikka lapsi ei olisikaan enää vastasyntynyt, voi newborn-kuvien sijasta ottaa vaikka perhepotretteja. Meidän odotuskuvat otti lahjakas Heidi Väisänen, jota voin enemmän kuin lämpöisesti suositella. Olen itse ihastellut myös Instagramin kautta super ihania Susanna Hynysen ottamia kuvia ja hänen kaunista studiotaan! Ehdottomasti täytyy päästä sinne kuvattavaksi jonain päivänä.

6. Sophie la Girafe purulelut. Iki klassikko! Jos taloudesta ei vielä näitä löydy, niin suosittelen ostamaan. 100% luonnonkumista valmistetut purulelut, josta lapsen on helppo ottaa kiinni. Löytyy myös kylpyleluna!

7. Lapsen nimikyltti tai syntymäjuliste. Eco Decorin sivuilta voi tilata lapsen nimikyltin huoneen ovea koristamaan, tai vaikka kirjahyllylle! Myös Heidi Valkolan sivuilta voi käydä tilaamassa persoonallisen puisen syntymäjulisteen lapsen syntymämitoilla tai vaikka ihan vain nimen alkukirjaimella.

Kuvassa Eco Decorin nimikyltti sekä Heidi Valkolan puinen syntymäjuliste

8. Kirjat. Vauvalle joku ihana musiikki- tai kangaskirja on ihana lahja, joka samalla myös tukee lapsen kehitystä ja tuo perheelle uutta aktiviteettia arkeen. Myös vanhat lastenkirjojen klassikot ovat ihania, kuten esimerkiksi Beatrix Potterin Petteri Kaniinin satumaailma.

9. Tulevaa ajatellen esimerkiksi ruokailuun liittyviä tarvikkeita on järkevää ostaa. 4-6kk lapsi alkaa pikkuhiljaa maistelemaan kiinteitä ruokia ja tässä kohtaa alkaa oleelliset hankinnat olla syöttötuoli, ruokalaput, kumiset lautaset ja ehkä jopa lapsen ruokailusta kertova kirja.

10. Kävelykärry. Ei vielä ajankohtainen vauvalle, mutta moni toivoo jo tulevaisuutta ajatellen käytännöllisiä lahjoja. Brion klassikko on aina varma valinta, mutta nykyään on markkinoilla myös esimerkiksi ihania pastellin sävyisiä sekä nimikoituja kävelykärryjä.

11. Käden- ja jalanjäljet -setti. Pieni kasvaa super nopeasti ja hänen käden- ja jalanjäljet on ihana ikuistaa paperille. Tästä voi tehdä vaikka taulun tai kortin vauvakirjan väliin.

12. Vauvakirja. Eikö perheellä ole lapselle vielä vauvakirjaa, johon voi kirjoittaa lapsen ensimmäisistä vuosista sekä myös viimeisistä odotusajan kuulumisista? Tämä on ihana antaa lapselle täytettynä vaikka 18-vuotis syntymäpäivälahjaksi. ❤ Meillä on tälläinen vauvakirja, joka on aivan ihana!

13. Oletko tärkeä henkilö lapsen elämässä? Voisit antaa kuvan kehystettynä perheelle, jossa olet vauvan kanssa. Voit liittää mukaan myös kirjeen, jonka olet kirjoittanut.

14. Oletko itse kätevä käsistäsi? Omatekemät lahjat ovat ihan parhaita. Esimerkiksi me ollaan saatu nämä syötävän söpöt kettusukat, helistin ja lapaset Saagan kummitädiltä. Ihan paras lahja, jotka ovat kaikki olleet super kovalla käytöllä. Myös esimerkiksi Facebookista löytyy helposti hyvin kädentaitoisia ihmisiä, jotka tekevät kauniita käsitöitä tietysti pientä maksua vastaan. 🙂

Kummitädin tekemät villasukat, lapaset sekä helistin ❤

15. Omaa aikaasi. Tuoreet vanhemmat tuskin haluavat vauvan hoitoapua. Ovathan he yli yhdeksän kuukautta odottaneet, että pääsevät viettämään aikaa lapsen kanssa. Voit kuitenkin tarjota apua esimerkiksi ruuanlaittoon tai siivoamiseen. Miten olisi treffipäivä heillä kotona? Kokkaat maittavat ruuat heillä kotona tai tilaat heille noutoruuat ovelle toimitettuna? Täpötäysi kauppakassi täynnä herkkuja ja ruokatarvikkeita voi myös olla juuri se mitä vauvaperhe kaipaa. Ainakin meille tämä oli vastasyntyneen kanssa pelastus.

16. Edelliseen kohtaan liittyen kotisiivouksen lahjakortti. Mitä jos kotisiivooja kävisi esimerkiksi kerran kahteen viikkoon tekemässä isomman siivouksen? Näin perheellä olisi enemmän aikaa nauttia vauvan kanssa olemisesta ja isomman siivoamisen voisi jättää siivoojalle.

17. Rahaa lapsen tilille. Ehkä tylsä lahja, mutta kukaan vanhempi ei ikinä ole ollut pahoillaan siitä, että heidän lapsen säästötilille kerrytetään rahaa tulevaisuutta varten. Voit myös yhdistää rahalahjan lisäksi jotain muuta persoonallista, kuten kirjeen, joka on osoitettu lapselle.

18. Kylpyleluja. Todellakin hyödyllinen lahja. Vauvat tuppaavat olemaan vesipetoja ja näin kylpyihin saa lisää hauskuutta. Lelujahan löytyy kaikista hintaluokista. Löytyy kalliimpia ja ehkä myös aikuisen silmää enemmän miellyttäviä Liewoodin kylpyleluja tai hieman edullisempia, mutta silti niin suloisia kylpyeläimiä. Kylpykirja voi olla myös hauska idea!

19. Moonie unipupu on varmasti monelle tuttu. Pupu pitää kohinaa ja siinä on myös himmeä yövalo, jotka tukevat lapsen rauhoittumista ja unta.

20. Mitä perheeltä vielä puuttuu? Sitteri, leikkimatto, leikkikaari, tutteja, unirätti, kehto, rintapumppu, jne. Kysy mitä he tarvitsevat. Kerro ettei vastaus ”emme tarvitse mitään” nyt riitä. 🙂


Toivottavasti keksit listalta joitakin lahjaideoita! Heitä omasi kommentteihin, jota ei vielä listalta löytynyt ja auta muitakin löytämään täydelliset lahjat pikkuisille. 🎁 PSST. Instagramin puolella mulla on perjantaihin asti käynnissä arvonta, jossa sulla on mahdollisuus voittaa Eco Decorin verkkokauppaan 50€ lahjakortti. Käy kurkkaamassa!

❤ Salla

Joulutunnelmaa + DIY joulukalenteri

Joulu on kohta täällä, mutta mulla on vielä joulufiilis vähän kadoksissa. Johtuu varmasti osittain siitä, että mun joulukalenteri on edelleen postissa jumissa ja nyt on jo viisi luukkua rästissä. Myös tämä meidän vauvatonttu on vienyt mun keskittymistä joulun odotuksesta häneen. Sovittiin myös ekaa kertaa tänä vuonna perheen ja sukulaisten kesken, ettei hankita joululahjoja. Vauvan kanssa en myöskään uskalla lähteä katsomaan tänä vuonna kaupungille jouluvaloja ja tässä meidän väliaikaisessa vuokra-asunnossa on huonosti pistokkeita ja paikkoja erilaisille jouluvaloille, joten nekin vie vähän joulufiilistä. Eli siis kyllä tässä jo aika monta asiaa oli, jotka on nyt tänä vuonna vähentäneet sitä jouluhypetystä. Onneksi sain kuitenkin kuusen laitettua ja keksittiin joulutähdellekin paikka olkkarin ikkunaan, vaikka sähköjohto jäikin vähän hassusti roikkumaan. Ensi vuonna sitten paremmat jouluvalmistelut! Piparkakkulatte on ollut kyllä tämänkin joulun alun pelastus kermavaahdolla ja kanelilla. Se jos joku tuo edes hetkeksi joulufiilistä. ☕🎄

Toisaalta en malta odottaa meidän ensimmäistä perhejoulua. Saagahan nyt ei vielä joulusta mitään ymmärrä, kun on vasta melkein kolme kuukautinen jouluaattona. Ei olla myöskään hänelle mitään joululahjoja toivottu. Ajatuksena meillä on mennä käymään mun vanhempien luona jouluaattona, jossa syödään aamupäivällä riisipuurot ja katsellaan joululeffoja telkkarista. Päivällä syödään kunnon jouluruoka laatikkoineen ja kinkkuineen ja pelaillaan lautapelejä. Illalla ollaan yleensä avattu lahjat ja todennäköisesti ainakin muutama paketti on Saagalle tulossa, vaikka mitään ei olla toivottukaan. Ihanan rentoja jouluja meillä on tähän asti ollut enkä usko, että Saagan tulo kamalasti jouluaattoon vaikuttaa. Saaga on jo nyt kovasti tykännyt tuijotella joulukuusen valoja. Ihanaa päästä sitten aattona mummolaan katselemaan aidon kuusen valoja ja tuoksuttelemaan sitä kuusen tuoksua.


Teen joka vuosi Markukselle joulukalenterin. Aikaisempina vuosina olen käyttänyt Stockalta ostamaani valmista seinälle ripustettavaa joulukalenteria, johon olen piilottanunt karkkia, leffalippuja, Playstation store -lahjakortteja ja arpoja. Joka vuosi mua ärsyttää, kun Markus hamstraa kaikki karkit olkkarin pöydällä olevaan kuppiin, joita on vielä pitkälle ensi vuoteen jäljellä siinä kipossa. Tänä vuonna päätin jo olla tekemättä kalenteria, kunnes keksin, että teen vähän erilaisen kalenterin. Sellaisen jonka herra varmasti avaa joka päivä ja myös käyttää sen sisältä löytyvät asiat. Markus tekee etätöitä ja juo joka työvuoro yhden Nocco tai Celsius juoman antamaan vähän boostia työpäivään. Päätinkin, että nyt teen virvoitusjuomakalenterin, jossa on joka päivälle erilainen juoma. Nyt ei käy tylsäksi samat maut, joita juo päivästä toiseen. 😅 Tässä vähän kuvia millainen tästä virvoitusjuomakalenterista tuli.

Ihanaa joulun odotusta! 🎄

❤ Salla

Meidän syksy kuvina

Meillä on ollut aikamoinen syksy. HUHHUH! Selailin kännykän kameran rullaa ja palailin vähän ajassa taaksepäin kokoamaan omia ajatuksia tältä syksyltä. Paljoa ei syksyn värejä näy, koska aikaa tuli vietettyä neljän seinän sisällä vauvakuplassa.

Syyskuussa vietettiin viimeisiä hetkiä raskaudesta sekä synnytettiin. Olo oli tukala, hikinen, turvonnut ja väsynyt. Kamera ei paljoa pysynyt loppuraskaudesta kädessä ja kiinnostus kaikkeen tekemiseen oli täysi nolla. Onneksi meillä oli raskausajan kuvaus, joten musta on saatu ikuistettua se hehkuva tuleva äiti. Hiki virtasi näitäkin kuvia ottaessa, mutta se ei onneksi näissä näy. 😅

Valmistauduttiin viimeisiä hetkiä synnytykseen, harjoiteltiin spinning babies -liikkeitä ja joka päivä ihmettelin ja mietin, että joko olisi vatsa laskeutunut. Suurin osa syksystä meni myös kaverin kanssa raskauskuulumisia vaihtaessa ❤ . Onneksi ehdittiin ottaa vielä kuva meidän raskausmasuista yhdessä, nimittäin tämä kuva otettiin vain muutama päivä ennen mun synnytystä.

Synnytys, se elämäni hienoin ja ihmeellisin päivä. Sitä en kyllä ikinä unohda, mutta se on totta, että aika kultaa muistot. En nimittäin enää muista sitä kipua yhtä vahvasti. Se tosin haihtui jo, kun sain lapsen syliin. ❤

Lokakuussa vietettiin aikalailla aikaa pelkästään vauvakuplassa. Baby blues iski ja kovaa. Sukulaiset ja kummit tuli moikkaamaan ekaa kertaa meidän pikkuista ja muista vaan sen ahdistuksen, joka silloin oli. En ollut yhtään valmis jakamaan tätä lasta vielä kenenkään kanssa. Nämä kuvat on otettu ekana ”hyvänä” päivänä, kun ei kaikki enää itkettänyt.

Päästiin myös ekaa kertaa ulkoilemaan vaunulenkeille ja ihastelemaan ruskan värejä. Ensimmäiset vaunulenkit oli super lyhyitä. Kestoltaan n. 10-15 minuuttia. Seuraavana päivänä ja jo iltana alapää oli tulessa. Kipulääkkeitä söin melkein kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen, jotta pääsin edes vähän liikkumaan.

Marraskuussa vietettiin ensimmäistä isänpäivää ja Saagan nimiäisiä. Uskaltauduin myös ekaa kertaa Saagan kanssa käymään kodin seinien ulkpuolella, muuallakin kuin neuvolassa. Tää oli mulle iso juttu. SIlti en vielä mielellään liiku tämän pikkuisen kanssa missään muualla kuin isovanhempien luona ja pakosti neuvolassa. Katsotaan sitten ensi vuoden puolella asiaa uudelleen. Vaunulenkit alkoi myös sujumaan ja niihin alkoi löytymään jo rutiini ja varmuus.

Pitkin syksyä tuli myös kokkailtua ja leivottua. Varsinkin ennen synnytystä ja nyt vasta on into tähänkin alkanut palaamaan.

Katsotaan mitä talvi tuo tullessaan. Toivottavasti ainakin lunta! ❄ Tule seuraamaan mitä meidän talveen ja jouluun kuuluu Instagramin puolelle.

❤ Salla

Positiivinen synnytyskokemus

Raskausaikana oli helpottavaa lukea positiivisia synnytyskertomuksia, vaikka synnytys itsessään ei jännittänytkään. Haluan jakaa nyt myös mun oman positiivisen synnytyskokemukseni ja toivon sen tuovan helpotusta, toivoa ja myös tietoa kenties juuri sun tulevaa synnytystä varten. Aloitetaan sillä, että jokaisen synnytys on erilainen, etkä voi tietää etukäteen miten synnytys menee. Synnytys sujui omalla kohdallani onnekkaasti luomuna, niin kuin olin suunnitellutkin. En kuitenkaan saanut synnyttää ammeeseen, niin kuin olin toivonut. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Eli synnytystoiveena mulla oli mahdollisimman luonnonmukainen synnytys ilman lääkkeellistä puuttumista synnytyksen kulkuun. Synnytyskivulla on oma merkityksensä ja tarkoitus sekä olin hyvin tietoinen erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysten riskeistä ja haittavaikutuksista. Toiveena mulla oli myös saada synnyttää ammeeseen. Mukana tukena mun synnytysmatkalla oli mieheni Markus sekä kätilödoula Jenna.

Oli ilta 27.9.2020 ja mulla oli laskettu aika ylittynyt kolmella päivällä. Huomenna olisi taas uusi neuvolakäynti klo 10 ja siellä pitäisi ekaa kertaa ottaa puheeksi synnytyksen käynnistäminen (joka oli mulle ehdoton no no). Klo 17.45 olin iltapalan teossa, kun tunsin, että nyt jotakin valahti housuun. Menin vessaan ja huomasin, että limatulppaa alkoi irtoilla. Olin jo monta kuukautta ennen tätä miettinyt, että onkohan se limatulppa jo irronnut huomaamattani, mutta kun se oikeasti irtosi, niin kyllä sen heti tiesi mitä se oli (hyvin paljon kirkasta limaa, joka oli täynnä veriviiruja, myös kunnon verihyytymiä tuli). No tietysti aloin sitten googlettelemaan, että kuinka kauan limatulpan irtoamisesta menee, ennen kuin synnytys lähtee käyntiin ja ehkä vähän masennuin, kun huomasin, että voi mennä tunneista kahteenkin viikkoon. Laitoin Jennalle (doula) heti viestiä: ”Yritän olla liikaa innostumatta, mutta limatulppa irtosi ❤ ❤ ”.

Ilta meni sohvalla makoillessa ja pikkuhiljaa kellon lähestyessä yhdeksää huomasin, että alavatsassa alkoi tuntumaan menkkamaista jomottelua. En vielä kauheasti tästäkään innostunut, koska aiemminkin muutaman viikon ajan mulla oli ollut samanlaisia kipuiluja ja nekin meni ohitse. Silti ne oli jo silloin klo 21 sellaisia, että päätin heti tässä vaiheessa jo laittaa TENS:in selkään. Sanoin Markukselle, että jos se synnytys nyt jostain syystä lähteekin  käyntiin, niin parasta mennä nyt nukkumaan. Klo 22 olin TENS selässä sängyssä ja yritin nukkua. Huomasin, että kipuilut olivat olleet kokoajan todella aaltomaisia ja tulivat heti säännöllisesti 20 min välein. Koskaan en ollut supistuksia kokenut, joten en tajunnut, että sitähän ne nyt sitten olivat. Laitoin taas viestiä Jennalle sänkyyn mennessäni: ”Supistelee kipeästi n. 20 min välein. Lisää limatulppaa tuli vielä äsken. Laitan TENSi:n ja meen nukkumaan 🙂 ”.

Pari tuntia meni sängyssä pyöriessä, kunnes vuorokausi vaihtui ja klo 00 nousin sängystä ylös. Kivut olivat tässä vaiheessa kokonaan alavatsalla ja muistuttivat voimakkaita menkkakipuja. Paitsi, että ne kivut katosivat ja tulivat kellon tarkasti aina takaisin 10 min välein. Nämä kivut olivat sellaisia, että jos menkat olisivat olleet menossa, niin olisin ottanut jo kipulääkettä kunnolla, jotta kohta helpottaisi. Edelleen pystyin kuitenkin puhumaan ja kävelemään. Aina supistuksen tullessa pysähdyin nojailemaan ja keskityin hengittelemään. Hengittäessä ei tarvinnut vielä käyttää ääntä (synnytyslaulua). Laitoin kynttilöitä olkkariin sohvan ympärille pöydille ja hain makkarista meidän ilmankostuttimen, jossa oli laventelin tuoksua. Yritin olla mahdollisimman rentona ja luoda rauhallista ympäristöä. Laitoin taas klo 1.05 Jennalle viestiä: ”Supistelee n. 8-10 min välein. Tulin jumppapallolle, kun en pysty nukkumaan. En oo vielä herättänyt Markusta.”. Laitoin jumppapallolle pyyhkeen päälle varmuudeksi, jos vaikka sattuisi lapsivedet menemään. Jumppapallolla oli hetken aikaa hyvä olla, mutta yritin vielä mennä sohvalle pitkäkseen, jos saisin edes vähän nukuttua. Torkahdin aina kymmeneksi minuutiksi Preglifen supistuslaskuri kädessä ja heräsin aina kun uusi supistus tuli. Supistukset kesti kokoajan 40-50 sekuntia. Muistan kuinka supistuksen aikana hengittelin kipuja pois ja katsoin vain laskuria ja koin helpotusta, kun 40 sekuntia alkoi lähestymään. Tiesin, että kohta taas helpottaa hetkeksi. Yritin ajatella, että jokainen kipu on ponnistusvaiheesta pois, kipu on vain väliaikaista, lapsi on kohta täällä ja miljoonaa muuta tsemppiä antavaa ajatusta.

Klo 5 huomasin, että mun sisäreidet oli märkänä ja mun alla oleva pyyhe oli vähän märkä. Muistan kun ihmettelin, että onpas jännä imelä tuoksu. Tää on nyt varmaan sitä lapsivettä. Menin  vessaan ja vaaleanpinkkiä/kirkasta nestettä jäi vessapaperiin. Lähdin hakemaan kuivia pikkareita ja paksua sidettä. Markus heräsi, kun kolistelin vaatehuoneessa.  Kerroin, että lapsivedet meni ja haen vaan pikkareita. Jatka vaan unia vielä. Markus kertoi jälkeenpäin ettei ikinä unohda sitä hetkeä 😅. Ei kuulemma enää pystynyt jatkamaan nukkumista. Klo 5.35 soitin Jennalle ekaa kertaa ja sanoin, että Markuskin on nyt hereillä. Markus otti vastuun supistuslaskurista loppuajaksi. Supistukset alkoi olla vähän kovempia, mutta edelleen niitä tuli tasaisesti n. 10 min välein. Tässä vaiheessa piti selvästi jo keskittyä enemmän hengittelyihin ja muistan ekoja kertoja miettineeni, että ehkä nämä kivut ei enää tästä voimistu, kun sattuu jo niin paljon. Puhuminen jotenkuten onnistui vielä, mutta ei tehnyt mieli enää jutella. Jenna ehdotti, että ottaisin TENS:in hetkeksi pois ja menisin lämpimään suihkuun jumppapallon kanssa. Näin tein. Markus toi suihkuun mun sytyttämät kynttilät ja ilmankostuttimen laventelin tuoksuineen. Nojailin jumppapalloon ja Markus piti mua kädestä (toisella kädellä söi muroja vessanpöntön kannen päällä istuen 😅). Itse olin pystynyt syömään yön aikana yhden banaanin ja juomaan yhden smoothien ja protskupirtelön. Suihku sohotti suoraan mun alaselkään lämpimänä ja aina supistusten aikana tuntui, ettei mikään asento ollut hyvä. Etunojassa oleminen oli ainoa asento jossa pystyin olemaan, kun supistuksia tuli. Olin suihkussa noin tunnin ajan, kunnes halusin koittaa taas olisiko TENS:in kanssa yhtään helpompaa olla.

Klo 9.02 soitin mun viimeisin puhelun Jennalle, jossa Jenna kuuli ensimmäiset pienet itkut ja äänen käytöt hengittelyissä. Päätettiin, että Jenna lähtisi nyt tulemaan meille ja yritetään olla vielä kotona niin pitkään kuin pystyisin. Nyt oli mennyt jo 12 tuntia siitä, kun ensimmäiset supistukset tuli illalla enkä pystynyt enää puhumaan supistusten aikana. Supistusten väli oli tässä vaiheessa jo 6-8 min. Odottelin jo kuumeisena Jennan tuloa ja totesin siinä odotellessa Markukselle, että ei taideta olla neuvolaan enää menossa 😅. Jenna oli aiemmin kertonut siitä, kuinka ottaa mukaan synnytykseen erilaisia apuvälineitä lievittämään mun kipuja. Menin odottelun ajaksi taas lämpimään suihkuun. Istuin lattialla ja supistusten aikana nojailin jumppapalloon. Supistukset oli jo tosi kovia ja mukavaa asentoa ei löytynyt enää edes etunojassa olemalla. Klo 10.05 ovi kolahti ja Jenna tuli sisään. Tästä hetkestä eteenpäin meillä on kuviakin synnytyksestä. Mulla ei käynyt pienessä mielessäkään ottaa kuvia. Olin niin keskittynyt alusta loppuun saakka itse synnytykseen. Oon kuitenkin niin onnellinen nyt jälkeenpäin siitä, että voin palata näihin hetkiin. ❤ Jenna tuli mun kanssa suihkun lattialle istumaan ja opasti supistusten yli hengittelemään ja käyttämään ääntä. Markus hoiti muita pakollisia juttuja tällä välin eli vei Tediä ulos, ruokki ja pakkasi viimeisiä juttuja sairaalakassiin.

Klo 10.54 supistuksia tuli jo alle viiden minuutin välein ja soitin mun ensimmäisen puhelun Naistenklinikalle. Jenna ehdotti, että meidän kannattaisi varmaan alkaa pikkuhiljaa lähtemään. Mua stressasi se, että me mennään sairaalaan liian aikaisin, enkä ole vielä paljoakaan auennut. Jenna teki tässä vaiheessa sisätutkimuksen, että AINAKIN ollaan jo 4 cm auki (mua sattui tässä vaiheessa jo tosi paljon ja mukavaa asentoa ei löytynyt, joten sisätutkimusta oli hankalaa tehdä). Mä toivoin jo itsekseni, että olisin ollut paljon pidemmällä ja taisin ääneenkin purkaa mun pettymykseni. Puhelimessa Naistenklinikalta kysyttiin peruskysymyksiä: Monesko raskaus? Onko Normaalisti edennyt/Onko tarvinnut käydä näytillä? Onko tuntunut liikkeitä? Milloin supistukset alkoi? Kuinka tiheästi tulee supistuksia? Onko lapsivedet mennyt? Minkä väristä lapsivettä? Näihin kun vastailin, kerroin myös, että mulla on toiveena synnyttää ammeeseen. Ammetta ei ollut vapaana, joten päätettiin soittaa vielä Espoon sairaalaan. Espoon sairaalaan soittaessa mua supisteli niin paljon, etten pystynyt puhumaan. Jenna ja Markus hoiti puhumisen. Amme oli vapaana ja se varattiin meille. Meidät toivotettiin heti tervetulleeksi ja lähdin hitaasti, mutta varmasti laittamaan vaatetta päälle. Jenna auttoi mulle vaatteet päälle ja Markus haki kaiken tarvittavan autoon. Mua supisteli jo todella tiheästi (3 min välein). Markus auttoi mut auton etupenkin jalkatilaan polvilleen. Asento oli kamala ja mun jalat oli ihan puuduksissa, kun päästiin Espooseen asti. Markus hoiti puheluita matkan aikana, mm. järjesteli Tedin hoitoa. Jenna oli jo aikaisemmin puhunut mulle siitä, kuinka kotona synnytys etenee kaikista nopeiten ja parhaiten, kun ollaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tajusin sen vasta oikeastaan autossa, sillä meidän matka sairaalalle kesti reilu 30 minuuttia ja sain kaksi supistusta koko matkan aikana. Eli synnytys pysähtyi matkan ajaksi. Kun päästiin Espoon sairaalan parkkihalliin supistukset taas tihentyi.

Oltiin sairaalalla klo 12. Matka synnytyssaliin kesti ikuisuuden. Pysähdyin 3 minuutin välein nojailemaan, kun supistuksia vain tuli ja ne oli todella kovia. Saatiin tietysti osaston perimmäinen ja viimeinen huone, jonne oli kyllä kävelemistä. Kun päästiin synnytyssaliin oli se hyvin erilainen mitä olin kuvitellut. Se oli ihan tavallinen potilashuone, jossa oli sänky ja monitori. Vessassa oli liukuovi ja sen takaa paljastui amme, joka oli jo täytetty mulle valmiiksi. Multa pääsi jo itku, kun olisin heti halunnut hypätä ammeeseen ja saada helpotusta niihin kipuihin. Ensin täytyi kuitenkin mennä sängylle, jotta voitiin tehdä sisätutkimus, ottaa GBS-näyte ja kuunnella vauvan sydänäänet. Näin jälkikäteen ajatellen se hetki siinä sängyllä oli yksi kivuliaimmista hetkistä. Piti maata selällään sisätutkimuksen ja näyteenoton ajan, mikä ei tuntunut sitten yhtään hyvältä. Myös tämä oli sellainen hetki, jonka muistan, että käytiin synnytysavalmennuksessa. Jokainen käy synnytyksen aikana negatiivisessa kierteessä, jolloin kipu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olin tässä vaiheessa nyt 6 cm auki. Vasta ammeeseen päästyäni pääsin takaisin siihen positiiviseen kierteeseen ja olo hieman helpottui. Sain keskittyä pelkästään hengittämiseen ja rentouduin, kun päästiin niistä kirkkaista valoista pois. Markus pisti uikkarit jalkaan ja hyppäsi mun kanssa ammeeseen. Missään vaiheessa synnytys ei ollut kivutonta, mutta pystyin ammeessa rentoutumaan ihan eri tavalla, eikä sairaalakaan tuntunut enää niin kolkolta ja laitosmaiselta, kun meillä oli kynttilöitä, musiikkia ja eteerisiä öljyjä tuomassa vähän kodinomaisempaa tunnelmaa. Ammeessa todella nopeasti supistukset taas tihentyi ja voimistui. Synnytyslaulu alkoi muistuttaa jo enemmän karjumista ja Jennan piti aina välillä palauttaa mun ääni, ettei energiaa kulu huutamiseen. Se ei ole vitsi, kun sanotaan, että ne viimeiset sentit avautumisessa on kaikista kivuliaimmat. Tässä vaiheessa muistin taas Jennan opit synnytysvalmennuksesta: ne viimeiset sentit on yleensä se hetki, kun moni alkaa huutamaan kipulääkkeitä, mutta se on jo se loppusuora, jonka jälkeen ei enää ole kuin ponnistaminen. Sairaalalla oli tässä välissä vuoronvaihto ja mun kätilö vaihtui. Puristin Jennan tuomaa pehmoautoa supistusten aikana lopulta niin paljon, että yksi renkaistakin irtosi 😅. Markus suihkutteli lämpimällä vedellä mun alaselkää ja hieroi. Välillä kokeili myös Jennan tuomaa kaulinta. Jenna tarjosi mulle vähän väliä mehua, jota meillä oli mukana sairaalakassissa, teki mulle eteerisistä öljyistä kasteltuja rättejä sekä tukisti aina supistusten aikana (tämä helpotti kyllä valtavasti). Pillimehut oli muuten todella pop! Helpompi juoda pillistä, kun kaataa pullon suusta suuhun. Jos joku tässä kohtaa olisi kysynyt multa, että otanko lääkkeellistä kivunlievitystä, olisin ihan varmasti siihen suostunut. Synnytystoivelistassa mulla luki, ettei lääkkeellistä kivunlievitystä tule tarjota, ellen sitä itse pyydä. Hyvä näin, koska nyt oltiin jo niin loppusuoralla, että jos tähän asti olin selvinnyt, niin selviän ihan varmasti loppuun asti! ❤

Klo 14.50 mua alkoi ponnistuttaa. Kroppa alkoi tekemään pakonomaista kramppaamista. Tuntui siltä, kun mulla olisi ollut ihan kamala kakkahätä. Jenna sanoi heti, että se on se vauva. ❤ Meidän Papunen oli vihdoinkin laskeutunut ja paikat auki. Koin pientä helpotusta siitä, että kohta tää on ohi, mutta edelleen supistukset oli yhtä voimakkaita ja siihen päälle lisättiin nyt se kramppaava tunne. Kenenkään ei tarvinnut sanoa mulle, että nyt alkoi ponnistusvaihe, vaan mun kroppa tiesi mitä tehdä. Mun ponnistusvaihe oli todella pitkä ja ihan ekojen kramppaamistuntemusten jälkeen otin ekaa kertaa ilokaasua avuksi. En yhtään pystynyt keskittymään oikein hengittämiseen, joten ilokaasusta ei juurikaan ollut apua. Halusin kuitenkin ilokaasua jokaisella supistuksella, koska kuvittelin, että se auttaa, vaikka todellisuudessa se oli vain maskiin karjumista. Mulla oli niin tiukat lantionpohjan lihakset, että aina kun vauvan pää vähän vilahti, niin  se vetäytyi heti takaisin. Ammeen pohjalla oli pieni peili, jonka kautta kätilö seurasi vauvan tuloa. En heti edes tajunnut, että mun täytyi auttaa mun kroppaa siinä ponnistamisessa ja itsekin ponnistaa. Koska ponnitusvaihe pitkittyi, yrittivät kätilöt laittaa useaan otteeseen Papuselle päähän scalp-anturia. Anturia laitettiin yhteensä kolme kertaa, mutta tippui joka kerta. Yritin olla välillä kätilöiden ehdotuksesta ammeessa Markusta vasten selällään, mutta tämä asento tuntui todella huonolta. Supistusten aikana huusin, joka oli virhe (en käyttänyt kaikkia voimiani ponnistamiseen, vaan osa kului huutamiseen).

Tässä vaiheessa mulla ei ole kellonajoista enää mitään tietoa. Ponnistusvaihe oli kestänyt pitkään, eikä vauvan sydänääniä saatu kuunneltua, kun anturi oli kokoajan irtoillut. Kätilöt halusivat mut sängylle kyljelleen, jotta saataisiin vauva käyrille. Kokeiltiin vielä muutama ponnistus ammeessa, mutta tuloksetta. Odotin, että supistus oli taas mennyt ohitse ja nousin ammeesta. Seuraava tuli heti, kun olin päässyt sängyn päätyyn nojaamaan. Jenna kertoi jälkikäteen, että oli ihan varma siitä, että vauva olisi syntynyt siihen paikkaan. Jenna kuivasi äkkiä mun selän ja laittoi mulle TENS:in takaisin selkään. Menin kyljelleen sängylle ja ponnistaminen jatkui. Markus tuli sängyn viereen pitämään mua kädestä kiinni. Jenna piti mua toisesta kädestä ja kävi välillä kattomassa miten alhaalla hommat edistyy. En ollut edes huomannut, että huoneessa oli kaksi kätilöä. Kun mulle laitettiin vatsalle anturit ei kätilöt olleet varmoja onko käyrillä mun oma syke vai vauvan syke, joten kutsuivat vielä lääkärinkin paikalle. Lääkäri oli ihana ja rento! Lääkäri käveli suoraan mun luokse ja tarttui mua ranteesta kiinni tunnustellakseen mun sykettä. Lääkäri ihanasti totesi, että täällähän on kaikki todella hyvin, toivotti tsemppiä ja lähti huoneesta. Kätilöt laittoivat mulle puudutetta välilihalle. Tuntui, että vasta siinä sängyllä todella tajusin mitä mun täytyy tehdä, vaikka mun kroppa oli tehnyt hommia jo paljon kauemmin. Parhaiten sain voimaa ponnistukseen, kun joku tuki mun ylempää jalkaa niin, että mun ei itse tarvinnut kannatella sitä. En muista montako kertaa sanoin synnytyksen aikana lauseet: ”en jaksa enää”, ”haluan nämä kivut pois”  ja”loppuuko tämä jo kohta”. Se ensimmäinen lause, jonka Jenna sanoi vauvasta toi muhun uutta puhtia: ”Onpas sillä paljon tukkaa”.  Se muistutti mua siitä miksi tän kaiken kivun kestän ja miksi tätä työtä tässä teen. Se kertoi mulle myös sen, että nyt ollaan jo todella lähellä, vauvahan näkyy jo! Muistan ponnistuksesta näin jälkikäteen kaksi Jennan neuvoa: Kokeile olla huutamatta ja ponnista kipua vastaan ja sen yli. Kun vihdoin tajusin jättää huutamisen pois ja keskittyä kaikilla voimillani ponnistamiseen, alettiin vihdoin päästä hommassa eteenpäin. Vihdoinkin aloin kuulla kommentteja:”nyt päästiin jo hurjasti eteenpäin” ja ”vielä muutama samanlainen ja se on siinä”. Luulin, että olin jo käyttänyt mun kaikki voimat ponnistukseen, mutta se neuvo, että supista siitä kivusta vielä yli, oli se avain, jolla saatiin vihdoin Papunen syntymään. Oudoin ja ihmeellisin tunne ikinä on ollut se, kun tunsin sen, että musta tulee ihminen ulos. ”Nyt syntyy pää, seuraavalla supistuksella tulee hartiat.” Päätä olisi voinut tässä kohtaa tunnustella, mutta en halunnut. Seuraava supistus tuli nopeasti ja tunsin ihan konkreettisesti sen, kun pienen ihmisen hartiat, sitten kädet ja koko loppu kroppa syntyi yhdellä ponnistuksella. Tunsin kaiken Papusen jalkateriä myöten, joka oli ihmeellistä. Raskaana ollessani kävin monta keskustelua siitä, ettei lapsen syntymää tuntisi samalla tavalla lääkkeiden kanssa, joka vähän itseäni pelotti. Siitä en tiedä, mutta tämä oli mulle itselleni iso juttu, että tunsin, kun oma lapseni syntyy. ❤

28.9.2020 klo 16.27 kuulin ensimmäisen rääkäisyn. Se helpotuksen tunne joka valtasi mut oli sanoin kuvaamaton. Joka ikinen kivun pienikin tunne oli kadonnut ja häkellys sekä sokki valtasi mut ihan kokonaan. En osannut enää itkeä tai hymyillä. En ollut se äiti joka itkee ensimmäistä kertaa saadessaan lapsensa syliin. Olin se äiti joka ihmetteli päänsä sisällä, että mä tein sen. Mä todella tein sen! Tuliko tämä lapsi todella musta? Tuntui, että huone pyöri ympärillä, ihmisten puhe oli vähän puuromaista ja tuntui kuin olisin saanut super monta annosta vahvoja kipulääkkeitä. Tämä kaikki johtui hormooneista, joka on aika ihmeellistä. Markus kertoi, että oli itkenyt nähdessään meidän Papusen ekaa kertaa, mutta en muista kyllä tätäkään. Papunen nostettiin heti peiton alle mun rinnalle ihokontaktiin ja alettiin siitä aika nopeasti harjoittelemaan jo tissillä imemistä. Imetys ei todellakaan heti onnistunut ja siinä oli monta vuorokautta vielä hakemista. Sain ekat kakatkin mun päälle, kun luonnollisesti vaippaa ei vielä tässä vaiheessa ollut ja ensimmäiset äitiyden ihanuudet oli koettu 😅.

Seuraavaksi oli vuorossa vielä istukan syntymä ja siinäkin kesti mulla vielä tunti. Tässä välissä syötiin synnytyskassiin pakatut suklaakeksit. Mulla oli ihan kamala nälkä. Kipujen helpottamisesta kertoo myös se, että ekaa kertaa kysyin, jos saisin ruokaa 🙊. Synnytyksen paras osio oli ehdottomasti se hetki, kun sain pidellä kivuttomana mun vastasyntynyttä vauvaa sylissä, kattoa sen tuhinaa ja syödä toisella kädellä suklaakeksejä. ❤ Napanuora oli todella pitkään vielä kiinni niin, että ehti virrata kunnolla tyhjäksi asti. Markus sai katkaista sen ja kertoi, että se tuntui todella joustavalta. Istukka ei meinannut millään syntyä, koska mulla ei ollut juuri ollenkaan jälkisupistuksia. Olo mulla oli hyvä ja kivuton kokoajan. Yritin puskea sitä ulos ilman supistuksia, mutta se oli aika hankalaa. Muistan, kun Jenna antoi mulle jotakin todella pahanmakuista ainetta suuhun tippoina, jonka oli tarkoitus auttaa siinä istukan syntymisessä. Eniten siinä istukan synnytyksessä sattui se, että alapäähän oli tullut repeämiä ja sen jälkeen sieltä vielä piti ponnistaa istukka ulos. Kipua ei voi verrata vauvan syntymään, mutta sattui se silti ja ihan tosissaan sai siinäkin ponnistaa. Kätilö ei ollut tässä vaiheessa varma jäikö istukasta kalvon riekaleita vielä sisään, joten kutsui taas lääkärin paikalle. Lääkäri tuli taas kerran kertomaan, että kaikkihan on hyvin ja istukka oli tullut kokonaisena ulos. Kun istukka oli syntynyt, alkoi kätilöllä parsimishommat. Puudutetta laitettiin vähän lisää ennen ompelua ja otin tähän myös ilokaasua vielä avuksi. Tässä vaiheessa pystyin hengittämään kunnolla ja ilokaasu auttoi oikeasti. Tuntui kun olisin ollut ihan toisessa maailmassa. En kuullut enää puhetta tai tajunnut olevani sairaalassa. Enkä siis tuntenut ompelusta mitään. Muutama henkäisy raitista ilmaa ja olin taas skarppina. Sain nirhaumia sekä välilihalle toisen asteen pinnallisen repeämän (tämä tuli siitä, kun Papunen päätti tulla nyrkki poskella maailmaan). Ei siis paha tilanne, mutta kyllä niitä alapään kipuja kesti muutaman viikon synnytyksen jälkeen.

Papunen syntyi pistein 9/10/10, yksi piste lähti väristä. Mittoja alettiin ottamaan vasta, kun istukka oli syntynyt ja me saatiin vihdoin ruokaa! Painoa oli huimat 3275g ja pituuttakin 49 cm. Stressasin siitä, että jos Papunen olisikin ollut alle 3000g, niin pieni olisi joutunut sokeriseurantaan. Onneksi painoa olikin reilusti yli! Me ei haluttu pesuja pienelle, vaan pyyhittiin vaan isoimmat sotkut pois. Papunen pääsi Markuksen syliin ja minä pääsin ekaa kertaa synnytyksen jälkeen jaloilleni ja vessaan. Pissaaminen oli ihan tuskaa ja onnistuin joten kuten suihkun kanssa. Jälkivuotoa alkoi luonnollisesti tulla heti ja laitoin sairaalan verkkopikkuhousut ja järkyttävän ison siteen housuihin. Vatsa oli kuin pullataikina ja olin yltä päältä vauvan kakassa, kinassa ja omissa tavaroissani. Näky oli siis varmasti varsin hehkeä. Millään tällä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Muistan kattoneeni itteäni peilistä ja vaan edelleen miettiväni, että mä tein sen. Olin niin ylpeä itestäni. ❤

Hetki siinä vielä meni, että päästiin siirtymään synnytyssalista perhehuoneeseen. Klo 19 Jenna auttoi vielä imetystä lisää alkuun ja lähti sitten kotiin. Sovittiin, että hän soittelee heti seuraavana päivänä kuulumisia. ❤ Kätilöillä oli taas vuoronvaihto ja jäätiin Markuksen kanssa odottelemaan siirtymistä perhehuoneeseen, että päästäisiin mekin vihdoin nukkumaan. Klo 20.32 vihdoin ovi avattiin ja kaksi kätilöä tuli pyörätuolin kanssa hakemaan meitä. Mulla heti jotenkin nousi kiukku, kun ajattelin itsekseni, että en ole sairas, en tarvitse pyörätuolia. Kätilöiden lähes pakottamana istuin pyörätuoliin, joka oli todella huono ajatus. Alapää oli juuri ommeltu, joten en pystynyt istumaan. Ponkaisin siitä ylös ja lähdin kävelemään. Kätilö seurasi päättäväisesti pyörätuolin kanssa ja pitkään sain vakuutella, että mulla on ihan hyvä olo ja pystyn kyllä vauvan kanssa kävellä huoneeseen. Pääsin käymään kunnolla suihkussa ja mun olo oli täysin normaali. Ei letkuja, piuhoja, veripaikkoja, siteitä tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Meitä käskettiin soittaa kelloa, kun imetän ja vaihdetaan ensimmäinen vaippa (tässä vaiheessa mainittakoon, että olen lasten sairaanhoitaja ja vauvan hoito kyllä sujui. Imetyksessä oli pitkään hakemista ja siihen sainkin neuvoja kätilöiltä). Markus oli ensimmäisestä vaipanvaihdosta lähtien ihan mestari siinä hommassa. ❤ Me toivottiin heti seuraavana päivänä, että päästäisiin kotiin. Imetys suijui niin, että pärjättiin, vaikka maito ei ollutkaan kunnolla vielä noussut. Vauvan hoito sujui eikä vauvassa ollut mitään seurattavaa. Ei ollut siis mitään syytä olla sairaalassa, koska meissä ei ollut mitään hoidettavaa. Vauvan kanssa elämistä lähdettiin harjoittelemaan kotiin 29.9.2020 klo 17, kun Papunen oli 24h ikäinen. ❤

Synnytys oli elämäni kivuliain, hienoin ja ikimuistoisin kokemus. Jos joku kysyisi tekisinkö kaiken tämän uudestaan, vastaisin ilman pienintäkään epäilystä kyllä, mutta en iki maailmassa ilman kätilödoulaa! ❤ Voisin hyvin jopa harkita kotisynnytystä tämän synnytyskokemuksen jälkeen. Lääkärin turhat paikalle kutsumiset, kätilöiden epävarmuus ja sairaalaympäristö kuitenkin vaikuttivat jonkin verran tähän synnytyskokemukseen. Onneksi me valmistauduttiin kunnolla tähän synnytykseen ja mulla oli oma ammattilainen mukana, joka auttoi välillä kätilöitä, kun heistä tuntui epävarmalta. Annoin synnytyskokemukselleni pisteiksi 9/10.

❤ Salla

Ensimmäinen isänpäivä

Eilen oli Markuksen ensimmäinen isänpäivä isänä ja päätin laitella tänne vähän tunnelmakuvia eiliseltä.

Markus sai herätä croissantin ja kahvin tuoksuun aamulla, kun toin tarjottimella aamiaisen sänkyyn. Lisäksi tarjolla oli tuorepuristettua appelsiinimehua sekä mangotuorepuuroa (linkissä resepti). Papunenkin oli hyvällä tuulella heti aamusta ja tuore isä sai monta hymyä ja suloista jokeltelua lahjaksi heti aamusta. ❤ Päätin, etten ala itse tekemään Markukselle isänpäiväkorttia tai ostamaan lahjoja. Me yritetään nyt muutenkin välttää turhan materian ostoa, kun muutto on oven takana. Papunen saa itse sitten tehdä kortit ja lahjat vähän vanhempana tai minun avustamana. Itse ajattelen, että isänpäiväkortin ja lahjojen tarkoitus on nimenomaan tulla lapsilta ja tällöin myös niiden merkitys on paljon suurempi. Aamiainen sänkyyn, hauska body, vapaapäivä ja ihanat perhekuvat kävivät lahjoista tänä vuonna.

Kävin hoitamassa Papusen aamupesut ja laitoin Papuselle päälle isyyspakkaukseen hankkimani bodyn. Me ollaan Markuksen kanssa Marvel-faneja, joten body oli hyvinkin Markuksen mieleen. ❤ Lähdettiin aamupalan jälkeen käymään vaunulenkillä ja pikkuinenhan simahti vaunuihin ilman pienintäkään kitinää. Aurinko paistoi ja päätettiin lähteä rantaan päin kävelylle. Tedikin nautti, kun käytiin vähän pidempi lenkki kuin normaalisti. Lenkin jälkeen meille tuli perhekuvaaja ottamaan kuvia meistä. Mua vähän harmitti, kun me ei otettu newborn-kuvia, mutta onneksi saatiin nyt kuitenkin perhekuvat tämän reilu yksi kuukautisen söpöläisen kanssa. En malta odottaa millaisia kuvia saatiin otettua. 🙂

Body on hankittu Amazonista. Löydät sen tästä linkistä.

Iltapäivällä lähdettiin käymään mun vanhempien luona. Mun omalla isällä oli myös ensimmäinen isänpäivä pappana, joten käytiin syömässä ja kahvittelemassa senkin kunniaksi. Meitä oli vähän osissa koko meidän perhe paikalla, joka on aika harvinaista nykypäivänä, kun kaikilla on omat kiireet. Papunen simahti pitkille unille vielä vanhempienkin luona, joten ehdittiin pelailla vähän lautapelejäkin yhdessä. Oli ihanaa viettää aikaa vähän isommallakin porukalla, kun paljon tulee nyt kotona vietettyä vauvakuplassa aikaa oman kodin seinien sisällä. Illalla otin vielä muutaman pikaräpsyn Markuksesta ja Papusesta yhdessä ja näistä tuli kyllä ihania! Kuvia alla.

Ensi viikonloppuna Papunen ei olekaan enää Papunen, kun me vietetään täällä nimiäisiä. Siitä lisää myöhemmin (saa nähdä milloin sitä Papusen virallista nimeä oppii käyttämään)! 😉 Aurinkoista viikkoa kaikille! ☀

❤ Salla

Mitä hankkia vauvalle?

Mitkä meidän vauvahankinnoista ovat olleet super käytössä ja mitkä jääneet kaapin perälle pölyttymään? Tämä on ollut todella kysytty blogipostaus, joten toivottavasti löydät tästä avun teidän perheelle. Jokaiselle perheelle ja vauvalle toimii omat jutut, jotka näkee sitten käytännössä, kun vauva-arki alkaa pyörimään. Haluan jakaa nyt mun omat käytännön vinkit ja tavarat, joita me tarvitaan.

Mitä hyödyllistä hankittiin:

  • 4kpl koon 50 bodyjä (kietaisubodyt ovat helppoja vaipan vaihdossa/pukemisessa), muutamat housut
  • 10kpl koon 56 bodyjä ja housuja.
  • Sukkia, pipo, lapaset, muutama pyjama 50-56 (vetotekjut molempiin suuntiin! Tämä helpottaa vaipan vaihtoa hurjasti yöllä).
  • Ulkovaatteet (Ostettiin syksyyn lämmin koon 56 nallehaalari ja pakkasten tullessa me siirrytään käyttämään äitiysboksista löytyviä).
  • Vauvalle sänky ja vaihtolakanat (me ostettiin mooseskori, jossa on keinujalat. Me lopetettiin perhepedissä nukkuminen viikon jälkeen, kun itse en saanut nukuttua. Heräsin joka ikiseen pieneenkin heilahdukseen, jonka vauva teki. Kori on mun puolella sänkyä meidän sägyssä kiinni. Korin saa myös irti jaloistaan, jolloin sen voi ottaa vaikka olohuoneeseen tai vaikka suihkuun lattialle mukaan.)
  • Rattaat, vaunuverho, lämpöpussi ja sadesuoja (Itse päädyttiin Britaxen Smile III. Kesällä myös hyttysverkko on tarpeellinen. Ratasvalinnasta voit käydä lukemassa postauksesta Britax Smile 3 – vaunuarvio.)
  • Kantoreppu tai -liina (meillä on Manduca Pure Cotton kantoreppu sekä Mancuda swing kantoliina. Meidän pikkuinen rauhoittuu parhaiten syliin, joten rauhoittuu myös hyvin kantoreppuun ja -liinaan. Ulkona on kädet vapaana esim. koiraa ulkoiluttaessa, kun lapsi on kantorepussa.)
  • Turvakaukalo (ehdottomasti yhteensopiva rattaiden kanssa. Telakkaa ei hankittu, koska autoa meillä ei ole, mutta liikkumista muiden autoilla helpottaa kummasti, kun on turvaistuin, jonka voi turvavyöllä laittaa kiinni.)
  • Hoitolaukku
  • Kylpyamme (me päätettiin ensin, että ei hankita ammetta, koska voidaan pesuvadissa hyvin kylvettää. No neiti kasvoi muutamassa viikossa ulos vadista ja nyt joudutaan lähtemään kuitenkin ammeen ostoon).
  • Koon 1 vaippoja (Muumit on meillä koettu parhaiksi. Pampersit laittoi pepun punoittamaan).
  • Vaipanvaihtotason viereen: Talkkia, Bepanthen, 100% lanoliini nännivoidetta (ihan paras vauvan rikki menneeseen pepun ihoon tai nivusiin + omiin nänneihin), kynsisakset, vauvaöljyä (lähinnä kylpyveteen ollaan käytetty sekä välillä putsaamaan kaulan poimuja), vanulappuja, topsipuikkoja, lämpömittari kylpyveteen, harsoja, vaihtovaatteet/pyjama.
  • Vaipparoskis (sekajätettä meillä tulee niin vähän, ettei haluttu haisevia vaippoja sinne sekaan moneksi päiväksi haisemaan odottamaan tyhjennystä. Vessaan vaipanvaihtopisteen viereen hankittiin vaipparoskis, joka pitää hajut sisällään. Pussiin mahtuu yllättävän paljon vaippoja ja muitutaa joulupukin lahjasäkkiä täytenä 😅.)
  • Tutteja (me ostettiin neljää erilaista mallia, ja näistä kaikista meillä hyväksyttiin ainoastaan Philips Avent tutti, joka oli myös kaikista pienin näistä vaihtoehdoista. Muut aiheuttivat oksennusrefleksin. Kokeillaan niitä vielä uudelleen, kun hän vähän kasvaa. Meillä ainakin pikkuisen imemisen tarve on suuri, vaikka on lopettanut jo syömisen, joten tutti on ollut ihan pelastus. 🙌
  • Harsoja PALJON (meillä on 10kpl)! Itse hankin Liewoodin ja Unavaatteen harsoja jotka ovat super pehmeitä. Harsot ovat käteviä pukluräteiksi, kapalointiin/peitoksi, vaunuverhoksi ja pepun kuivaukseen. Meillä ainakin suurin osa pyykistä on harsoja.
  • Hoitoalusta vessaan + rullattava hoitoalusta hoitolaukkuun mukaan
  • Tuttipulloja ja rintapumppu (me ei olla vielä kokeiltu pumppua eikä pullostakaan ole tullut annettua vielä, mutta minnekään en voi lähteä edes muutamaksi tunniksi, jos ei pulloja ole. Varmasti tulee jossain vaiheessa siis käyttöön.)
  • Apteekista: Baby-Vac, Physiomer BabyMist, Cuplaton (vastasyntyneen nenä on hyvin usein tukkoinen ja rohisee, joten nämä olivat ainakin meillä super kovassa käytössä. Cuplaton aloitettiin vauvan ollessa kuukauden ikäinen, kun vatsavaivat alkoivat pienesti vaivata). Bepanthen on ollut pelastus meidän vaippaihottumiin.
  • D-vitamiini meillä on suihkemuodossa (Aloitetaan vauvan ollessa kaksi viikkoinen. Suihkemuotoinen aiheuttaa vähemmän vatsavaivoja, kun neste ei mene suoraan mahaan asti, vaan imeytyy suun limakalvoilta).
  • Leikkimatto (me ollaan päivittäin muutaman kerran leikkimatolla ja harjoitellaan masullaan oloa, pään kannattelua ja välillä selällään tuijotellaan valoja. Leikkikaari ei ole vielä käytössä, mutta lisätään tähän settiin sitten, kun hän näkee vähän pidemmälle).
  • Yövalo (meillä toimii Philips wake up light, jonka sytytän aina herätessäni öisin pienimmälle asetukselle).
Meidän pyykkivuori koostuu suurimmaksi osaksi harsoista

Turhaksi jääneet:

  • Unipesä (meillä lapsi nukkuu yleensä päiväunetkin mooseskorissa, joka siirretään lähemmäs olohuonetta tai vaunuissa. Unipesä on meillä virkattu villalangasta ja siitä irtoaa kamalasti haituvaa, jota on lapsen vaatteet ja suu täynnä).
  • Kuolalaput (ei ole tullut laittettua kuolalappuja tuolle meidän pienelle. Toki hän ei ainakaan vielä paljon kuolaa ja pulauttelukin on hyvin vähäistä)
  • Itkuhälytin (meillä on niin pieni asunto, ettei itkuhälytintä ole tullut käytettyä. Jos vauva nukkuu parvekkeella, on meillä ikkuna rakosellaan ja sitä kautta hyvin kuulee, jos lapsi herää).
  • Tuttipullon sterilisoija (kattilassa keittäminen/kuumassa vedessä sekoittelu ajaa saman asian). Myöskään maidonlämmittäjää ei hankittu.
  • Unirievut (ehkä vanhemmalla iällä näistä on enemmän hyötyä, mutta vastasyntyneelle ei ole tarpeellista heti ostaa. Itse ajattelen myös, että mitä vähemmän vauvan sängyssä on pölyn kerääjiä, sitä parempi. Eikä hän vielä edes ymmärrä unilelujen päälle, vaikka ihania ovatkin).
  • Imetystyyny (itse en käytä imettäessäni mitään tai välillä tavallinen sohvatyyny ajaa saman asian. Meillä vatsavaivaista lasta imetetään muutenkin pystyasennossa tai maha mahaa vasten).

Onneksi äitiyspakkauksesta löytyy paljon pientä tilpehöörää, mitä en osannut edes ajatella, että tarvitaan mm. juuri nuo kynsisakset, harja, veden lämpömittari, jne. Myös raskauden jälkeen sinä itse tarvitset kaikenlaista ❤ . Esimerkiksi isot siteet, sairaalan verkkopikkarit, nännivoide, rintasuojat ja kipulääkkeet olivat mulla ekoilla viikoilla pelastus. Myös raskauden jälkeen tunteet heitteli niin rajusti, että suklaasäilö oli pelastava tekijä sen itkumäärän keskellä 🍫.

❤ Salla

Koiranelämää Tedin silmin

Tässä on Ted! Tedi on pitkäkarvainen labradorinnoutaja. Etkö ole aikaisemmin kuullut, että labbiksia on pitkäkarvaisenakin? No et ole ainoa!

Tedi muutti meille 6,5 vuotta sitten Raaseporista kennelistä. Haettiin Ted, kun hän oli 8 viikon ikäinen ransu 🐶. Oltiin keretty seurustelemaan Markuksen kanssa vatsa reilu puoli vuotta, kun päätettiin ottaa koira. En usko, että meidän suhdekaan olisi samanlainen ilman Tediä ❤ . Labradorinnoutaja tuli roduksi meille ehdolle aika nopeasti sen lempeän luonteen ja tottelevaisuuden vuoksi. Lyhyt karva oli myös yksi kriteeri, mutta kuinkas kävikään 🙈. Kun haettiin Ted kotiin meille kerrottiin, että hänellä on vain normaalia paksumpi pentuturkki. Geenitestien tultua maailmalta selvisikin, ettei tämä pentuturkki karisekaan pois, vaan Ted onkin ns. pitkäkarvainen labradorinnoutaja (rumasti sanottuna geenivirhe), jota ei saa rotuun tahallaan lisätä. Tedissä ei ollut mitään vikaa. Geenivirhe kuulosti meidän korvaan pahalle, eikä me haluta sitä käyttää. Tedi on terve koira näön, lonkkien, ja muiden osalta, jonka takia meitä ei haitannut se, että sillä nyt sattuu olemaan vähän pidempi karva, kuin normaalilla labukalla.

Pitkäkarvaisista labukoista löytyy suomenkielistä tietoa hyvin vähän, mutta englanniksi tietoa löytyy jo enemmän. Jos sua kiinnostaa lukea enemmän nippelitietoa pitkäkarvageenistä, niin voit käydä lukemassa siitä esimerkiksi täältä.

Ted on luonteeltaan lempeä ja HYVIN ihmisrakas. Tarvittaessa sillä on vahva oma tahto ja osaa näyttää myös sen puolen itsestään. Ei oltaisi parempaa koiraa voitu toivoa meidän perheeseen. Siitä on tullut rakas niin minulle kuin Markuksellekin sekä meidän molempien perheille. Tedi sopii vallan mainiosti perheen ainoaksi koiraksi, sillä se nauttii täysin rapsutuksin kaikesta saamastaan huomiosta. Lempipuuhiin kuuluu kaikki ruokaan liittyvä, uiminen, pallot ja autoilu (niin kuin varmasti monen muunkin labukan puuhiin 😀 )

Vähän faktoja Tedistä:

  • Tedin molemmat vanhemmat ovat lyhytkarvaisia ns. normaaliturkkisia labukoita, jotka sattuivat kantamaan pitkäkarvageeniä
  • Tedi oppi sisäsiistiksi kolmessa kuukaudessa! Oltiin super yllättyneitä tästä
  • Tedi on syönyt raakaruokaa nyt muutaman vuoden ajan, joka aloitettiin hiivakierteen takia.
  • Tedi on leikattu n. kahden vuoden iässä, joka rauhotti lenkkejä huomattavasti
  • Tedi käyttää ulkoillessa kuonopantaa, koska syö kaiken mahdollisen ja mahdottoman maasta esim. hanhen kakat. Näin se on helpompi hallita ja vetää pois syömästä kakkia
  • Tedi seuraa kaikkialle, oli sitten kyseessä oma pissahetki tai pikapyörähdys vaatehuoneessa
  • Tedi haukkuu ainoastaan isoille koirille tai telkkarille, jos siellä pyörii luontodokkari
  • Tedillä on ulkoillessa vahva oma tahto ja vetää kyllä varmasti sinne suuntaan, jonne haluaa mennä (yleensä siis uimaan päin ⛱)
  • Tedi juoksee omalle paikalleen heti, jos huomaa alkavansa kuolata
  • Tedi vihaa korvien putsausta sekä kynsien leikkuuta
  • Tedi rikkoo kaikki muut lelut, paitsi pehmolelut (pehmolelut ovat vain lussutusta varten ❤ )
  • Tedi on tärkeä osa meidän perhettä ja osa meidän elämän isoja hetkiä, esim. oli häissä ja hääkuvassa mukana. En malta odottaa millainen isoveikka tästä vielä kehkeytyy, kun Papunen kasvaa vähän isommaksi
kuva viime kesältä, kun Papunen oli vielä masussa

Tedi on ottanut Papusen hyvin vastaan. Tai no, ei ole juurikaan ollut vielä kiinnostunut pienestä. Kyllä se siitä muuttuu, kun tuo ihmisvauva vähän vielä kasvaa. Tedi on myös antanut hyvin meille ja Papuselle nyt tilaa ja löytänyt paikkansa koirana ja lemmikkinä.

Jos Tedin arki kiinnostaa, niin käy laittamassa mun tili seurantaan. Tämä karvakuono kyllä pomppii siellä arjessa mukana ❤ . Ihanaa viikonloppua kaikille karvakuonoille ja heidän palvelijoilleen! 🐶

❤ Salla ja Ted

vauvakupla – imetyksen haasteet, baby blues ja ensimmäinen nuha

Täällä blogin puolella onkin nyt ollut vähän hiljaisempaa ja vauvakin kerkesi jo syntyä tässä välissä. Niin kuin otsikosta voikin päätellä, ei tämä meidän vauvakupla ole ollut ihan sitä mitä odotin. En oikeastaan edes tiedä mitä odotin, muuta kuin vauvan nuuhkuttelua ja valvottuja öitä.

Ensimmäinen viikko kotona meni täysin sumussa, mieliala oli matalalla ja kaikki itketti. Pienikin näppylä, vaippaihottuma ja jopa kätkytkuolema tuli taas Googleteltua ja kaikki varmuus ja tietämys lapsista ja vauvoista oli tipo tiessään. En muista juurikaan nukkuneeni, koska heräsin joka ikiseen pieneenkin inahdukseen, joka vauvasta lähti. Täytyy tässä kohtaa jo hehkuttaa ja ylistää omaa miestä, joka on herännyt vaihtamaan vaippoja, tuomaan sänkyyn yöpalaa ja lohduttamaan tätä itkevää äitiä yön pimeinä tunteina. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman tätä selväjärkistä miestä, joka ei panikoidu kaikista pienistä inahduksista. ❤

Baby blues alkaa pikkuhiljaa vasta nyt menemään ohitse ja meidän Papunen on jo 16 päivän ikäinen. Itse ajattelin ennen lasta baby bluesin tarkoittavan sitä, ettei omasta lapsesta alussa välitäkään, mutta todellisuudessa se oli mielialan laskua ja kokoaikaista itkua. Huoli tuosta omasta maailman rakkaimmasta kääröstä on joka päivä kova, eikä alun imetysongelmat ja nyt ensimmäinen nuha helpota tätä huolta yhtään.

Kotiuduttiin synnytyssairaalalta omasta toiveesta jo, kun Papunen oli 24 tunnin ikäinen. Imetys sujui kyllä jotenkin ja tuntui. että lapsi jäi rinnalta tyytyväiseksi. Kotona alkoi imuotteen löytämisen kanssa olemaan ongelmia ja nännit olivat kokoajan rikki. Joka imetyskerta sattui ihan kauheasti ja Markus lähti jopa ostamaan rintakumeja, että saisin edes jotenkin ruokittua tuota lasta. Itselle oli todella rankkaa, kun imetys oli ollut niin vahvana toiveena mielessä ja tuntui etten riitä omalle lapselleni. Espoon sairaalan kätilön kontrollikäynti 3 vrk iässä vain pahensi omaa mielialaa ja jäi fiilis, etten osaa hoitaa omaa lastani ja pidän tarkoituksella nälässä. Muutenkin koko käynti oli täysi floppi ja taas itkien meni kotimatka autossa. Onneksi heti seuraavana päivänä nousi maito kunnolla rintoihin ja imetys alkoi onnistua jo paremmin sekä meidän doula tuli tsemppaamaan ja antamaan vielä imetysohjausta. Tästä lähtien on imetys sujunut super hyvin. Välillä edelleen on imuote kapea, eli alahuuli jää vauvalla rullalle, jolloin imetys sattuu, mutta suurempi ongelma on nyt suihkutissien kanssa. 🤦‍♀️ Maitoa siis hyvinkin riittää ja pissavaippoja tulee enemmän, kuin ehtisi vaihtaa. ❤

Nyt meidän Papusella on kolmatta päivää nuhaa ja tuota oman lapsen korinaa on ihan kamalaa kuunnella. Onneksi Babyvacilla lähtee räkä super hyvin pois ja pikkuinen jaksaa olla oma virkeä itsensä hereillä ollessaaan. Ruoka maistuu ja pissaa tulee hyvin. Ei siis syytä huoleen, mutta silti huoli on kova. ❤ Ollaan oltu super varovaisia. Missään ei olla tämän pikkuisen kanssa käyty, edes lähikaupassa ja vieraatkin on pidetty ihan minimissä ja vaan meidän perheet ja kummivanhemmat ovat Papusta päässeet katsomaan. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin ja saa taas pikkuinen nauttia täysin terveistä päivästä. Vaunulenkit on nyt hetkeksi tauolla. 🍂

Toivotaan, että tämä äitiys lähtee tästä nyt paremmin käyntiin. ❤

❤ Salla

Laskettuaika, synnytystä enteilevät merkit ja jatkuva odotus

Pieni pesä olisi jo odottelemassa meidän Papusta. Missä olet?

Viimeisiä mietteitä vielä ennen vauvan tuloa. Tänään on nimittäin due date! Vauva se vaan viihtyy tuolla masussa ja mä en osaa lopettaa tätä malttamattomana odottelua. Välillä tuntuu, että tuo pikkunen vaan nauraa kippurassa tuolla masussa mun malttamattomalle odottelulle ja tahallaan pitkittää aikaansa tuolla yksiössään viikoille 42 asti. Markus on muutamana aamuna jo kuunnellut, että hengittääpäs se hassusti ja miettinyt, että onko supistukset menossa. Jos ei tartteisikaan töihin lähteä! Todellisuudessa vatsa vaan painaa jo niin paljon, että koko ajan on niin epämukava ja raskas olo 🤦‍♀️ (ainoan mukavan asennon saa jumppapallolla, kun leikkii sumopainijaa). Tuntuu, että kaikki ns. merkit ovat kadonneet, joita jo aiemmin oli. Vatsa toimi hyvinkin runsaasti yksi päivä ja ajattelinkin jo, että no nyt! Eräs yö oli hyvinkin kovat menkkamaiset alavatsakivut ja taas ehdin innostua, että nyt se sitten vihdoin käynnistyi! Menin nukkumaan ja muutaman tunnin kuluttua heräsin jo koko vatsaa kivistäviin kipuihin. Aamulla herätessäni kaikki kivut oli poissa ja olo ihan hyvä. Hauskaa tässä varmaan on se, että niin kovasti odotan jo lapsen syntymää, mutta silti kun kovat menkkamaiset kivut iskee päälle, niin adrealiini ryöpsähtää päälle ja tulee tunne, etten todellakaan pysty tähän. 🙈 Limatulppa ei ole irronnut (tai en oikeastaan tiedä, koska joka päivä tulee niin paljon valkovuotoa, että kaipa se voi limatulppaakin olla). Papunen vetelee samanlaista rallia masussa, kuin aiemminkin. Pissalla täytyy ravata 30min-2h välein. Selkäkivut vaivaa kovastikin. Onneksi osteopaatista on ollut tässä asiassa paljonkin apua.


Mistä sitten apua synnytyksen käynnistämiseen? Monelle on varmasti kolme ässää tuttu, eli sauna, seksi ja siivous. No itselleni näistä ei mistään ole ollut tähän mennessä apua. Hädin tuskin edes supistuksia tullut. 😅 Jumppapallolla on tullut päivittäin monta tuntia pyöriteltyä lantiota ja pompittua. Vauva on kyllä hyvin ja oikein päin laskeutunut, joten ehkä vauvan lasteutumiseen tällä on ollut apua. Ollaan tehty myös päivittäin spinning babies harjoituksia, joilla uskon olevan kyllä vaikutusta ainakin vauvan optimaaliseen asentoon. Taateleita olen syönyt päivittäin 5-6 kpl. Sanotaan, että taatelit auttavat kypsyttämään kohdun suuta ja näin auttamaan synnytyksen käynnistymisessä. En tiedä uskonko tähän, mutta ainakin vatsa toimii hyvin eikä ne pahoja ole, joten miksipä ei! Olen myös käynyt osteopaatilla n. kahden viikon välein, jossa viimeksi paineltiin akupisteitä samalla. Kivuttomia harkkasuppareita tuli, muttei sen enempää. Vyöhyketerapiassa en ole käynyt, mutta sitäkin olen miettinyt, jos olen vielä ensiviikon lopulla raskaana. Kaikista tärkeimpänä mun mielestä silti on rentoutusharjoitukset, itsensä hemmottelu ja valmistautuminen synnytykseen, että pää pysyy mukana tässä. En nimittäin usko, että on sattumaa, että suurin osa synnytyksistä käynnistyy yöaikaan, kun olet kaikista rennoimpana ja hengität rauhallisesti. Auttaisikohan päikkärit käynnistämään synnytyksen päivällä? How knows, mutta ei sulla ainakaan voi liikaa energiaa varastossa olla, kun synnytys käynnistyy. Eli itse nyt ainakin yritän lopettaa tämän jatkuvan stressaamisen ja keskittyä siihen, että vauva tulee, kun on tullakseen. Mietitään sitä vyöhyketerapiaa sitten ensi viikolla, jos Papunen ei vieläkään ole löytänyt tietään ulos. 😅

RV 40+0

Kyllä se sieltä tulee, vaikka olenkin kyllästynyt kuulemaan niitä: ”ei sinne kukaan vielä ole jäänyt” kommentteja. 🙈 Ihanaa torstaita teille! 🍂

❤ Salla