Positiivinen synnytyskokemus

Raskausaikana oli helpottavaa lukea positiivisia synnytyskertomuksia, vaikka synnytys itsessään ei jännittänytkään. Haluan jakaa nyt myös mun oman positiivisen synnytyskokemukseni ja toivon sen tuovan helpotusta, toivoa ja myös tietoa kenties juuri sun tulevaa synnytystä varten. Aloitetaan sillä, että jokaisen synnytys on erilainen, etkä voi tietää etukäteen miten synnytys menee. Synnytys sujui omalla kohdallani onnekkaasti luomuna, niin kuin olin suunnitellutkin. En kuitenkaan saanut synnyttää ammeeseen, niin kuin olin toivonut. Aloitetaan kuitenkin ihan alusta. Eli synnytystoiveena mulla oli mahdollisimman luonnonmukainen synnytys ilman lääkkeellistä puuttumista synnytyksen kulkuun. Synnytyskivulla on oma merkityksensä ja tarkoitus sekä olin hyvin tietoinen erilaisten lääkkeellisten kivunlievitysten riskeistä ja haittavaikutuksista. Toiveena mulla oli myös saada synnyttää ammeeseen. Mukana tukena mun synnytysmatkalla oli mieheni Markus sekä kätilödoula Jenna.

Oli ilta 27.9.2020 ja mulla oli laskettu aika ylittynyt kolmella päivällä. Huomenna olisi taas uusi neuvolakäynti klo 10 ja siellä pitäisi ekaa kertaa ottaa puheeksi synnytyksen käynnistäminen (joka oli mulle ehdoton no no). Klo 17.45 olin iltapalan teossa, kun tunsin, että nyt jotakin valahti housuun. Menin vessaan ja huomasin, että limatulppaa alkoi irtoilla. Olin jo monta kuukautta ennen tätä miettinyt, että onkohan se limatulppa jo irronnut huomaamattani, mutta kun se oikeasti irtosi, niin kyllä sen heti tiesi mitä se oli (hyvin paljon kirkasta limaa, joka oli täynnä veriviiruja, myös kunnon verihyytymiä tuli). No tietysti aloin sitten googlettelemaan, että kuinka kauan limatulpan irtoamisesta menee, ennen kuin synnytys lähtee käyntiin ja ehkä vähän masennuin, kun huomasin, että voi mennä tunneista kahteenkin viikkoon. Laitoin Jennalle (doula) heti viestiä: ”Yritän olla liikaa innostumatta, mutta limatulppa irtosi ❤ ❤ ”.

Ilta meni sohvalla makoillessa ja pikkuhiljaa kellon lähestyessä yhdeksää huomasin, että alavatsassa alkoi tuntumaan menkkamaista jomottelua. En vielä kauheasti tästäkään innostunut, koska aiemminkin muutaman viikon ajan mulla oli ollut samanlaisia kipuiluja ja nekin meni ohitse. Silti ne oli jo silloin klo 21 sellaisia, että päätin heti tässä vaiheessa jo laittaa TENS:in selkään. Sanoin Markukselle, että jos se synnytys nyt jostain syystä lähteekin  käyntiin, niin parasta mennä nyt nukkumaan. Klo 22 olin TENS selässä sängyssä ja yritin nukkua. Huomasin, että kipuilut olivat olleet kokoajan todella aaltomaisia ja tulivat heti säännöllisesti 20 min välein. Koskaan en ollut supistuksia kokenut, joten en tajunnut, että sitähän ne nyt sitten olivat. Laitoin taas viestiä Jennalle sänkyyn mennessäni: ”Supistelee kipeästi n. 20 min välein. Lisää limatulppaa tuli vielä äsken. Laitan TENSi:n ja meen nukkumaan 🙂 ”.

Pari tuntia meni sängyssä pyöriessä, kunnes vuorokausi vaihtui ja klo 00 nousin sängystä ylös. Kivut olivat tässä vaiheessa kokonaan alavatsalla ja muistuttivat voimakkaita menkkakipuja. Paitsi, että ne kivut katosivat ja tulivat kellon tarkasti aina takaisin 10 min välein. Nämä kivut olivat sellaisia, että jos menkat olisivat olleet menossa, niin olisin ottanut jo kipulääkettä kunnolla, jotta kohta helpottaisi. Edelleen pystyin kuitenkin puhumaan ja kävelemään. Aina supistuksen tullessa pysähdyin nojailemaan ja keskityin hengittelemään. Hengittäessä ei tarvinnut vielä käyttää ääntä (synnytyslaulua). Laitoin kynttilöitä olkkariin sohvan ympärille pöydille ja hain makkarista meidän ilmankostuttimen, jossa oli laventelin tuoksua. Yritin olla mahdollisimman rentona ja luoda rauhallista ympäristöä. Laitoin taas klo 1.05 Jennalle viestiä: ”Supistelee n. 8-10 min välein. Tulin jumppapallolle, kun en pysty nukkumaan. En oo vielä herättänyt Markusta.”. Laitoin jumppapallolle pyyhkeen päälle varmuudeksi, jos vaikka sattuisi lapsivedet menemään. Jumppapallolla oli hetken aikaa hyvä olla, mutta yritin vielä mennä sohvalle pitkäkseen, jos saisin edes vähän nukuttua. Torkahdin aina kymmeneksi minuutiksi Preglifen supistuslaskuri kädessä ja heräsin aina kun uusi supistus tuli. Supistukset kesti kokoajan 40-50 sekuntia. Muistan kuinka supistuksen aikana hengittelin kipuja pois ja katsoin vain laskuria ja koin helpotusta, kun 40 sekuntia alkoi lähestymään. Tiesin, että kohta taas helpottaa hetkeksi. Yritin ajatella, että jokainen kipu on ponnistusvaiheesta pois, kipu on vain väliaikaista, lapsi on kohta täällä ja miljoonaa muuta tsemppiä antavaa ajatusta.

Klo 5 huomasin, että mun sisäreidet oli märkänä ja mun alla oleva pyyhe oli vähän märkä. Muistan kun ihmettelin, että onpas jännä imelä tuoksu. Tää on nyt varmaan sitä lapsivettä. Menin  vessaan ja vaaleanpinkkiä/kirkasta nestettä jäi vessapaperiin. Lähdin hakemaan kuivia pikkareita ja paksua sidettä. Markus heräsi, kun kolistelin vaatehuoneessa.  Kerroin, että lapsivedet meni ja haen vaan pikkareita. Jatka vaan unia vielä. Markus kertoi jälkeenpäin ettei ikinä unohda sitä hetkeä 😅. Ei kuulemma enää pystynyt jatkamaan nukkumista. Klo 5.35 soitin Jennalle ekaa kertaa ja sanoin, että Markuskin on nyt hereillä. Markus otti vastuun supistuslaskurista loppuajaksi. Supistukset alkoi olla vähän kovempia, mutta edelleen niitä tuli tasaisesti n. 10 min välein. Tässä vaiheessa piti selvästi jo keskittyä enemmän hengittelyihin ja muistan ekoja kertoja miettineeni, että ehkä nämä kivut ei enää tästä voimistu, kun sattuu jo niin paljon. Puhuminen jotenkuten onnistui vielä, mutta ei tehnyt mieli enää jutella. Jenna ehdotti, että ottaisin TENS:in hetkeksi pois ja menisin lämpimään suihkuun jumppapallon kanssa. Näin tein. Markus toi suihkuun mun sytyttämät kynttilät ja ilmankostuttimen laventelin tuoksuineen. Nojailin jumppapalloon ja Markus piti mua kädestä (toisella kädellä söi muroja vessanpöntön kannen päällä istuen 😅). Itse olin pystynyt syömään yön aikana yhden banaanin ja juomaan yhden smoothien ja protskupirtelön. Suihku sohotti suoraan mun alaselkään lämpimänä ja aina supistusten aikana tuntui, ettei mikään asento ollut hyvä. Etunojassa oleminen oli ainoa asento jossa pystyin olemaan, kun supistuksia tuli. Olin suihkussa noin tunnin ajan, kunnes halusin koittaa taas olisiko TENS:in kanssa yhtään helpompaa olla.

Klo 9.02 soitin mun viimeisin puhelun Jennalle, jossa Jenna kuuli ensimmäiset pienet itkut ja äänen käytöt hengittelyissä. Päätettiin, että Jenna lähtisi nyt tulemaan meille ja yritetään olla vielä kotona niin pitkään kuin pystyisin. Nyt oli mennyt jo 12 tuntia siitä, kun ensimmäiset supistukset tuli illalla enkä pystynyt enää puhumaan supistusten aikana. Supistusten väli oli tässä vaiheessa jo 6-8 min. Odottelin jo kuumeisena Jennan tuloa ja totesin siinä odotellessa Markukselle, että ei taideta olla neuvolaan enää menossa 😅. Jenna oli aiemmin kertonut siitä, kuinka ottaa mukaan synnytykseen erilaisia apuvälineitä lievittämään mun kipuja. Menin odottelun ajaksi taas lämpimään suihkuun. Istuin lattialla ja supistusten aikana nojailin jumppapalloon. Supistukset oli jo tosi kovia ja mukavaa asentoa ei löytynyt enää edes etunojassa olemalla. Klo 10.05 ovi kolahti ja Jenna tuli sisään. Tästä hetkestä eteenpäin meillä on kuviakin synnytyksestä. Mulla ei käynyt pienessä mielessäkään ottaa kuvia. Olin niin keskittynyt alusta loppuun saakka itse synnytykseen. Oon kuitenkin niin onnellinen nyt jälkeenpäin siitä, että voin palata näihin hetkiin. ❤ Jenna tuli mun kanssa suihkun lattialle istumaan ja opasti supistusten yli hengittelemään ja käyttämään ääntä. Markus hoiti muita pakollisia juttuja tällä välin eli vei Tediä ulos, ruokki ja pakkasi viimeisiä juttuja sairaalakassiin.

Klo 10.54 supistuksia tuli jo alle viiden minuutin välein ja soitin mun ensimmäisen puhelun Naistenklinikalle. Jenna ehdotti, että meidän kannattaisi varmaan alkaa pikkuhiljaa lähtemään. Mua stressasi se, että me mennään sairaalaan liian aikaisin, enkä ole vielä paljoakaan auennut. Jenna teki tässä vaiheessa sisätutkimuksen, että AINAKIN ollaan jo 4 cm auki (mua sattui tässä vaiheessa jo tosi paljon ja mukavaa asentoa ei löytynyt, joten sisätutkimusta oli hankalaa tehdä). Mä toivoin jo itsekseni, että olisin ollut paljon pidemmällä ja taisin ääneenkin purkaa mun pettymykseni. Puhelimessa Naistenklinikalta kysyttiin peruskysymyksiä: Monesko raskaus? Onko Normaalisti edennyt/Onko tarvinnut käydä näytillä? Onko tuntunut liikkeitä? Milloin supistukset alkoi? Kuinka tiheästi tulee supistuksia? Onko lapsivedet mennyt? Minkä väristä lapsivettä? Näihin kun vastailin, kerroin myös, että mulla on toiveena synnyttää ammeeseen. Ammetta ei ollut vapaana, joten päätettiin soittaa vielä Espoon sairaalaan. Espoon sairaalaan soittaessa mua supisteli niin paljon, etten pystynyt puhumaan. Jenna ja Markus hoiti puhumisen. Amme oli vapaana ja se varattiin meille. Meidät toivotettiin heti tervetulleeksi ja lähdin hitaasti, mutta varmasti laittamaan vaatetta päälle. Jenna auttoi mulle vaatteet päälle ja Markus haki kaiken tarvittavan autoon. Mua supisteli jo todella tiheästi (3 min välein). Markus auttoi mut auton etupenkin jalkatilaan polvilleen. Asento oli kamala ja mun jalat oli ihan puuduksissa, kun päästiin Espooseen asti. Markus hoiti puheluita matkan aikana, mm. järjesteli Tedin hoitoa. Jenna oli jo aikaisemmin puhunut mulle siitä, kuinka kotona synnytys etenee kaikista nopeiten ja parhaiten, kun ollaan tutussa ja turvallisessa ympäristössä. Tajusin sen vasta oikeastaan autossa, sillä meidän matka sairaalalle kesti reilu 30 minuuttia ja sain kaksi supistusta koko matkan aikana. Eli synnytys pysähtyi matkan ajaksi. Kun päästiin Espoon sairaalan parkkihalliin supistukset taas tihentyi.

Oltiin sairaalalla klo 12. Matka synnytyssaliin kesti ikuisuuden. Pysähdyin 3 minuutin välein nojailemaan, kun supistuksia vain tuli ja ne oli todella kovia. Saatiin tietysti osaston perimmäinen ja viimeinen huone, jonne oli kyllä kävelemistä. Kun päästiin synnytyssaliin oli se hyvin erilainen mitä olin kuvitellut. Se oli ihan tavallinen potilashuone, jossa oli sänky ja monitori. Vessassa oli liukuovi ja sen takaa paljastui amme, joka oli jo täytetty mulle valmiiksi. Multa pääsi jo itku, kun olisin heti halunnut hypätä ammeeseen ja saada helpotusta niihin kipuihin. Ensin täytyi kuitenkin mennä sängylle, jotta voitiin tehdä sisätutkimus, ottaa GBS-näyte ja kuunnella vauvan sydänäänet. Näin jälkikäteen ajatellen se hetki siinä sängyllä oli yksi kivuliaimmista hetkistä. Piti maata selällään sisätutkimuksen ja näyteenoton ajan, mikä ei tuntunut sitten yhtään hyvältä. Myös tämä oli sellainen hetki, jonka muistan, että käytiin synnytysavalmennuksessa. Jokainen käy synnytyksen aikana negatiivisessa kierteessä, jolloin kipu tuntuu ylitsepääsemättömältä. Olin tässä vaiheessa nyt 6 cm auki. Vasta ammeeseen päästyäni pääsin takaisin siihen positiiviseen kierteeseen ja olo hieman helpottui. Sain keskittyä pelkästään hengittämiseen ja rentouduin, kun päästiin niistä kirkkaista valoista pois. Markus pisti uikkarit jalkaan ja hyppäsi mun kanssa ammeeseen. Missään vaiheessa synnytys ei ollut kivutonta, mutta pystyin ammeessa rentoutumaan ihan eri tavalla, eikä sairaalakaan tuntunut enää niin kolkolta ja laitosmaiselta, kun meillä oli kynttilöitä, musiikkia ja eteerisiä öljyjä tuomassa vähän kodinomaisempaa tunnelmaa. Ammeessa todella nopeasti supistukset taas tihentyi ja voimistui. Synnytyslaulu alkoi muistuttaa jo enemmän karjumista ja Jennan piti aina välillä palauttaa mun ääni, ettei energiaa kulu huutamiseen. Se ei ole vitsi, kun sanotaan, että ne viimeiset sentit avautumisessa on kaikista kivuliaimmat. Tässä vaiheessa muistin taas Jennan opit synnytysvalmennuksesta: ne viimeiset sentit on yleensä se hetki, kun moni alkaa huutamaan kipulääkkeitä, mutta se on jo se loppusuora, jonka jälkeen ei enää ole kuin ponnistaminen. Sairaalalla oli tässä välissä vuoronvaihto ja mun kätilö vaihtui. Puristin Jennan tuomaa pehmoautoa supistusten aikana lopulta niin paljon, että yksi renkaistakin irtosi 😅. Markus suihkutteli lämpimällä vedellä mun alaselkää ja hieroi. Välillä kokeili myös Jennan tuomaa kaulinta. Jenna tarjosi mulle vähän väliä mehua, jota meillä oli mukana sairaalakassissa, teki mulle eteerisistä öljyistä kasteltuja rättejä sekä tukisti aina supistusten aikana (tämä helpotti kyllä valtavasti). Pillimehut oli muuten todella pop! Helpompi juoda pillistä, kun kaataa pullon suusta suuhun. Jos joku tässä kohtaa olisi kysynyt multa, että otanko lääkkeellistä kivunlievitystä, olisin ihan varmasti siihen suostunut. Synnytystoivelistassa mulla luki, ettei lääkkeellistä kivunlievitystä tule tarjota, ellen sitä itse pyydä. Hyvä näin, koska nyt oltiin jo niin loppusuoralla, että jos tähän asti olin selvinnyt, niin selviän ihan varmasti loppuun asti! ❤

Klo 14.50 mua alkoi ponnistuttaa. Kroppa alkoi tekemään pakonomaista kramppaamista. Tuntui siltä, kun mulla olisi ollut ihan kamala kakkahätä. Jenna sanoi heti, että se on se vauva. ❤ Meidän Papunen oli vihdoinkin laskeutunut ja paikat auki. Koin pientä helpotusta siitä, että kohta tää on ohi, mutta edelleen supistukset oli yhtä voimakkaita ja siihen päälle lisättiin nyt se kramppaava tunne. Kenenkään ei tarvinnut sanoa mulle, että nyt alkoi ponnistusvaihe, vaan mun kroppa tiesi mitä tehdä. Mun ponnistusvaihe oli todella pitkä ja ihan ekojen kramppaamistuntemusten jälkeen otin ekaa kertaa ilokaasua avuksi. En yhtään pystynyt keskittymään oikein hengittämiseen, joten ilokaasusta ei juurikaan ollut apua. Halusin kuitenkin ilokaasua jokaisella supistuksella, koska kuvittelin, että se auttaa, vaikka todellisuudessa se oli vain maskiin karjumista. Mulla oli niin tiukat lantionpohjan lihakset, että aina kun vauvan pää vähän vilahti, niin  se vetäytyi heti takaisin. Ammeen pohjalla oli pieni peili, jonka kautta kätilö seurasi vauvan tuloa. En heti edes tajunnut, että mun täytyi auttaa mun kroppaa siinä ponnistamisessa ja itsekin ponnistaa. Koska ponnitusvaihe pitkittyi, yrittivät kätilöt laittaa useaan otteeseen Papuselle päähän scalp-anturia. Anturia laitettiin yhteensä kolme kertaa, mutta tippui joka kerta. Yritin olla välillä kätilöiden ehdotuksesta ammeessa Markusta vasten selällään, mutta tämä asento tuntui todella huonolta. Supistusten aikana huusin, joka oli virhe (en käyttänyt kaikkia voimiani ponnistamiseen, vaan osa kului huutamiseen).

Tässä vaiheessa mulla ei ole kellonajoista enää mitään tietoa. Ponnistusvaihe oli kestänyt pitkään, eikä vauvan sydänääniä saatu kuunneltua, kun anturi oli kokoajan irtoillut. Kätilöt halusivat mut sängylle kyljelleen, jotta saataisiin vauva käyrille. Kokeiltiin vielä muutama ponnistus ammeessa, mutta tuloksetta. Odotin, että supistus oli taas mennyt ohitse ja nousin ammeesta. Seuraava tuli heti, kun olin päässyt sängyn päätyyn nojaamaan. Jenna kertoi jälkikäteen, että oli ihan varma siitä, että vauva olisi syntynyt siihen paikkaan. Jenna kuivasi äkkiä mun selän ja laittoi mulle TENS:in takaisin selkään. Menin kyljelleen sängylle ja ponnistaminen jatkui. Markus tuli sängyn viereen pitämään mua kädestä kiinni. Jenna piti mua toisesta kädestä ja kävi välillä kattomassa miten alhaalla hommat edistyy. En ollut edes huomannut, että huoneessa oli kaksi kätilöä. Kun mulle laitettiin vatsalle anturit ei kätilöt olleet varmoja onko käyrillä mun oma syke vai vauvan syke, joten kutsuivat vielä lääkärinkin paikalle. Lääkäri oli ihana ja rento! Lääkäri käveli suoraan mun luokse ja tarttui mua ranteesta kiinni tunnustellakseen mun sykettä. Lääkäri ihanasti totesi, että täällähän on kaikki todella hyvin, toivotti tsemppiä ja lähti huoneesta. Kätilöt laittoivat mulle puudutetta välilihalle. Tuntui, että vasta siinä sängyllä todella tajusin mitä mun täytyy tehdä, vaikka mun kroppa oli tehnyt hommia jo paljon kauemmin. Parhaiten sain voimaa ponnistukseen, kun joku tuki mun ylempää jalkaa niin, että mun ei itse tarvinnut kannatella sitä. En muista montako kertaa sanoin synnytyksen aikana lauseet: ”en jaksa enää”, ”haluan nämä kivut pois”  ja”loppuuko tämä jo kohta”. Se ensimmäinen lause, jonka Jenna sanoi vauvasta toi muhun uutta puhtia: ”Onpas sillä paljon tukkaa”.  Se muistutti mua siitä miksi tän kaiken kivun kestän ja miksi tätä työtä tässä teen. Se kertoi mulle myös sen, että nyt ollaan jo todella lähellä, vauvahan näkyy jo! Muistan ponnistuksesta näin jälkikäteen kaksi Jennan neuvoa: Kokeile olla huutamatta ja ponnista kipua vastaan ja sen yli. Kun vihdoin tajusin jättää huutamisen pois ja keskittyä kaikilla voimillani ponnistamiseen, alettiin vihdoin päästä hommassa eteenpäin. Vihdoinkin aloin kuulla kommentteja:”nyt päästiin jo hurjasti eteenpäin” ja ”vielä muutama samanlainen ja se on siinä”. Luulin, että olin jo käyttänyt mun kaikki voimat ponnistukseen, mutta se neuvo, että supista siitä kivusta vielä yli, oli se avain, jolla saatiin vihdoin Papunen syntymään. Oudoin ja ihmeellisin tunne ikinä on ollut se, kun tunsin sen, että musta tulee ihminen ulos. ”Nyt syntyy pää, seuraavalla supistuksella tulee hartiat.” Päätä olisi voinut tässä kohtaa tunnustella, mutta en halunnut. Seuraava supistus tuli nopeasti ja tunsin ihan konkreettisesti sen, kun pienen ihmisen hartiat, sitten kädet ja koko loppu kroppa syntyi yhdellä ponnistuksella. Tunsin kaiken Papusen jalkateriä myöten, joka oli ihmeellistä. Raskaana ollessani kävin monta keskustelua siitä, ettei lapsen syntymää tuntisi samalla tavalla lääkkeiden kanssa, joka vähän itseäni pelotti. Siitä en tiedä, mutta tämä oli mulle itselleni iso juttu, että tunsin, kun oma lapseni syntyy. ❤

28.9.2020 klo 16.27 kuulin ensimmäisen rääkäisyn. Se helpotuksen tunne joka valtasi mut oli sanoin kuvaamaton. Joka ikinen kivun pienikin tunne oli kadonnut ja häkellys sekä sokki valtasi mut ihan kokonaan. En osannut enää itkeä tai hymyillä. En ollut se äiti joka itkee ensimmäistä kertaa saadessaan lapsensa syliin. Olin se äiti joka ihmetteli päänsä sisällä, että mä tein sen. Mä todella tein sen! Tuliko tämä lapsi todella musta? Tuntui, että huone pyöri ympärillä, ihmisten puhe oli vähän puuromaista ja tuntui kuin olisin saanut super monta annosta vahvoja kipulääkkeitä. Tämä kaikki johtui hormooneista, joka on aika ihmeellistä. Markus kertoi, että oli itkenyt nähdessään meidän Papusen ekaa kertaa, mutta en muista kyllä tätäkään. Papunen nostettiin heti peiton alle mun rinnalle ihokontaktiin ja alettiin siitä aika nopeasti harjoittelemaan jo tissillä imemistä. Imetys ei todellakaan heti onnistunut ja siinä oli monta vuorokautta vielä hakemista. Sain ekat kakatkin mun päälle, kun luonnollisesti vaippaa ei vielä tässä vaiheessa ollut ja ensimmäiset äitiyden ihanuudet oli koettu 😅.

Seuraavaksi oli vuorossa vielä istukan syntymä ja siinäkin kesti mulla vielä tunti. Tässä välissä syötiin synnytyskassiin pakatut suklaakeksit. Mulla oli ihan kamala nälkä. Kipujen helpottamisesta kertoo myös se, että ekaa kertaa kysyin, jos saisin ruokaa 🙊. Synnytyksen paras osio oli ehdottomasti se hetki, kun sain pidellä kivuttomana mun vastasyntynyttä vauvaa sylissä, kattoa sen tuhinaa ja syödä toisella kädellä suklaakeksejä. ❤ Napanuora oli todella pitkään vielä kiinni niin, että ehti virrata kunnolla tyhjäksi asti. Markus sai katkaista sen ja kertoi, että se tuntui todella joustavalta. Istukka ei meinannut millään syntyä, koska mulla ei ollut juuri ollenkaan jälkisupistuksia. Olo mulla oli hyvä ja kivuton kokoajan. Yritin puskea sitä ulos ilman supistuksia, mutta se oli aika hankalaa. Muistan, kun Jenna antoi mulle jotakin todella pahanmakuista ainetta suuhun tippoina, jonka oli tarkoitus auttaa siinä istukan syntymisessä. Eniten siinä istukan synnytyksessä sattui se, että alapäähän oli tullut repeämiä ja sen jälkeen sieltä vielä piti ponnistaa istukka ulos. Kipua ei voi verrata vauvan syntymään, mutta sattui se silti ja ihan tosissaan sai siinäkin ponnistaa. Kätilö ei ollut tässä vaiheessa varma jäikö istukasta kalvon riekaleita vielä sisään, joten kutsui taas lääkärin paikalle. Lääkäri tuli taas kerran kertomaan, että kaikkihan on hyvin ja istukka oli tullut kokonaisena ulos. Kun istukka oli syntynyt, alkoi kätilöllä parsimishommat. Puudutetta laitettiin vähän lisää ennen ompelua ja otin tähän myös ilokaasua vielä avuksi. Tässä vaiheessa pystyin hengittämään kunnolla ja ilokaasu auttoi oikeasti. Tuntui kun olisin ollut ihan toisessa maailmassa. En kuullut enää puhetta tai tajunnut olevani sairaalassa. Enkä siis tuntenut ompelusta mitään. Muutama henkäisy raitista ilmaa ja olin taas skarppina. Sain nirhaumia sekä välilihalle toisen asteen pinnallisen repeämän (tämä tuli siitä, kun Papunen päätti tulla nyrkki poskella maailmaan). Ei siis paha tilanne, mutta kyllä niitä alapään kipuja kesti muutaman viikon synnytyksen jälkeen.

Papunen syntyi pistein 9/10/10, yksi piste lähti väristä. Mittoja alettiin ottamaan vasta, kun istukka oli syntynyt ja me saatiin vihdoin ruokaa! Painoa oli huimat 3275g ja pituuttakin 49 cm. Stressasin siitä, että jos Papunen olisikin ollut alle 3000g, niin pieni olisi joutunut sokeriseurantaan. Onneksi painoa olikin reilusti yli! Me ei haluttu pesuja pienelle, vaan pyyhittiin vaan isoimmat sotkut pois. Papunen pääsi Markuksen syliin ja minä pääsin ekaa kertaa synnytyksen jälkeen jaloilleni ja vessaan. Pissaaminen oli ihan tuskaa ja onnistuin joten kuten suihkun kanssa. Jälkivuotoa alkoi luonnollisesti tulla heti ja laitoin sairaalan verkkopikkuhousut ja järkyttävän ison siteen housuihin. Vatsa oli kuin pullataikina ja olin yltä päältä vauvan kakassa, kinassa ja omissa tavaroissani. Näky oli siis varmasti varsin hehkeä. Millään tällä ei kuitenkaan ollut mitään väliä. Muistan kattoneeni itteäni peilistä ja vaan edelleen miettiväni, että mä tein sen. Olin niin ylpeä itestäni. ❤

Hetki siinä vielä meni, että päästiin siirtymään synnytyssalista perhehuoneeseen. Klo 19 Jenna auttoi vielä imetystä lisää alkuun ja lähti sitten kotiin. Sovittiin, että hän soittelee heti seuraavana päivänä kuulumisia. ❤ Kätilöillä oli taas vuoronvaihto ja jäätiin Markuksen kanssa odottelemaan siirtymistä perhehuoneeseen, että päästäisiin mekin vihdoin nukkumaan. Klo 20.32 vihdoin ovi avattiin ja kaksi kätilöä tuli pyörätuolin kanssa hakemaan meitä. Mulla heti jotenkin nousi kiukku, kun ajattelin itsekseni, että en ole sairas, en tarvitse pyörätuolia. Kätilöiden lähes pakottamana istuin pyörätuoliin, joka oli todella huono ajatus. Alapää oli juuri ommeltu, joten en pystynyt istumaan. Ponkaisin siitä ylös ja lähdin kävelemään. Kätilö seurasi päättäväisesti pyörätuolin kanssa ja pitkään sain vakuutella, että mulla on ihan hyvä olo ja pystyn kyllä vauvan kanssa kävellä huoneeseen. Pääsin käymään kunnolla suihkussa ja mun olo oli täysin normaali. Ei letkuja, piuhoja, veripaikkoja, siteitä tai lääkkeiden sivuvaikutuksia. Meitä käskettiin soittaa kelloa, kun imetän ja vaihdetaan ensimmäinen vaippa (tässä vaiheessa mainittakoon, että olen lasten sairaanhoitaja ja vauvan hoito kyllä sujui. Imetyksessä oli pitkään hakemista ja siihen sainkin neuvoja kätilöiltä). Markus oli ensimmäisestä vaipanvaihdosta lähtien ihan mestari siinä hommassa. ❤ Me toivottiin heti seuraavana päivänä, että päästäisiin kotiin. Imetys suijui niin, että pärjättiin, vaikka maito ei ollutkaan kunnolla vielä noussut. Vauvan hoito sujui eikä vauvassa ollut mitään seurattavaa. Ei ollut siis mitään syytä olla sairaalassa, koska meissä ei ollut mitään hoidettavaa. Vauvan kanssa elämistä lähdettiin harjoittelemaan kotiin 29.9.2020 klo 17, kun Papunen oli 24h ikäinen. ❤

Synnytys oli elämäni kivuliain, hienoin ja ikimuistoisin kokemus. Jos joku kysyisi tekisinkö kaiken tämän uudestaan, vastaisin ilman pienintäkään epäilystä kyllä, mutta en iki maailmassa ilman kätilödoulaa! ❤ Voisin hyvin jopa harkita kotisynnytystä tämän synnytyskokemuksen jälkeen. Lääkärin turhat paikalle kutsumiset, kätilöiden epävarmuus ja sairaalaympäristö kuitenkin vaikuttivat jonkin verran tähän synnytyskokemukseen. Onneksi me valmistauduttiin kunnolla tähän synnytykseen ja mulla oli oma ammattilainen mukana, joka auttoi välillä kätilöitä, kun heistä tuntui epävarmalta. Annoin synnytyskokemukselleni pisteiksi 9/10.

❤ Salla

Laskettuaika, synnytystä enteilevät merkit ja jatkuva odotus

Pieni pesä olisi jo odottelemassa meidän Papusta. Missä olet?

Viimeisiä mietteitä vielä ennen vauvan tuloa. Tänään on nimittäin due date! Vauva se vaan viihtyy tuolla masussa ja mä en osaa lopettaa tätä malttamattomana odottelua. Välillä tuntuu, että tuo pikkunen vaan nauraa kippurassa tuolla masussa mun malttamattomalle odottelulle ja tahallaan pitkittää aikaansa tuolla yksiössään viikoille 42 asti. Markus on muutamana aamuna jo kuunnellut, että hengittääpäs se hassusti ja miettinyt, että onko supistukset menossa. Jos ei tartteisikaan töihin lähteä! Todellisuudessa vatsa vaan painaa jo niin paljon, että koko ajan on niin epämukava ja raskas olo 🤦‍♀️ (ainoan mukavan asennon saa jumppapallolla, kun leikkii sumopainijaa). Tuntuu, että kaikki ns. merkit ovat kadonneet, joita jo aiemmin oli. Vatsa toimi hyvinkin runsaasti yksi päivä ja ajattelinkin jo, että no nyt! Eräs yö oli hyvinkin kovat menkkamaiset alavatsakivut ja taas ehdin innostua, että nyt se sitten vihdoin käynnistyi! Menin nukkumaan ja muutaman tunnin kuluttua heräsin jo koko vatsaa kivistäviin kipuihin. Aamulla herätessäni kaikki kivut oli poissa ja olo ihan hyvä. Hauskaa tässä varmaan on se, että niin kovasti odotan jo lapsen syntymää, mutta silti kun kovat menkkamaiset kivut iskee päälle, niin adrealiini ryöpsähtää päälle ja tulee tunne, etten todellakaan pysty tähän. 🙈 Limatulppa ei ole irronnut (tai en oikeastaan tiedä, koska joka päivä tulee niin paljon valkovuotoa, että kaipa se voi limatulppaakin olla). Papunen vetelee samanlaista rallia masussa, kuin aiemminkin. Pissalla täytyy ravata 30min-2h välein. Selkäkivut vaivaa kovastikin. Onneksi osteopaatista on ollut tässä asiassa paljonkin apua.


Mistä sitten apua synnytyksen käynnistämiseen? Monelle on varmasti kolme ässää tuttu, eli sauna, seksi ja siivous. No itselleni näistä ei mistään ole ollut tähän mennessä apua. Hädin tuskin edes supistuksia tullut. 😅 Jumppapallolla on tullut päivittäin monta tuntia pyöriteltyä lantiota ja pompittua. Vauva on kyllä hyvin ja oikein päin laskeutunut, joten ehkä vauvan lasteutumiseen tällä on ollut apua. Ollaan tehty myös päivittäin spinning babies harjoituksia, joilla uskon olevan kyllä vaikutusta ainakin vauvan optimaaliseen asentoon. Taateleita olen syönyt päivittäin 5-6 kpl. Sanotaan, että taatelit auttavat kypsyttämään kohdun suuta ja näin auttamaan synnytyksen käynnistymisessä. En tiedä uskonko tähän, mutta ainakin vatsa toimii hyvin eikä ne pahoja ole, joten miksipä ei! Olen myös käynyt osteopaatilla n. kahden viikon välein, jossa viimeksi paineltiin akupisteitä samalla. Kivuttomia harkkasuppareita tuli, muttei sen enempää. Vyöhyketerapiassa en ole käynyt, mutta sitäkin olen miettinyt, jos olen vielä ensiviikon lopulla raskaana. Kaikista tärkeimpänä mun mielestä silti on rentoutusharjoitukset, itsensä hemmottelu ja valmistautuminen synnytykseen, että pää pysyy mukana tässä. En nimittäin usko, että on sattumaa, että suurin osa synnytyksistä käynnistyy yöaikaan, kun olet kaikista rennoimpana ja hengität rauhallisesti. Auttaisikohan päikkärit käynnistämään synnytyksen päivällä? How knows, mutta ei sulla ainakaan voi liikaa energiaa varastossa olla, kun synnytys käynnistyy. Eli itse nyt ainakin yritän lopettaa tämän jatkuvan stressaamisen ja keskittyä siihen, että vauva tulee, kun on tullakseen. Mietitään sitä vyöhyketerapiaa sitten ensi viikolla, jos Papunen ei vieläkään ole löytänyt tietään ulos. 😅

RV 40+0

Kyllä se sieltä tulee, vaikka olenkin kyllästynyt kuulemaan niitä: ”ei sinne kukaan vielä ole jäänyt” kommentteja. 🙈 Ihanaa torstaita teille! 🍂

❤ Salla

Synnytysvalmennus

Meille ei siis Koronan takia tarjottu neuvolan puolesta mitään valmennusta. Ei perhevalmennusta. Ei synnytysvalmennusta. Ei edes etänä. Onneksi me oltiin jo otettu kätilödoula ja pakettiin kuului synnytysvalmennus. En osaa näitä valmennuksia nyt verrata, kun neuvolasta en ole mitään saanut, mutta voin vaikka lyödä pääni pantiksi ettei nämä valmennukset ole verrattavissa. Olen kuullut monelta taholta vain huhupuhetta siitä, kuinka neuvolan synnytysvalmennus oli pelkkä lääke-esittely ja täysin turha. Olen enemmän kuin kiitollinen niin itselleni, Markukselle sekä meidän doulalle siitä, että ollaan nyt kunnolla valmistauduttu meidän elämämme tärkeimpään päivään. Jaan seuraavaksi vähän omia mietteitä ja kokemuksia meidän synnytysvalmennuksesta eikä kyseessä ole siis mainos.

Suurimmat synnytyksen kestoon ja kulkuun vaikuttavat asiat ovat miten hyvin pystyt rentouttamaan kehosi, päästämään irti kontrollista sekä miten hormonisi toimivat synnytyksen aikana. Näitä kaikkia pystyy ja kannattaa harjoitella ennen synnytystä. Valmennuksessa jaan kanssasi salaisuuksia miten näissä parhaiten onnistut. Kun tiedät miten pystyt näihin itse vaikuttamaan, koko käsityksesi synnyttämisestä muuttuu.

Kätilö midwife Jenna Hellsten

Lähdettiin aamulla synnytysvalmennukseen. Meitä oli paikalla neljä pariskuntaa ja meidän kätilödoula Jenna. Ensin tehtiin tutustumiskierros ja kerrottiin vähän meistä. Paikalla oli kaksi uudelleen synnyttäjää ja myös toinen esikoistaan odottava pariskunta. Päivän mittaan oli aivan ihanaa vaihtaa raskauskuulumisia ja saada myös vinkkejä arjen pyörittämiseen, kun vauva putkahtaa maailmaan. Koko päivän vallitsi niin levollinen ja rauhallinen tunnelma ja jännitys sekä pelot olivat karisseet iltapäivään mennessä jo pois.

Aloitetaan siitä, että mulla on ollut sairaanhoitajan ammatistani johtuen kamala pelko koko raskauden ajan siitä, että lapsi ei synny terveenä tai jotenkin vammautuu viimeistään synnytyksen aikana. Päätettiin Markuksen kanssa jo viime keväänä, että me halutaan ottaa kätilödoula ja rautainen ammattilainen meidän tueksi synnytykseen sekä loppuraskauden ajaksi, jotta nämä munkin pelot karisisi pois. Tässä vaiheessa en vielä ajatellut, että synnytykseen pitäisi itse jotenkin muutenkin valmistautua, kuin pakkaamalla sairaalakassi ja miettimällä haluanko epiduraalin vai spinaalipuudutteen. Tähän päivään mennessä eli rv 37+5 mun koko käsitys synnytyksestä on muuttunut ihan vain keskustelulla ja valmistautumisella meidän doulan kanssa. Luotan niin paljon enemmän omaan kroppaani, pelot sairaalalapsesta on hävinnyt kokonaan, enkä enää edes mieti mitä kipulääkkeitä haluaisin, koska suurempi halu mulla on luottaa omaan kehoon ja tukipilareihini. Jos tilanne siihen menee, että tätä meidän länsimaista lääketiedettä ja lääkekaappia tarvitaan, niin olen varmasti enemmän kuin tyytyväinen siihen, että sellainen on tarjolla ja saatavilla. ❤

Tässä synnytysvalmennuksessa käytiin läpi hyvin paljon sitä, miten itse pystyy jo raskausaikana ennen synnytystä vaikuttamaan hyvin paljon synnytyksen kulkuun, kestoon sekä ainakin omalla kohdallani rauhalliseen mieleen. Itse koin ahaa elämyksen siinä, että kehoni oikeasti pystyy tähän! Käytiin läpi iso pino lääkkeettömiä kivunhoitomenetelmiä, jotka eivät olleet mitään huuhaata. Käytiin läpi myös erilaisia asentoja, spinning babies harjoituksia ja sitä kuinka se vauva on viisas ja osaa kyllä syntyä. Katsottiin myös ihania synnytysvideoita ja paljon myös eläinten synnytysvideoita. 🤰 Lopuksi saatiin vielä loppuraskauden ruokavaliovinkkejä, synnytystoivelistapohja sekä linkkejä vielä positiivisiin synnytyskokemuksiin ja -videoihin. Me ei loppuiltana Markuksen kanssa oikein muusta puhuttukaan, kuin tästä synnytysvalmennuksesta. 😀

Jokaisen meidän kasvoilta oli poistunut ne kauhunsekaiset tunteet, joita meidän aivot oli vielä aamulla täynnä. Synnytystä on tullut mietittyä paljon, mutta tämä synnytysvalmennus oikeasti rauhoitti mieltä. Olen myös enemmän kuin onnellinen siitä, että Markuksellakin on nyt selkeä rooli mitä tehdä, miten auttaa ja toimia synnytyksen aikana, muutakin kuin jakamalla synnytyksen jälkeen sikareita aulassa 🙈. Meidän parisuhde on myös muuttunut vielä niin paljon parempaan tän raskauden myötä. ❤

En voi kuin täydestä sydämestäni suositella panostusta siihen, että oikeasti valmistautuu synnytykseen kunnolla. Kyse on kuitenkin mun omasta lapsesta ja kehosta, enkä itse tiedä miten olisin niitä pelkotiloja tähän asti jaksanut. Ainakin mun mielestäni on tärkeää tehdä hyvät lähtökohdat mahdollisimman onnistuneelle ja positiiviselle synnytyskokemukselle. Ikinä ei tiedä miten se synnytys lopulta menee, mutta olenpahan yrittänyt ainakin kaikkeni. Voin olla varma jo tässä vaiheessa, että synnytyksen lähtökohdat ovat ainakin paremmat nyt, kuin siinä paniikissa mikä vielä viime keväänä oli, kun ajattelin synnyttämistä.

Ihanaa syksyä 🍂

❤ Salla

Raskauskuulumisia ja ajatuksia tulevasta synnytyksestä

Tänään alkoi rv38, joka tarkoittaa sitä, että sikiö lasketaan nyt täysiaikaiseksi. Aika jännää! Tuo meidän Papunen olisi nyt valmis tulemaan tänne masun ulkopuolelle meidän halittavaksi.

Miten tämä loppuaika on nyt sitten sujunut? Katkonaiset yöt alkoi viikko sitten. Heräilen 1-2 kertaa yössä yleensä hikoiluun tai pissalla käymiseen. Vatsan kanssa ei ole epämukavaa nukkua, mutta muuten kyllä täytyy heräillä. Tämä hikoilu on aivan kamalaa ja kestänyt jo kesän alusta asti. Olen ollut myös paljon normaalia väsyneempi ja alaselkää särkee jatkuvasti. Osteopaatista on ollut suuri hyöty selkäkipujen kanssa. Ihan paras ostos oli myös jumppapallo kotiin. Siinä on niin hyvä istua hyvässä ryhdissä ja helpottaa selkäkipuja. Ostettiin samalla myös fasciapallo jalkapohjien jatkuvaan kipuiluun, joka tuntuu aivan taivaalliselta käytössä. 👌

Raskausarviltakaan en ole välttynyt. Ylemmässä kuvassa vähän pilkottaakin se kuinka kyljet ovat ”revenneet”. Arpia on tullut myös tisseihin ja reisiin. Vatsa on vielä muuten kuin kylkien osalta säästynyt. Napakaan ei ole pulpahtanut ulos vielä. Linea negraa en myöskään ole saanut. Kiloja on kertänyt aivan valtava määrä ja sen huomaa myös jalkojen turvotuksista. Varpaita myöden jalat ovat hyvin turvonneet. Oikeastaan vain yhdet sandaalit tuntuvat enää hyvältä eivätkä purista. Eilen juoduin myös luopumaan sormuksesta ja se siirtyi kaulakoruun.

Labrakokeissa ferritiini oli matalalla, joka tarkoittaa raudan puutetta. Aloin siis syömään nestemäistä rautaa vielä muiden vitamiinien lisäksi. Olen kiinnittänyt vielä enemmän huomiota syömiini ruokiin ja lisännyt erityisesti paljon vihreää ruokavalioon raudanpuutteen takia. Kunnon poltteleva närästys on alkanut myös vasta nyt.

Saatiin toissapäivänä muuten otettua odotusajan kuvat, jotka laitan myöhemmin Instagramin puolelle! En malta odottaa, että näen millaiset niistä tuli 😍.


Entäs se meidän tuleva synnytys sitten? Ollaan Markuksen kanssa puhuttu paljon siitä, kuinka synnytys on nykyään hyvin laitosmaista. Odottava äiti istutetaan pyörätuoliin heti sairaalaan päästyään ja lääkärit ja hoitajat tarjoavat ensimmäisenä lääkkeellistä kivunlievitystä. Ei varmasti aina näin ole, mutta tältä meistä siis tuntuu. Itse ajattelen, että synnytys on luonnollinen tapahtuma ja olisi aivan ihanaa myös kokea se ilman, että siihen lääkkeellisesti puututaan. Niinkuin ihana doulani sanoi: ”Sun oma keho ei tuota sulle sellaista kipua, joka vahingoittaisi sua jotenkin”. Uskon, että synnyttäminen sattuu ihan *itusti, mutta haluan myös kovasti uskoa siihen, että sen kivun kestää. Se ei ole pysyvää ja jokainen tuntee sen eri tavalla. En sitä tietenkään vielä voi tietää miten sen kivun kestän, mutta kovasti haluan ainakin yrittää pystyä ilman lääkkeellistä puuttumista synnyttämään tämän lapsen tähän maailmaan.

Kovasti toivoisin siis luonnollisesti ja itsestään käynnistyvää synnytystä. Toiveena olisi pystyä olemaan kotona mahdollisimman pitkään TENS-laitteen, jumppapallon, suihkun ja tuen avulla. Kun on aika lähteä sairaalaan toivon kovasti mahdollisuutta synnyttää ammeeseen mahdollisimman luonnollisesti ilman, että synnytykseen puututaan. Millekään en halua sanoa ei, en edes kipulääkitykselle, mutta en haluaisi sen olevan ensimmäinen asia jota huudan sairaalaan päästyäni. Uskon, että jos synnytys syystä tai toisesta pitkittyy vaikka muutaman vuorokauden mittaiseksi urakaksi, niin oman jaksamisen ja lepäämisen kannalta on varmasti parasta jo ottaa sairaalan tuki vastaan. Haluan kuitenkin kovasti uskoa siihen, että mieheni ja doulani toimivat mun epiduraalina ❤ . Katsotaan miten meidän käy. Sairaalakassi on pakattu täyteen suklaata, suklaakeksejä sekä salmiakkia. Korkeat oksitosiinitasot on siis jo taattu. ❤ Joka päivä yritän tsempata itseäni tulevaan ja olen kyllä super tyytyväinen siihen tukeen jota olen myös Markukselta saanut. 🤰

Mun täytyy kuitenkin yrittää muistaa se, ettei kaikki ole aina musta kiinni. Asiat ei välttämättä mene niinkuin haluaisin tai toivoisin. Täytyy sitten vain hyväksyä asiat niinkuin ne menevät. Varmasti eniten harmittaa, jos vauva täytyykin saattaa sektion turvin maailmaan. Pääasia kuitenkin on se, että tuo Papunen saadaan mahdollisimman turvallisesti ja terveenä tuolta masusta meidän syliin. ❤

En malta odottaa, että me nähdään millainen tyyppi tuolta oikein putkahtaa. ❤ Ja hei, jos sulla on nyt myös loppuraskaus menossa haluan toivottaa enemmän kuin suurimmat mahdolliset tsempit sinne ruudun toisellekin puolelle. Me pystytään tähän kyllä! 🙌

❤ Salla