Pienet asiat tekevät onnelliseksi

Mä tajusin eilen, että mietin päivittäin monta kertaa sitä, miten pienet asiat tekee mut onnelliseksi tässä vauva-arjessa. Välillä sitä unohtaa olla kiitollinen tästä äitiydestä ja tästä omasta suloisesta lapsesta. Kuinka vähän se vaatii, että sydän sulaa ja tuijottaa vain hymyillen tuota pikkuista. Olen niin kiitollinen isoista asioista, kuten imetyksen onnistumisesta, katosta pään päällä, terveestä lapsesta, hyvästä tukiverkosta, ihanista kummeista, arjen helppoudesta ja monesta muustakin asiasta. Nyt kuitenkin puhun niistä arjen pienistä asioista, jotka tuntuvat päivä päivältä ihanammilta.

Vauva-arjen kultahetket

  • Posket ovat kipeänä leikkihetkien päätteeksi kaikesta hymyilystä
  • Lastenlaulut osataan ulkoa ja selvät lempparilaulut ovat löytyneet
  • Uuden oppimiseen kannustaminen on ihanaa ja niin palkitsevaa
  • Ensimmäinen nauru. Ikinä en unohda sitä ❤
  • Isän ja tyttären leikkihetket sivusta katsottuna
  • Kun Tedi tekee hellästi tuttavuutta Saagan kanssa (yleensä nuolaisemalla letin ojennukseen)🐶
  • Se näky, kun vaunuverhon takaa päiväunilla pilkottavat pelkät sukkahousut ja mini jalat
  • Aamulla herätessä leveä hymy ja kiljaisu tutut kasvot nähtyään
  • Se tunne, kun syli ja läheisyys auttaa ja yhdessä rauhoitutaan
  • Käsien ja jalkojen ihmettely
  • Pienet suloiset äännähdykset, kun nähdään uutta ja mielenkiintoista katsottavaa
  • Kun vaipanvaihdossa päästään nakupelleksi ja kiljutaan ilosta
  • Hikka ja aivastukset!
  • Jokainen röyhtäys, pieru ja pulautus – se tunne kun tietää, että toisella on nyt parempi olla
  • Puhelimen rulla on täynnä Saagan kuvia. Täytyi ostaa uusi puhelin, jossa on isompi muisti 😀
  • Ja viimeisenä tähän äidin kasvojen tunnistus ja niille leveästi hymyily ❤

Olen haljeta onnesta, että saan olla tälle pienelle tytölle se tuki ja turva. Se tuttu ja läheisin ihminen, johon turvautua. Kun näen lapsestani sen, että hän haluaa äidin. Ei ketään muuta. Se on aika ihana tunne. ❤

Lue myös: mun positiivinen synnytyskertomus & meidän arkirytmi – 4kk

❤ Salla

Lasten osteopatia – kokemukset

Tällä hetkellä osteopatia on trendi vauvapiireissä ja ainakin musta tuntuu, että kaikki käyvät vauvojensa kanssa joko osteopatiassa tai vyöhyketerapeuttisessa vauvahieronnassa. Varsinkin silloin, kun ensimmäiset vatsavaivat alkavat, moni hakee apua tätä kautta. No mitä osteopatia ylipäätään edes on? Osteopatia on siinä mielessä tylsää katsottavaa, koska vanhempien silmiin se näyttää kirjaimellisesti siltä, kuin vauva istuisi osteopaatin sylissä koko käynnin ajan. Liike on siis hyvin pientä ja tuntuu, että mitään ei tapahdu. Silti koko ajan tapahtuu paljonkin. Osteopatian tarkoituksena on parantaa kehon toimintakykyä, hermoston kiputiloja ja toimintahäiriöitä. Käynnillä käsitellään niveliä, lihaksia ja lihaskalvoja. Yleensä tämä on lapselle täysin kivutonta. Saaga ainakin nautti osteopatiassa käynnistä ja nukkui käyntien jälkeen aina ihan super pitkät päikkärit.

Miksi me mentiin käymään lasten osteopaatilla?

Mihin vaivoihin me sitten lähdettiin hakemaan apua osteopatiasta? Mehän (siis minä) kuuluttiin juuri niihin vanhempiin, jotka varaavat osteopaatille aikaa heti, kun ensimmäiset vatsavaivat alkoivat. Aamuöistä puhinaa ja illan itkua kuunneltiin muutama päivä. Helpotus tuli, kun ilma tuli pihalle pitkällä jalkajumpalla. Jokaisessa vaipassa oli myös kakka ja Saagan pepun iho oli jo rikki siitä kakan määrästä. Meillä ei ollut näkyvää voimakasta pulauttelua ja Saaga ”liikkui” normaalisti. Ei siis pitänyt esimerkiksi päätä vain toisella puolella käännettynä. Ajattelin, että eihän meillä siis ole muita vaivoja, kuin tuo vatsa. Meidän kätilödoula suositteli osteopatiakeskusta Lapsen Tähden. Lasse Maijala pitää Lauttasaaressa vastaanottoa ja osteopatiakeskuksen yhteydessä on myös super ihana kahvila! Ihan vain muutaman kerran käytiin. 🙊☕

Mitä käynneillä tehtiin?

Ensimmäisellä käynnillä Saaga oli n. 1,5 kk ikäinen. Me ihmeteltiin Markuksen kanssa sitä miksi mitään ei tapahdu ja vasta useiden minuuttien jälkeen tajuttiin, että ai tää alkoikin jo. 😅 Heti käynnin jälkeen Saaga nukkui neljän tunnin päikkärit! Siis neljän tunnin! Oli kuitenkin aika väsyttävää se osteopatiassa käynti. Seuraavana päivänä oli ensimmäinen vaippa ikinä, jossa ei ollut yhtään kakkaa. Tästä olin suuresti häkeltynyt ja vaikuttunut, joten pidettiin meidän seuraava ajanvaraus voimassa. Saatiin osteopatiassa tietää, että suuret kakkavaippamäärät voivat olla yksi ummetuksen muoto. Kun suoli ei tyhjenekään kerralla kunnolla, vaan vuotaa vähän koko ajan. Sain käynniltä myös hyviä vinkkejä röyhtäyttämiseen. Kun lapsen alakroppa on rento, röyhtäys pääsee ulos. Ei siis ole tarpeen taputella lapsen selkää, mutta sitä voi hellästi hieroa, jos niin haluaa. Tämä oli mulle täysin uutta ja röyhtäys onkin tullut paremmin tämän neuvon jälkeen.

Toisella käynnillä (2,5 kk ikäisenä) me käsiteltiin ensimmäisen rota-rokotteen rokotereaktioita. Saaga nukkui muutaman päivän melkein 24/7, mutta muuta näkyvää rokotteesta ei seurannut. Osteopaatti kuitenkin sanoi, kun aloitti taas lapsen käsittelyn, että rokotereaktio kyllä tuntuu. Käsiteltiin siis ainakin palleaa, maksaa sekä lantion asento oli jäänyt kohdusta vielä hieman kieroksi. Lisäksi Saagalla oli alkanut tulemaan silent refluksin oireita. Nieleskely loppui muutaman päivän päästä tästä käynnistä.

Kolmannella ja viimeisellä käynnillä me käsiteltiin taas rokotereaktioita ja keskityttiin myös enemmän pään ja niskan alueeseen. Saaga oli tässä vaiheessa vähän yli 3kk, eikä ollut osoittanut mitään kiinnostusta kääntymiseen. Meritähtenä viihdyttiin kyllä lattialla. Osteopaatti huomautti siitä, että ison pään vuoksi voi olla raskasta kannatella sitä pitkiä aikoja. Myös niska-hartiaseudulla sekä toisessa solisluussa oli jonkinlaisia jumeja. Saatiin vinkkinä hyvä asento harjoitella mahallaan olemista niin, että Saaga sai olla hieman pystymmässä asennossa mun jalkojen varassa.

Mihin vaivoihin me saatiin apua lasten osteopatiasta?

  • Vatsavaivat helpottivat, kun suoli tyhjentyi säännöllisemmin. Ei enää tuhruvaippoja.
  • Kaula alkoi näkymään, eikä lapsi ollut enää niin kasassa (lapsi ”kasvoi pituutta”)
  • Unet pitenivät (tämä johtuu myös vatsavaivojen vähenemisestä)
  • Rokotereaktiot
  • Silent refluksi (nieleskely loppui)
  • Vatsallaan olo kehittyi (toki tämä tapahtuu lapsen kasvaessa muutenkin)

Meidän kokemukset lasten osteopatiasta

Mun on vaikea arvioida osteopatiakäyntien tuloksia. Voihan kaikki olla tuuriakin, että seuraavana päivänä Saaga päättikin lakata kakkaamasta joka vaippaan, jne. Haluan kuitenkin uskoa, että tämä johtui osteopatiasta tai aika tosi hyvää tuuria olisi ollut. 😅 Voin suositella kyllä osteopaatilla käyntiä varsinkin vatsavaivaisille lapsille. Meillä tilanne ei ollut kovinkaan paha ja käytiin myös ennalta ehkäisevästi näillä vastaanotoilla. Tämän vuoksi tulokset eivät myöskään olleet radikaalisen suuria., mutta helpotti vointia huomattavasti. Jos pohtii osteopaatille menoa kannattaa ajatella, että ei siitä lapselle mitään haittaakaan ole! 🙂 Veisin kyllä uudestaan, jos sellainen tarve tulisi.

Lue myös: vauva-arjen pelastavat tuotteet & meidän arkirytmi – 4kk

❤ Salla

Päivärutiinit vauvan kanssa – 4kk

Multa on tosi paljon toivottu juttua meidän päivärutiineista ja lupasin teille niistä nyt kirjoittaa. Kirjoitin viimeksi meidän arkirytmistä, kun Saaga oli kolmeviikkoinen pieni sintti. Tiedän, että noin pienellä vauvalla ei ole vielä mitään rytmiä, mutta Saaga kyllä aika pitkälti joka päivä toimi samalla tavalla. Herättiin, syötiin, valvottiin ja jopa kakattiin todella säännöllisesti ja kellon tarkasti. Edelleen tyttö on todella kellon tarkka ja päivä kuluu aika lailla samalla tavalla joka päivä. Rytmiä sekoittaa toki aina se, jos poistutaan täältä kotoa johonkin. Matkalla Saaga nukkuu aina kehnommin, koska ympärillä on paljon vieraita ääniä ja onhan oman kodin rauhassa vaan ihan eri tunnelma oleilla.

Aamun aloitus

8:00 Herään siihen, kun Saaga alkaa juttelemaan tai lutkuttamaan omia lapasiaan. En tiedä kauanko tyttö on jo ollut itsekseen hereillä, mutta saan heti leveän hymyn, kun kurkkaan koriin. Saaga nukkuu meidän sängyn vieressä mooseskorissa vähän kuin sivuvaunussa. Yleensä hetken vielä jaksan ummistaa silmiä ja kuunnella Saagan tarinoita yön polttavista aiheista. Markuksen työaamuina saan kahvin tuotuna sänkyyn (aika ihanaa, tiedän)! Oikeastaan Markus odottaa jo melkein sormi kahvikoneen nappulalla Saagan ensimmäistä äännähdystä, jotta voi alkaa hyvillä mielin keittelemään kahvia työpäivää varten. Nostan Saagan rinnalle syömään ja sen jälkeen leikitään hetki vielä isommassa sängyssä, jotta minä saan juoda aamukahvia rauhassa. ☕

9:00 Ollaan juuri päästy sängystä ylös ja lähdetään vaipan vaihtoon. Saaga on aamuisin ihanan täynnä energiaa, hymyjä satelee ja juttua riittää ihan kiljahduksiin asti. Vaipanvaihdot ovat muuttuneet paljon haastavimmiksi ja välillä on vaikeaa saada sukkahousuja puettua, kun jalat vispaavat niin kamalasti. 😅 Vaihdetaan yökkäri päivävaatteisiin ja vaihdetaan yöllinen täpötäysi pissavaippa kuivaan. Aamuisin tehdään aina vaippa-alueen pesut vedellä, vaikka vaipassa ei olisikaan kakkaa ja vaippa-alueelle levitän Bepanthenia. Päivisin tykkään pitää Saagalla pitkähihaista bodya ja sukkiksia. Oon niin kyllästynyt noukkimaan sukkia lattialta, että ollaan aika lailla siirrytty pelkkiin sukkahousuihin. Nyt on ollut taas kylmempiä ilmoja, joten välillä eksyy myös housut päälle.

9:30 Pääsen istumaan sohvalle aamupalan kanssa. Otan Saagan yleensä viereen sohvalle leikkimaton päälle ja kaivan lelupussin esille. Suihkaisen myös aamuiset D-vitamiinit Saagan suuhun. Tässä vaiheessa Saaga jaksaa leikkiä n. puolisen tuntia, kunnes väsy alkaa taas painaa. Laitan samalla vaunuja päikkärikuntoon ja puen omat päivävaatteet päälle. Lauleskelen ja heiluttelen leluja Saagalle aamupalan syönnin ohessa ja kymmenen pintaan alan valmistelemaan tyttöä vaunuihin päikkäreille.

10:00 Saaga nukahtaa vaunuihin helposti. Yleensä en kerkeä pukemaan edes ulkovaatteita itselleni päälle, kun tyttö vetelee jo sikeitä. Lähdetään käymään ulkona vaunuttelemassa. Yleensä kävellään n. tunnin verran, joskus vähemmän. Nyt tällä viikolla on taas ollut kovia pakkasia (-15°C), joten ollaan harrastettu enemmän sisäpäikkäreitä. Vaunujen keinuttajasta on tällöin iso apu meille. Saaga nukkuu yleensä n. 2,5h ensimmäisten päikkäreiden aikaan.

Päivän leikit

12:30 Olen juuri saanut ruuan tehtyä ja Markus alkaa pitämään ruokataukoa. Saaga alkaa heräilemään päikkäreiltä tietysti samaan aikaan, kun ruoka on saatu lautaselle. Yleensä vaunuista alkaa kuulumaan jaloilla potkimista ja pieniä jokelluksia. Tuijottelen omaa ruokaani siinä imetyksen ajan ja katson kuinka ruuan lämmin höyry vaan alkaa katoamaan. Markus tykkää usein käyttää loput ruokatauostaan leikkimällä Saagan kanssa, mikä on aika ihanaa. Minäkin saan syödä rauhassa sitä kylmettynyttä ruokaa. 🥄

13:00 Markus palaa taas töiden pariin ja me jäädään leikkimään Saagan kanssa. Laitan kännykästä lastenlaulut soimaan, harjoitellaan masullaan oloa ja leikitään leluilla. Saagan lempparilelu on vihreä kilpikonna, jolla on monta liikkuvaa työmiehen lakkia (kuva ylempänä). Yleensä höpöttelen Saagalle samalla, kuinka kilppari rakentaa meille sitä uutta kotia ja Saagalle omaa huonetta. ❤ Välillä kaivan myös jonkun satukirjan kaapista ja luetaan hetki kirjaa. Saagalle tulee yleensä tarve päästä juttelemaan, kun itsekin höpöttelen. Olen miettinyt, että sellainen pehmeä vauvakirja voisi olla kiva, jossa on yleensä ääntä, rapisevia kohtia, peili ja vaikka mitä muuta.

14:30 Käydään vaihtamassa pissavaippa ja Saaga alkaakin jo taas väsähtämään. Saaga nukahtaa taas päikkäreille ja mulla on hetki aikaa hoitaa kodin askareita, tuijotella muutama hyvä sarja ja kirjoitella blogia.

16:00 Saan juuri päiväkahvin kuppiin, kun vaunuista alkaa kuulumaan jokellusta. Mikä tässäkin aina on!? Saan leveän hymyn, kun tungen pääni vaunuverhon sisään. Saaga alkaa nopeasti taas hamuamaan tissiä ja oma olkapää on jo märkä, ennen kuin saan tytön hyvään asentoon sohvalle syliin. Me tehdään päivästä toiseen samoja juttuja päivisin. Leikitään leluilla, harjoitellan vatsallaan oloa, lauletaan, kuunnellaan musiikkia, luetaan ja leikitään lentsikkaa. Mulla on ollut tavoitteena saada Saaga nauramaan, mutta vielä en ole siinä onnistunut. Peilit on hurjan hauskoja ja sieltä aina joku juuri Saagan ikäinen ja näköinen tyllerö katselee takaisin. 😏

17:00 Lähdetään käymään yhdessä koko perheen voimin ulkona.  Saaga pääsee vaunuihin nukkumaan päivän viimeisiä päikkäreitä ja Markuskin pääsee haistamaan raitista ilmaa työpäivän jälkeen, vaikka ulkona onkin jo pimeää. Tedi on yhtä innoissaan aina päästessään ulos ja me kaikki nautitaan ulkoilusta enemmän, kun on toinen joka pitää Tediä. Vaunujen ja koiran kanssa yksin on todella raivostuttavaa käydä lenkillä, sillä Tedi tykkää vetää pitkälle ojaan tarpeensa ja nyt lumen tultua on pakko päästä jokaisen keltaisen lumikökkäreen luokse. 🐶

Illalla rauhoitutaan

18:00 Saaga herää päivän viimeisiltä lyhyiltä päiväunilta, jotka kestää puolesta tunnista tuntiin. Jos Saaga ei ole vielä tähän aikaan herännyt, niin käyn vähän silittelemässä niitä söpöjä pullaposkia. Me mennään taas tissibaarin jälkeen vielä hetkeksi leikkimään leikkimatolle. Enää tähän aikaan me ei harjoitella vatsallaan oloa, mutta leluilla vielä kyllä leikitään. Lastenlaulut laitetaan taas soimaan ja niitähän hyräilen omassa päässä ihan nukkumaan menoon asti. 🤦‍♀️

19:00 Alkaa Saagan housuista kuulumaan vihdoinkin turinaa ja saadaan päivän kakka tulemaan. 💩 Jos illalla ei kakkaa tule, niin se on varma, että yöllä joudutaan vaipanvaihtopuuhiin. Saaga me kylvetetään edelleen kerran viikossa. Jos on kylpypäivä, me otetaan Saaga sitteriin ensin istumaan ja laitetaan ovi kiinni. Käydään itse suihkussa ensin, jotta suihkutilaan tulee mahdollisimman lämmin. Tämän jälkeen laitetaan Saagalle kylpyvesi tulille ja kylvetetään tyttöä noin 15 minuuttia. Taustalla yleensä soi lastenlaulut tai sitten joku rentouttava spa-lista. Kylvyn jälkeen saadaan kunnon itkut joka kerta. Todennäköisesti johtuu siitä, että kuitenkin tuli kylmä, vaikka mitä ollaan yritetty. Onneksi tästä rauhoitutaan kyllä nopeasti, kun pyjama on päällä. Jos ei ole kylpypäivä, me pestään vain Saagalta vaippa-alue, kädet ja kaulapoimut vedellä. Bepanthenia laitetaan vielä vaippa-alueelle, laitetaan pyjama ja tumput päälle.

20:00 Aletaan himmentämään valoja asunnosta, laitetaan musiikit pois ja kohina tilalle. Saaga alkaa hieromaan tumpuilla silmiä ja kulmakarvat alkavat punoittaa. Hymyjä ei myöskään enää satele ja jokeltelu loppuu. Kokeilen usein vielä haluaako Saaga tässä vaiheessa syödä, ennen kuin siirretään tyttö sänkyyn. Usein tästä tulee vain itku, joten syömiset jää. Saaga nukahtaa usein heti, kun hänet laskee omaan koriinsa ja tutin laittaa suuhun. Nukkumaan menot ovat siis nykyään onneksi helppoja. Saaga osaa hienosti itse rauhoittua unille, eikä tarvitse meiltä siihen apuja. 😴

22:00 Saaga alkaa juttelemaan vielä korissaan. Usein tähän auttaa se, että käyn vielä imettämässä, niin tyttö nukahtaa sen jälkeen hienosti uudestaan unille. Joskus jää vielä tarve jatkaa jutteluita ja pahimmillaan tätä voi kestää 1,5h.


Saaga on tosi huono tyttö itkemään, mikä on hyvä juttu meille. 😅 Kun vatsavaivojen yli päästiin, niin elämä helpotti ja paljon. Jos siis valitan, ettei olla kunnolla nukuttu, niin tarkoitan sillä sitä, että Saagalla on ollut kova tarve keskellä yötä alkaa juttelemaan (nyt varmaankin jokin hulinavaihe menossa). Musta jotenkin tuntuu päivä päivältä vaan enemmän siltä, että meillä on jo tosi iso tyttö. Kehitys on ihan huimaa ja tuntuu jo nyt, että mun rooli on pienentynyt paljon. Tällä tarkoitan sitä, että mun ei tarvitse olla koko ajan edes vieressä viihdyttämässä, kun Saaga viihtyy itsekseenkin hyvin leikkimatolla lelujen kanssa ja tykkää katsella valoja. Tämä tietysti helpottaa ruuanlaittoa ja muita kodin askareita, mutta olen kyllä ottanut tavoitteeksi, että kun Saaga on hereillä, niin silloin en hoida muita asioita. Saaga nukkuu tosi hyviä päiväunia, joten aikaa mulla on hoitaa niitä silloinkin.

Kiva kun jaksoit lukea ja ihanaa viikonloppua sinne. 😊

Lue myös: vauvan rytmi – ekat viikot & äidinmaitokylpy

❤ Salla

Vauva-arkea helpottavat tuotteet

Sisältää mainoslinkkejä (*). Nyt on katseltu ja elelty tätä vauva-arkea reilu neljä kuukautta ja tässä on hyvin jo oppinut mitkä tavarat ovat olleet ihan pelastavia tekijöitä tässä arjessa. Vauva-arkihan on ollut ihanaa, mutta joitakin asioita on kiva helpottaa, kuten luopuminen pitkistä vaunujen heilutuksista saadakseen vauva unille, märistä bodyistä ja haisevista vaipoista. Mennään siis suorinta tietä näihin pelastaviin tuotteisiin!


Sleepytroll Baby Rocker -lastenvaunujen keinuttaja

Aloitetaan tästä kaikista eniten puhuttavasta eli meidän vaunuheilurista. Instagramin storyjen puolella mulla on tämä tiheään ollut esillä ja saan joka kerta kasan kysymyksiä *tästä lastenvaunujen keinuttajasta. Tämän ansiosta meillä on nukuttu pitkiä päiväunia ja aikaisemmin nukkumaan menot olivat myös helpompia tämän ansiosta. Aloitetaan sillä, että mehän Markuksen kanssa naurettiin tälle, kun nähtiin tämä kaupassa ekaa kertaa. Ajateltiin, että kaikkea turhaa sitä keksitäänkin. No kappas vain kun vauva syntyi ja päästiin nauttimaan näistä vaunujen puolen tunnin heijaussessioista, päätettiin me kuitenkin kokeilla tätä vaunujen keinuttajaa. Laite on akkukäyttöinen ja me ladataan tätä n. joka toinen päivä. Keinutusta voi säätää + ja – napeista haluamaansa nopeuteen. Lisäksi säätöinä on joko 30 min yhtäjaksoinen keinutus tai 3 min kerrallaan, kun laite havaitsee liikettä tai ääntä tunnistimiensa ansiosta. Kiinnitys ja irrotus on tehty helpoksi ja tämän saa kiinni myös esimerkiksi kehdon reunaan. Parhaimmillaan me ollaan koettu tämä vaunulenkkien jälkeen, kun työnnetään sielä Saaga jatkamaan unia parvekkeelle. Laitetaan tämä kiinni työntöaisaan ja vaunut mukavasti jatkavat liikettä eikä lapsi herää. Me ollaan tykätty käyttää nyt pelkästään tuota 30 min yhtäjaksoista keinutusta ja pienimmällä mahdollisella keinutusasteella. Joudutaan joka tapauksessa käydä nostamassa myös tutti takaisin suuhun, jos Saaga herää. Näinä pakkaspäivinä me ollaan myös oltu kiitollisia tästä, kun vaunulenkeille ei ole voinut lähteä ja ollaan nukuttu paljon sisäpäikkäreitä vaunuissa. Meillä tämä on toiminut niinkin helposti, että ollaan laitettu tämä vaunuihin kiinni, laitettu valot pois, kädet ulkopuvun hihoihin ja ei mene aikaakaan, kun Saaga jo vetelee sikeitä. Kannattaa ainakin testata! Moni verkkokauppa tarjoaa pitkää palautusaikaa myös käytettynä. Hintaa tällä on verkkokaupasta riippuen 130-150 €.

*Sleepytroll Baby Rocker -lastenvaunujen keinuttaja

Magneettinen Vaunuverho

Magneettinen vaunuverho kotiutui meille viime syyskuussa ja on ollut kyllä siitä asti päivittäisessä käytössä. Tämä sopii niin meidän Britax Smile lll rattaisiin, kuin meidän Britax Römer turvakaukaloonkin. Magneetit pysyvät paikallaan, verho on pitkä, kiinnitys ja irrotus on super nopeaa sekä lisäksi logossa verhon alalaidassa on myös magneetti. Tällä tavalla verhon saa myös tuulella pysymään ylhäällä, jos haluaa. Verho irtoaa ihan vaan, kun kiskaisee verhosta lujasti. Magneettikiinnitykset irtoavat ja tämän jälkeen voi verhon esim. vaihtaa turvakaukaloon lapsen mukana.

Mini Helmi – magneettinen vaunuverho *saatu aiemmin yhteistyössä

BabyBjörn Bliss sitteri

Sitteri oli meillä ei hankittavien listalla pitkään. Ajateltiin, ettei me tarvita sitteriä. Saaga viihtyi tosi hyvin leikkimatolla tai harson päällä sohvalla. Saatiin kuitenkin tämä *BabyBjörn Bliss sitteri lahjaksi ja voin sanoa, että nyt kun Saaga alkaa olemaan jo liikkuvaisemmassa iässä, on tämä sitteri ihan pelastus. Nykyään Saaga matkustaa sitterissä tuijottamaan mua suihkussa ja katselemaan mun ruuanlaittoa. 😅 Hoitotasolla en nimittäin uskalla Saagaa enää pitää vahtimatta tai sohvalla. Tässä sitterissä on kolme eri istuinkulman asentoa. Me pidetään usein pystyimmässä asennossa, mutta vaihdetaan makuuasentoon, jos Saaga päättää esim. nukahtaa. Vaihto onnistuu helposti ilman, että Saaga herää. Päällinen irtoaa helposti, on helppo pestä ja kuivuu myös nopeasti. On tullut nimittäin testattua kiitos muutamien niskakakkojen. 😅 Se taitaa olla ihan yleinen juttu, että nämä pienet tykkäävätä turauttaa sitterissä. 🙊 Sitterin saa myös helposti kasaan niin, että menee ihan levyksi. Helppo säilytettävä siis, kun sitä ei tarvita.

*BabyBjörn Bliss sitteri käytössä

Kuolalaput

Me ollaan muutama viikko sitten siirrytty nyt tähän kuolalappujen ihmeelliseen maailmaan. Newbien laput ovat riittäneet meillä varsin hyvin, mutta uskon, että kun Saaga alkaa ihan toden teolla työstämään niitä hampaita, niin on *nämä Hemtexistä hankitut laput paikallaan. Hemtexin sivuilla nämä löytyy nimellä ruokalaput. Paksua pyyhemäistä kangasta ja siis selvästi paksummat, kuin esim Newbien kuolalaput. Lapuissa on tarrakiinnitys pään sivulla ja peittää n. puolet bodystä.

*Kuolalaput Hemtex

Angelcare vaipparoskis

Vaipparoskis oli meillä mietinnässä myös. Ajateltiin, että ei tarvita sellaista. Voidaan laittaa sekajätteeseen tai muovipussiin vessaan vaipat. No sekajäte täyttyi todella nopeasti ja pissan haju leijaili keittiössä. Samoin muovipussi vessan laittialla hoitotason vieressä yllätys yllätys päästi kaikki hajut myös läpi. Ostettiin Angelcaren vaipparoskis, koska oltiin kuultu kyseisestä mallista paljon hyvää. Mukana tuli yksi vaihtokasetti. Roskis on siisti ja huomaamaton. Hajut pysyvät kyllä roskiksessa ja kasetti kestää meillä n. 3 viikkoa. Helppo käyttää yhdellä kädellä. 3 pack vaihtokasetteja maksaa Verkkiksen sivuilla 24,90 €. Jos vaihtokasetti kestää kuukauden ajan, tulee hintaa näille 8,30 € /kk. Ollaan oltu kyllä tyytyväisiä tähän hankintaan!

Mooseskori

Me mietittiin pitkään raskausaikana, että valitaanko me heti suoriltaan pinnasänky vai otetaanko tällainen pienen kodin tilaratkaisu ja hankitaan *mooseskori. Kori tosiaan irtoaa keinujaloistaan ja sen voi myös siirtää esimerkiksi sohvalle viereen. Nykyään Saagalla on edelleen hieman hankaluuksia nukkua isossa pinnasängyssä ja kori onkin matkustanut pinnasänkyyn, jossa Saaga edelleen nukkuu. 😅 Keinujaloista on siis nyt päästy eroon. Saaga nukkuu kaikista pisimmät unet vaunuissa sekä tässä korissa. Uskon sen johtuvan siitä, että molemmissa on pesämäinen tuntu, kun reunat ovat niin lähellä. Ostettiin lisäksi tähän koriin vielä muutama vaihtolakanakin ja otettiin valkoinen kate pois. Tämä kori on ollut mun puolella sängyssä kiinni alusta asti vähän niin kuin sivuvaununa, kun perhepeti koettiin meillä huonoksi ratkaisuksi.

*Mooseskori Jollyroom, *vauvan viltti Granit

Philips Avent Ultra Air-tutti

Tämä on ainoa tutti, jota Saaga suostuu syömään. Kaikki on kokeiltu, mutta ökärefleksi tulee miltein kaikista. *Philips Aventin Ultra Air ja *Ultra Soft tutit ovat olleet käytössä meillä siitä asti, kun Saaga on tuttia syönyt. Imutarve on kova ja helposti hermostutaan, kun tissistä tuleekin maitoa ja haluttaisiin muuten vaan siinä hengailla. Otettiin tämän vuoksi tutti käyttöön, kun Saaga oli n. muutaman viikon ikäinen natiainen. Tällä hetkellä tuttia syödään aina nukkumaan mentäessä. Nopeasti Saaga sen ulos sylkäisee, kun nukahtaa, mutta se on meillä ollut ehdoton rauhoittumiskeino.

* Philips Avent Ultra Air – tutti käytössä

Nämä ovat meidän perheen ehdottomat arkea helpottavat tuotteet ja suosittelen kaikkia aidosti ja oikeasti! Onneksi nykypäivänä on vaikka ja mitä arkea helpottavia asioita keksitty. Esimerkiksi tuo lastenvaunujen keinuttaja on ollut iso pelastus meidän lapsen pitkiin päiväuniin. Toivottavasti löysit joitakin tuotteita, jotka voisivat helpottaa teidänkin arkea.

VINKKI: Instagramin puolella on menossa vielä 8.2.21 klo 18 asti arvonta, jossa voit voittaa 80 € lahjakortin Baby Wallaby verkkokauppaan. Mm. meidän kätevät vaunukoukut ovat sieltä ja vaunuihin saa alaosan lisäksi myös vielä extra kassin roikkumaan työntöaisaan! Kivaa loppuviikkoa sinne! ❤

Lue myös: mitä hankkia vauvalle & hoitolaukun sisältö

❤ Salla

10 yllättävää asiaa synnytyksen jälkeen

Instagramissa on ollut puhetta taas Baby Bluesista ja muistot omasta synnytyksen jälkeisestä ajasta palasi mun mieleen. Ensinnäkin mua harmittaa valtavasti, ettei näistä asioista puhuta ääneen enempää. Olisi ollut aivan ihanaa tietää moni muukin juttu jo ennakkoon. Synnytykseen on super tärkeää valmistautua ja tämä ei mitenkään saa olla siitä pois. Kannattaa kuitenkin valmistautua henkisesti myös muutamaan muuhun juttuun, jotka saattaa yllättää synnytyksen jälkeen. Eiköhän ole aika nostaa kissa pöydälle niin hyvässä kuin pahassakin.

  1. Vauvakupla. Aloitetaan sillä, että raskaana ollessani odotin kovasti pääsyä siihen ihanaan, vauvan tuoksuiseen ja taianomaiseen vauvakulpaan, josta kaikki puhuivat. Sorruin itsekin Instagramin puolella toivottelemaan vastasynnyttäneille äideille ihanaa vauvakuplailuaikaa. Voihan se joidenkin kohdalla ollakin sitä! Itse nyt sen kokeneena mun käsitys vauvakuplasta on muuttunut. Ajattelen sitä enemmänkin aikana, jolloin tuoreen äidin ajatuksiin ei mahdu mitään muuta kuin tuore vauva ja suunnaton huoli siitä pienestä kääryleestä. Mun vauvakuplaan kuului myös tämä kirottu Baby Blues, joka oireili mulla itkuisuutena, herkistymisenä, ruokahaluttomuutena ja myös hieman masennuksenakin. Ahdistus valtasi mut joka kerta, kun joku halusi tulla meidän kotiin katsomaan tuoretta pikkuista ja panikoin siitäkin, jos joku halusi koskea meidän pieneen. Ei siis todellakaan mitään ihanaa aikaa. Se ahdistuksen, huolen ja itkun määrä oli valtava ja osan siitä aiheutti ihan varmasti se, että kaikki oli täysin uutta. Ainoa tunne, jonka muistan oli se miten ”sydäntä puristi” jatkuvasti. Osittain koen tämän johtuvan myös siitä, että äiti jätetään aika lailla yksin synnytyksen jälkeen. Neuvolassa sekä jo synnytyssairaalassa keskitytään synnytyksen jälkeen aika pitkälti lapseen ja äiti jää oman onnensa nojaan. Tässä vaiheessa olenkin taas kerran onnellinen siitä, että meillä oli oma kätilödoula matkassa mukana. ❤
  2. Raskausarvet. Mulla tuli synnytyksen jälkeen raskausarpia. Luulin, että raskausarpia tulee vain ennen synnytystä. Ennen synnytystä mulla oli tullut arpia reisiin, kylkiin ja tisseihin. Vatsa säästyi, tai niin ainakin luulin. Synnytyksen jälkeen huomasin, että navan alle oli alkanut tulemaan arpia.
  3. Jatkuva stressi lapsen kehityksestä ja kasvusta ILMAN MITÄÄN SYYTÄ. Miksi täytyy verrata omaa lasta muihin lapsiin? Itse olen sortunut jo moneen kertaan vertaamaan oman lapseni kehitystä muihin. Tällä hetkellä stressaan sitä kääntyykö lapseni ”ajallaan”. Saaga tykkää edelleen nyt 3kk ikäisenä maata meritähtenä leikkimatolla eikä näytä mitään kiinnostuksen merkkejä vatsalleen kääntymiseen. Jokainen kasvaa ja kehittyy omaan tahtiin, mutta jotenkin mun on vaan vaikeaa sisäistää tätä. Miksi on niin vaikeaa luottaa siihen, että kyllä se Saaga sitten kääntyy, kun haluaa. Mikä kiire mulla on saada se kääntymään? Ajattelenko, että se on hyvän äitiyden merkki, kun kaikki saadaan menemään tietyn kaavan mukaan? Mun täytyy alkaa pikkuhiljaa opettelemaan rentoutumista ja nauttimaan tästä lyhyestä vauva-ajasta, ettei myöhemmin tarvitse sitten harmitella itseltä ohi mennyttä vauva-aikaa. Somen voima on aivan uskomaton. Se kuinka nopeasti muut äidit tulevat apuun ja kertovat omia kokemuksiaan. Tämä on uskomattoman hienoa. Varsinkin tälläiselle tuoreelle äidille, jolle kaikki tuleva ja koko lapsen kasvatus on uutta puuhaa. Luulen, että tämä on näitä esikoisten äitien ongelmia tai sitten vain mun oma ongelmani 😅. Olen saanut super paljon hyviä vinkkejä ja ideoita muilta äideiltä ja toivon, että voin jakaa omia oppeja myös joskus muille! ❤
  4. Kuukautiset. Mulla oli sellainen käsitys, että kuukautiset pysyvät poissa pitkäänkin synntyksen jälkeen. Varsinkin jos äiti täysimettää lasta. Kuukautiset alkoivat tasan kahden kuukauden kuluttua synnytyksestä ja täysin kivuttomina! Minä joka olen aina kärsinyt aivan helvetillisistä kuukautiskivuista olen saanut nyt täysin kivuttomat kuukautiset. Muistan yläasteella oksennelleeni kivusta ja aloitin jo teinityttönä syömään e-pillereitä koviin kuukautiskipuihin. Nytkö saan vihdoinkin alkaa nauttimaan kivuttomista kuukautisista? 😍
  5. Imetys sattuu aluksi. Imetyksen aloitus oli ihan painajaista. Mulle itselleni oman lapsen imetys on ollut super tärkeä juttu ja meidän kätilödoula Jenna oli aivan mieletön tuki imetyksen aloittamiseen. Esnimmäiset kaksi viikkoa itkin melkein jokaisella imetyskerralla. Purin hampaita yhteen ja revin lasta pois tissiltä sen kivun vuoksi. Markus kävi ostamassa mulle rintakumin avuksi, josta ei siitäkään paljoa apua ollut. Imetysasento oli se juttu, mutta myös AIKA. Jenna lupasi, että vain aloitus sattuu ja myöhemmin se on kivutonta. En tällöin uskonut tähän, mutta ajan kanssa huomasin, että kipu kokoajan hellitti ja tänä päivänä imetys on täysin kivutonta ja IHANAA.
  6. Jälkitarkastuksen laatu. No tämä ei oikeastaan tullut yllätyksenä. Olin jo ennakkoon kuullut neuvolan jälkitarkastuksesta ja siitä, kuinka se on täysi vitsi. Avauduttuani tästä Instagramin storyjen puolella huomasin kuitenkin, että moni oli kokenut jälkitarkastuksen hyväksi. Itselläni ei valitettavasti ollut näin hyvä tuuri ja sain kokemattoman ja epävarman oloisen lääkärin, joka lähetti minut kotiin seitsemän minuutin keskusteluhetken päätteeksi. Käteeni jäi ainoastaan jälkitarkastustodistus tästä käynnistä. Oma palautuminen jäi täysin kysymysmerkiksi.
  7. Peräpukamat. Jep jep. Ei mikään kaunis aihe eikä mikään kaunis vaivakaan. Todella inhottava ja kipeä vaiva itseasiassa. Moni saa peräpukamia jo raskausaikana, mutta jos et ole niitä saanut saat ne hyvin todennäköisesti synnytyksen ponnistusvaiheen jälkeen hetkelliseksi riesaksi (niin kuin itsellä kävi). Toivottavasti olet onnekas ja säästyt ilman näitä. 🤞
  8. Vatsa roikkuu, kuin pullataikina, mutta ei kauaa! Palautuminen on todella yksilöllistä, mutta yllätyin kyllä positiivisesti siitä, miten nopeasti vatsa lähti palautumaan. Nyt puhutaan siis vain viikoista, kun vatsan pienenemistä pystyi ihan konkreettisesti seurailemaan. Iho ei tuntunut hetken päästä enää niin löysältä ja vatsa alkoi muistuttaa sitä, mitä se oli ennen raskauttakin. Toinen asia, joka on pakko sanoa tähän on se, ettei sekään ole mikään vitsi, että imetys pudottaa painoa. En ole tehnyt muuta kuin herkutellut joulun ja sen jälkeenkin. Silti paino on tippunut jo melkein siihen mistä lähdettiin.
  9. Parisuhde. Itse oletin, että parisuhde jää ns. taka-alalle koko vauva-ajaksi ja tulee olemaan oikea koettelemus perheen yhdessä pysymiseen. Mut yllätti suuresti se, että meitä tämä aika on ainakin tuonut enemmän yhteen. Muistan lukeneeni raskausaikana paljon keskusteluita kuinka vauva-aika on haastavaa parisuhteelle ja moni eroaa lapsen ollessa aivan pieni. Itkin tätä viimeisilläni raskaana ollessani Markukselle ja sovittiin, ettei erota vauva-aikana, vaikka olisi kuinka vaikeaa. Ajateltiin, että kun vaikeudet on ohi ja lapsi on hieman isompi, niin voidaan katsoa tilannetta uudelleen. En halua yhtään väheksyä muiden ongelmia, mutta tässä nähdään taas kerran kuinka yksilöllisiä asiat ovat ja vauva-aika voi jopa yllättää. ❤
  10. Vauva-aika. Eniten mut on kuitenkin yllättänyt vauva-aika. Odotin itkua ja unettomia öitä, mutta saatiinkin hymyilevä ja rauhallinen maailmaa suuresti tuijotteleva tyttö. Toki meilläkin on ollut vatsavaivoja ja itkua kuuluu kyllä päivittäin imetyksen alun haasteista puhumattakaan. Jokaisen meidän lapsi on erilainen ja oma persoonansa. Joissakin perheissä nukutaan vähemmän, joissakin on enemmän vatsaongelmia, joissakin imetyksen kanssa on haasteita ja joillakin ei ole tukiverkostoa. Jokaisella on ne omat haasteet eikä omaa lasta tai perhettä kannata ikinä verrata muihin. ❤ Jos meillä jokin asia onnistuu voi toinen asia sujua huonommin kuin teillä.

Sellainen lista syntyi ja varmasti jäi paljon asioita vielä sanomattakin! Ihanaa, kun jaksoit lukea. 😊 Toivottavasti tämän auttoi siellä jotakin teistä valmistautumaan myös synnytyksen jälkeiseen aikaan ja somessakin alettaisiin avoimemmin puhumaan näistä asioista. Sitähän ei kukaan ennalta tiedä minkälaista se arki sitten tulee olemaan. Se siinä on se ihana jännityskin, kun loppuraskaudesta ei muuta puhutakaan, kuin siitä millainen lapsi tulee olemaan ja millaista arki sitten on. Mun viimeisista päivistä raskaana voit käydä lukemassa täältä. Odottavan aika oli pitkä! Onneksi tästä hetkestä ei mennyt enää kuin neljä päivää ja tyttö oli sylissä. Aurinkoista päivää sinne! ☀

Lue myös: positiivinen synnytyskertomus & vauvakupla-ajasta.

❤ Salla

vauvakupla – imetyksen haasteet, baby blues ja ensimmäinen nuha

Täällä blogin puolella onkin nyt ollut vähän hiljaisempaa ja vauvakin kerkesi jo syntyä tässä välissä. Niin kuin otsikosta voikin päätellä, ei tämä meidän vauvakupla ole ollut ihan sitä mitä odotin. En oikeastaan edes tiedä mitä odotin, muuta kuin vauvan nuuhkuttelua ja valvottuja öitä.

Ensimmäinen viikko kotona meni täysin sumussa, mieliala oli matalalla ja kaikki itketti. Pienikin näppylä, vaippaihottuma ja jopa kätkytkuolema tuli taas Googleteltua ja kaikki varmuus ja tietämys lapsista ja vauvoista oli tipo tiessään. En muista juurikaan nukkuneeni, koska heräsin joka ikiseen pieneenkin inahdukseen, joka vauvasta lähti. Täytyy tässä kohtaa jo hehkuttaa ja ylistää omaa miestä, joka on herännyt vaihtamaan vaippoja, tuomaan sänkyyn yöpalaa ja lohduttamaan tätä itkevää äitiä yön pimeinä tunteina. En tiedä miten olisin pärjännyt ilman tätä selväjärkistä miestä, joka ei panikoidu kaikista pienistä inahduksista. ❤

Baby blues alkaa pikkuhiljaa vasta nyt menemään ohitse ja meidän Papunen on jo 16 päivän ikäinen. Itse ajattelin ennen lasta baby bluesin tarkoittavan sitä, ettei omasta lapsesta alussa välitäkään, mutta todellisuudessa se oli mielialan laskua ja kokoaikaista itkua. Huoli tuosta omasta maailman rakkaimmasta kääröstä on joka päivä kova, eikä alun imetysongelmat ja nyt ensimmäinen nuha helpota tätä huolta yhtään.

Kotiuduttiin synnytyssairaalalta omasta toiveesta jo, kun Papunen oli 24 tunnin ikäinen. Imetys sujui kyllä jotenkin ja tuntui. että lapsi jäi rinnalta tyytyväiseksi. Kotona alkoi imuotteen löytämisen kanssa olemaan ongelmia ja nännit olivat kokoajan rikki. Joka imetyskerta sattui ihan kauheasti ja Markus lähti jopa ostamaan rintakumeja, että saisin edes jotenkin ruokittua tuota lasta. Itselle oli todella rankkaa, kun imetys oli ollut niin vahvana toiveena mielessä ja tuntui etten riitä omalle lapselleni. Espoon sairaalan kätilön kontrollikäynti 3 vrk iässä vain pahensi omaa mielialaa ja jäi fiilis, etten osaa hoitaa omaa lastani ja pidän tarkoituksella nälässä. Muutenkin koko käynti oli täysi floppi ja taas itkien meni kotimatka autossa. Onneksi heti seuraavana päivänä nousi maito kunnolla rintoihin ja imetys alkoi onnistua jo paremmin sekä meidän doula tuli tsemppaamaan ja antamaan vielä imetysohjausta. Tästä lähtien on imetys sujunut super hyvin. Välillä edelleen on imuote kapea, eli alahuuli jää vauvalla rullalle, jolloin imetys sattuu, mutta suurempi ongelma on nyt suihkutissien kanssa. 🤦‍♀️ Maitoa siis hyvinkin riittää ja pissavaippoja tulee enemmän, kuin ehtisi vaihtaa. ❤

Nyt meidän Papusella on kolmatta päivää nuhaa ja tuota oman lapsen korinaa on ihan kamalaa kuunnella. Onneksi Babyvacilla lähtee räkä super hyvin pois ja pikkuinen jaksaa olla oma virkeä itsensä hereillä ollessaaan. Ruoka maistuu ja pissaa tulee hyvin. Ei siis syytä huoleen, mutta silti huoli on kova. ❤ Ollaan oltu super varovaisia. Missään ei olla tämän pikkuisen kanssa käyty, edes lähikaupassa ja vieraatkin on pidetty ihan minimissä ja vaan meidän perheet ja kummivanhemmat ovat Papusta päässeet katsomaan. Nyt vaan kaikki sormet ja varpaat ristiin, että tämä lähtee yhtä nopeasti kuin tulikin ja saa taas pikkuinen nauttia täysin terveistä päivästä. Vaunulenkit on nyt hetkeksi tauolla. 🍂

Toivotaan, että tämä äitiys lähtee tästä nyt paremmin käyntiin. ❤

❤ Salla